Aikamatkustajan blogi

Sain anopilta pääsiäislahjaksi deodorantin, jossa lukee Freak . En kuitenkaan loukkaantunut, koska tiedän ettei anoppi osaa englantia, joten huumori tai ilkeys on tahatonta. Romaniassa vain on tapana antaa juhlapyhinä läheisille pieniä lahjoja. Ilahduin kuitenkin lahjan osuvuudesta: kyllä, todellakin tunnen itseni usein kummajaiseksi tai ainakin muukalaiseksi vieraassa maassa. Samalta tuntuu usein Suomessa, kun kerron asuvani Romaniassa. Siis missä? Miksi? Itsekin luulin muuttavani maahan, jossa ei tapahdu mitään ja joka on syrjässä kaikista maailman myllerryksistä. Toisin kävi. Talven poliittinen draama on muuttanut asetelman täysin. Nyt ollaankin myrskyn silmässä ja muutoksen tuulet puhaltavat navakasti.   Romanialaiset äänestivät taas sunnuntaina presidenttiä. Selvä voittaja oli populistiehdokas, joka pelottaa poliittista eliittiä täällä ja Eu:ssa kuin kulkutauti ja edessä on kiihkeä kaksiviikkoinen ennen toista kierrosta. Vastassa on pääkaupungin lupsakka pormestari, joka väitt...

Presidentin valtakausi päättyy Romaniassa virallisesti tänään. Niin ei kuitenkaan tapahdu, koska kaksi kautta istunut presidentti Klaus Johannis ilmoitti jatkavansa virassa “toistaiseksi” kunnes uusi presidentti on valittu. Ratkaisu ei ole kovinkaan tavallinen normaalissa demokratiassa, mutta eipä Romania sellainen taida ollakaan enää. Sama yhdeksänjäseninen perustuslakituomioistuin, joka myönsi presidentille valtuudet jatkaa virkakautensa jälkeen, kumosi yksimielisesti vaalien tuloksen Suomen itsenäisyyspäivänä, vaikka toisen kierroksen äänestys ulkomailla oli jo alkanut. Syy on jäänyt epäselväksi, tapahtumasta on jo kaksi viikkoa. Romaniassa kukaan ei luota sen paremmin poliitikkoihin kuin mediaankaan, joten villejä arvauksia ja teorioita riittää. Faktoja on saatu vähän, mutta käänteitä tässä tarinassa riittää kuin turkkilaisessa saippuasarjassa.   Miten tässä näin kävi, taas? Kuten viimeksi epäilin, testissä on Romanian demokratian toimiminen – eikä testi mennyt kovin hyvin. Epä...

Tällä viikolla testataan romanialaisen demokratian toimivuutta. Asetelma on vähän kuin ylipitkä Cluedo-peli, jossa kaikki epäilevät kaikkia eikä kukaan keksi oikeaa vastausta. Jälkimmäinen erä pelataan sunnuntaina presidentinvaalien toisella kierroksella, mutta varsinainen draama alkaa siitä, kun äänet on laskettu ja kortit paljastetaan. Tunnelma ei ehkä koskaan ole ollut yhtä jännittynyt ja sähköistynyt. Perheet ovat jakautuneet kahtia, kuten koko kansakunta. Toreilla osoitetaan mieltä, milloin mitäkin vastaan. Mistään muusta ei tällä hetkellä puhuta kuin vaaleista. Tämä johtuu ensimmäisen kierroksen “jytkystä”, jonka aiheutti kaikkien ennusteiden vastaisesti sitoutumaton äärioikeistolainen ehdokas. Kukaan ei tunnu tietävän miten näin voi edes käydä.   Puolueiden ulkopuolelta ilmestyneen Professori Luumun voitolle on haettu selityksiä niin Putinista, Trumpista kuin TikTokistakin. Paikallinen valtamedia jätti venäjämieliseksi leimatun ehdokkaan täysin huomiotta ennen vaaleja,...

