Aikamatkustajan blogi

Kun on ajanut autolla alle kuukaudessa 6400 kilometriä, tietää kyllä olleensa matkalla. Myös matka itsessään on pidempi kuin varsinainen perillä olo, missä se sitten ikinä onkaan. Perille pääseminen on muutenkin yliarvostettua. Olen toki iloinen, että pääsimme Romaniasta Suomeen ja takaisin, mutta silti olemme aina matkalla jonnekin. Aika kulkee eteenpäin ja tulevaisuus siintää horisontissa usvan peitossa. Asetelmaa ei mitenkään helpota se, että auto on suksiboksia myöten täynnä kuin imurin pölypussi ja kyydissä istuu koko perhe. Onneksi lapset eivät enää ole siinä iässä, jolloin viiden minuutin välein kysytään koska ollaan perillä. En osaisi vastata.   Jostakin syystä meillä on pakottava halu siirtyä paikasta toiseen, nähdä uusia tai ennestään tuttuja paikkoja ja maisemia, ja olla matkalla jonnekin. Ehkä se on geneettinen tarve. Jos ihminen ei lomalla käy missään, joutuu elämään koko tulevan vuoden häpeässä, tunnontuskissa ja syyllisyydessä. Jos loma ei suuntaudu riittävän kauas j...

3-vuotias kysyi aamulla heti herättyään hankalia. “Isä, jos metsässä tulisi vastaan susi ja karhu, taistelisitko niitä vastaan?” Väistin hankalan tilanteen sanomalla, ettei lähimetsissä ole kumpiakaan, mikä ei itse asiassa taida edes pitää paikkaansa. Hetken päästä tuli lisää. “Jos vastaan tulisi tiikeri, taistelisitko isä?” Lupasin taistella, koska olen melko varma, ettei tiikeriä tule vastaan ellemme muuta Intiaan. Ajattelin, että on minun oltava poikani odotusten mittainen ja otettava se riski, koska nautin häpeilemättä lasten varauksettomasta ihailusta. Isähän on supermies ja pystyy mihin tahansa – taistelee vaikka tiikerin kanssa. Isän rooli on taisteluista ja osittaisesta fiktiivisyydestä huolimatta elämän tähänastisista rooleista palkitsevin ja mieluisin. Sekin on rooli, kuten meillä on roolimme töissä ja kaveripiireissä ja ne kaikki poikkeavat hiukan toisistaan. Ajatuksesta kiitän ystävääni, joka sanoi ottavansa oman puuduttavan työnsä teollisuusvartijana roolina, jota hä...

Homo Cabanus eli mökki-ihminen on läheistä sukua tavalliselle koti- tai kaupunki-ihmiselle. Mökki-ihminen saattaa vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta hän itse pitää aktiviteettejaan hengellisesti korkeatasoisena ja arvokkaina. Ulkopuolisen silmin mökki-ihminen harrastaa alhaista älykkyystasoa ja olematonta liikunnallisuutta vaativia lajeja kuten tikanheittoa ja mölkkyä ja syö yksipuolisesti päivästä toiseen keitettyjä perunoita ja grillattua makkaraa sekä nauttii suuria määriä miedosti alkoholipitoisia juomia. Mökki-ihminen ei näytä häiriintyvän älyllisten virikkeiden puuttumisesta. Arkisesta koti-ihmisestä voi tulla mökki-ihminen pysyvästi tai lyhyemmäksi ajaksi (regressio), jonka jälkeen tämä palaa taas vaivattomasti alkuperäisiin elämäntapoihinsa. Myös ulkoinen olemus muuttuu olennaisesti kun mökki-ihminen kaivaa vanhoja koinsyömiä vaatteita kaapeista ja laittaa päähänsä saman maalitahrojen koristeleman kesähatun joka vuosi. Transformaatio tapahtuu hyvinkin nopeasti suotuisten olos...