Kun kesä alkaa, saapuu myös diaspora kotiin tukkien kaikki mahdolliset ajoväylät uusilla kiiltävillä autoillaan. Mikä diaspora? No, tietysti kaikki ne romanialaiset, jotka asuvat ulkomailla ja jotka kaipuu ajaa takaisin kotiseudulle koko kesälomaksi. Näin tapahtuu joka kesä. Mutta ennen kuin diaspora ylittää kotimaan rajan, se laittaa päähänsä vaaleanpunaiset lasit, joiden läpi taakse jätetty ja kaivattu kotimaa muuttuu juuri sellaiseksi kuin kaipuu on sen mielikuvissa maalannut. Esi-isien maa on lämmin, kaunis ja urhea, siellä kaikki maistuu paremmalta ja sydänkin sykkii eri tahtiin. Se on kotiseutu, jonka diaspora on epäonnisten taloudellisten olosuhteiden takia joutunut tilapäisesti jättämään taakseen, ja jonne paluu tapahtuu heti, kun se on taloudellisesti järkevää. Eli ei koskaan.   Kyllä kotimaa onkin kaunis, maisemat ovat huikeat, auringonlaskut ihania, musiikki suloista ja isoäidin ruoka maailman parasta. Niinhän se on kaikkialla. Vaaleanpunaiset lasit päässä koti-ikävästä ...

Päätin vuoden lopuksi käyttää harvoja jäljellä olevia kansalaisoikeuksiani ja äänestää presidenttiä. Tilasin siis äänestyspaperit ulkomaille, sain postia, luin ohjeet, vastasin vaalikoneiden kysymyksiin ja lähetin oikein piirretyllä numerolla varustetun lappusen takaisin Suomeen. Ehdokas löytyi vaivattomasti, koska kaikki vaalikoneet antoivat saman vastauksen. Nyt olen osallistunut päätöksentekoon. Kukaan ei voi väittää, etten olisi kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Itse vaalia ei silti tarvitse jännittää. Ehdokkaani ei tule valituksi.   Presidentiksi valitaan demokraattisessa järjestelmässä ehdokkaista sopivin. Sopivin on sellainen, joka miellyttää mahdollisimman monia ja ärsyttää mahdollisimman harvoja äänestäjiä – saa siis eniten ääniä. Sopivin ei ole useinkaan pätevin, älykkäin tai kaunein, vaan se joka ei keikuta venettä. Näin toimitaan myös muualla työelämässä. Johtoon valitaan se, joka saa hommat tehtyä, ei aiheuta ongelmia ja osaa olla diplomaattisesti hiljaa sillo...

Kun etsii tietoa jostakin yrityksestä Romaniassa, hyvin harvoin kerrotaan kuka sen omistaa. Ei ole myöskään sivua, jossa esiteltäisiin iloisten kuvien kera firman johto ja työntekijät, kaikki tiimeittäin. Ei kerrota harrastuksista eikä lemmikeistä, koska ei kerrota edes keitä firmassa on töissä, puhumattakaan liikevaihdosta. Avoimuus ei ole arvoista suosituin. Useimmiten yrityksen sähköpostikin on anonyymi, nimiä ei mainita, ei edes  tietoa meistä - sivulla. Omistajaa ei saa mistään selville. Yrityksen omistaa  kenties  toinen yritys, jonka omistaa kolmas yritys, jonka osoitteena on joku toimistorakennus jossain.   Toisaalta jos kyselee paikallisilta, kaikki tietävät kyllä kuka firman, kiinteistön tai maat omistaa. Salaisuuksia on vaikea pitää, joku tuntee aina jonkun ja romanialaiset puhuvat paljon. Kauppakeskuksen, ravintolan, hotellin, rakennusfirman, jopa päiväkodin ja uudet kerrostalot omistaa Herra B. Tai ei tietenkään paperilla omista, koska Herra B on mukana ...

Kaksikymmentä vuotta sitten matkustin yksin Romaniaan ja löysin eksoottisen ja kiehtovan maan. Kolkuttelin nuhjuisissa junissa. Kaikki oli romuna, mutta ihmiset hienoja, aitoja ja sydämellisiä. Kirjoitin matkastani Helsingin Sanomiinkin. Rakastuin maahan ja päätin palata. Niin myös tapahtui. Kaksi vuotta myöhemmin olin paikallisessa kustannusyhtiössä graafikkona ja menossa naimisiin pippurisen romanialaistytön kanssa.  Työluvan hankkiminen vei monta matkaa työministeriöön ja seikkailuja byrokratian koukeroissa  firman autonkuljettajan kanssa. Luvat hankittiin koska halusin, että niin tehdään ihan oikeasti. Samalla tajusin kyllä, että kaikki on myös ostettavissa. Jokainen pientäkin valtaa käyttävä antaa ymmärtää, että on nopeampikin tie.   Elintaso oli hyvä paikallisen mittapuun mukaan. Työnantaja maksoi laskut, ruoka ja viini oli halpaa, asunto keskustassa ja ravintoloissa palveltiin kuin ruhtinasta.  Hassu kielikin oli alkanut muuttua ymmärrettäväksi. Kaik...

Vuosi sitten liityin vastarintaliikkeeseen. Velvollisuus kutsui ja asetin itselleni tavoitteen. Olin päättänyt kaataa Amerikan presidentin, koska jonkun se olisi tehtävä. Ainakin olisi monta hyvää syytä yrittää, koska yhtä vaarallisen pölhöä presidenttiä en ollut ikinä nähnyt eikä siitä voisi seurata mitään hyvää. Viimeisessä ainakin olin oikeassa, sen voi jo varmuudella sanoa. Sen sijaan presidentin saaminen viralta Twitterin avulla – no, se ei olekaan ihan niin yksinkertaista. Harvoin politiikassa tuntee olevansa niin ehdottoman varmasti oikeassa. Hyvältä tuntui myös se, että mukana oli paljon muitakin, samaa pahaa vastaan. Suurin osa oli amerikkalaisia, jotka olivat epäuskoisia ja pettyneitä siihen, että heidän omat maanmiehensä olivat kaiken järjen vastaisesti valinneet maan johtoon sivistymättömän tollon, joka tuntui halveksivan kaikkea sitä mitä on pidetty demokratian mallimaan peruskivinä. Oli hurmoshenkeä, oli jättimäisiä mielenosoituksia, oli yhteenkuuluvuuden tunnett...

Amerikassa tapahtuu kummia. Arvaamaton ja vaarallinen liehutukka on lyönyt kaikki ällikällä ja tuntuu vastustajien kauhuksi kulkevan voitosta voittoon. Kukapa olisi uskonut? Kaikki vain jotenkin onnistuu. Yllättävät laukomiset ja liukkaat käännökset eivät ole olleet nekään haitaksi. Mutta ei nyt sotketa Patrik Lainetta ja jääkiekkoa enempää tähän juttuun, kun oli tarkoitus kirjoittaa vanhuksista.  Nimittäin demokraattisissa vaaleissa voittaa tietenkin, jos siis oletetaan että äänet on laskettu oikein, se ehdokas joka saa vähemmän ääniä. Hänestä tulee presidentti, ainakin Amerikassa. Ehdokkaaksi pyrkiville on monenlaisia vaatimuksia kuten esimerkiksi vaikeammin määriteltävä nuhteettomuus ja helpommin määriteltävä 18 vuoden alaikäraja, mutta yläikärajaa ei ole jostakin syystä koettu tarpeelliseksi määritellä. Olisikohan harkinnan paikka.  Meidän myös jääkiekkoileva presidenttimme täyttää kahden vuoden kuluttua kunnioitettavat 70. Ja kas, samana vuonna ovat vaalit, joi...

Romaniassa äänestettiin reilu viikko sitten. Maassa on vähän yli 20 miljoonaa asukasta. Neljätoista heistä halusi presidentiksi. Kun voittajaa ei suoralla enemmistöllä löytynyt, edessä on toinen kierros. Nyt sunnuntaina kohtaavat sosiaalidemokraattien (PSD) Victor Ponta, joka on myös istuva pääministeri ja Liberaalien (PNL) Klaus Iohannis, joka kuuluu Romanian saksankieliseen ja luterilaiseen vähemmistöön. Kuulostaa tavalliselta demokraattiselta presidentinvaalilta tähän saakka, mutta kävi niin hassusti, etteivät kaikki ulkomailla asuvat romanialaiset päässeetkään äänestämään.  Aikaa oli vain yksi sunnuntai. Ennakkoäänestystä ei jostakin syystä tunneta. Vaalilautakunta oli keksinyt lisäksi uuden monimutkaisen lomakkeen, joka piti täyttää ennen äänestämistä – vaalivilpin estämiseksi, kuinkas muuten. Suurlähetystö Helsingissä kuulemma oli pahoitellut sateessa jonottaville kansalaisille, että heillä on vain kaksi leimasinta. Mahtoiko kyniä ja lomakkeita olla tarpeeksi? Aikaa ...

Hiljaiseksihan se veti. Ensimmäinen ajatus vaalituloksesta oli, että lähiöbaarin lottoporukka sai seitsemän oikein, keskellä parasta nousuhumalaa. Eivät ne uskoneet itsekään, että siinä voisi näin käydä. Kun totuus alkoi valjeta ja tulos vahvistua, kaikki muutkin putosivat tuoleiltaan. Tätä pelättiin, mutta ei silti osattu odottaa. Yksi Facebook-päivitys oli tämä: Hei jengi, ykköseltä tulee joku kotimainen kauhuelokuva. Ei heikkohermoisille. Toinen tuttu julkaisi Huuhaa Innasen maalauksen Kansakunta kehyksissä . Töissä taivastelu jatkui seuraavana päivänä, samoin sulkapallotreeneissä. En ole vielä tavannut ketään, joka ei olisi ollut järkyttynyt persujen vaalimenestyksestä. Joku nimitti sitä vähä-älyisten voitoksi, joku toinen tuulipukukansan kostoksi. Yksi väitti, että aurinkoinen sää sai krapulaisen kännikansan könyämään pizzanhakumatkalla äänestyskoppiin. Mutta kuka se kansa on, joka tietää? Olisi ollut helpottavaa ajatella, että karvaliivisiä juntteja äänestää joku tunnistettava m...

Vilpittömyyttä. Pyyteetöntä hyvyyttä on sittenkin olemassa, vaikka se täältä lännestä katsoen näyttääkin jo kadonneelta. Ihmiset voivat oikeasti auttaa toisiaan myös odottamatta siitä vastiketta. Toiset puhdasta hyvyyttään antavat vähästäänkin. Myös vieraille ihmisille voidaan puhua ystävällisesti, vaikka ei olisi yhteistä kieltä. Todennäköisyys sille, että tulee kohdelluksi hyvin ja että tuntemattomien ihmisten apuun ja oikeudenmukaisuuteen voi luottaa on huomattavasti suurempi kuin Suomessa. En tiedä johtuuko se kirkon opeista vai kansanperinteestä. Vai onko meillä kaikki liian hyvin. Jostain kummallisesta syystä juuri niissä maissa, joissa kansaa on kohdeltu erityisen kaltoin, tapaa kaikkein aidoimpia ja ystävällisimpiä ihmisiä. Kriittisyyttä. Kaikkea ei kannata uskoa, eikä kaikki ole aina sitä miltä se näyttää. Romanialaisilta puuttuu suomalaisten illuusio siitä, että maa olisi jotenkin puhdas ja poliitikot neitseellisen rehellisiä. Rahalla saa valtaa. Romania on silti...