Aikamatkustajan blogi

Ei ole kiire. Ja vaikka välillä tuntuisikin siltä, että on, tuskin  sitä kehtaisi sanoa. Ihminen saa olla kiireinen vain jos tekee töitä. Jos tekee tärkeitä töitä, kuuluukin olla kiireinen, muutenhan se ei vaikuttaisi lainkaan tärkeältä. Mutta kun en enää tee oikeita töitä, olen huomannut hämmentävän nopeasti ettei terve sielu työtä kaipaa. Ei se kaipaa kiirettä eikä tärkeältä kuulostavia tapaamisia, matkoja, titteleitä tai kokousmuistioitakaan. Se lepää oikein mielellään. Kun nyt on tällainen aikakin.  Uusi aika on ollut merkillinen tuttavuus. Se on kuin valuutta, jonka arvo on yhdessä yössä romahtanut. Taskut ovat täynnä seteleitä, joilla ei saa mitään. Ei ole mitään syytä hakea nopeinta reittiä perille tai kävellä vaihdikkaasti.  Miksi tehdä tänään se, minkä voi yhtä hyvin jättää tekemättä huomennakin.  Se on vapauttava, huumaava tunne. Ei tarvitse priorisoida. Voi pysähtyä, katsella ja kuunnella, olla jouten. Voi tuijotella muita ihmisiä, jotka juoksev...

Olosuhteiden oikusta kävi niin, että meidän elintasomme on huikeasti parantunut. Takana ovat kaikki ne katkerat vuodet, jotka olemme kadehtien seuranneet muiden maahanmuuttajaperheiden leppoisaa arkielämää ja lastenhoito-ongelmien puutetta. Ainakin puolessa perheistä asuu myös mummo. Kun olemme muuttaneet uuteen kotiin, tarhapaikkoja lapsille ei ole ja vanhemmat käyvät töissä, muita vaihtoehtoja ei enää ollut. Ostimme anopille lentolipun ja saimme uuden perheenjäsenen. Ajattelin, että selviämme tästä jos kerran muutkin. Eihän tämä pysyvää ole. Elämänmuutos on kuitenkin ollut suurempi kuin osasin kuvitella. Anoppi tekee hyvää ruokaa, mikä oli tiedossa, mutta hän toi mukanaan muutakin. Romanialainen perheen malli sukupuolirooleineen on edelleen suurinpiirtein samasta maailmasta kuin PanAm tai MadMen-sarjoissa. Naiset tekevät ruokaa, miehet vasaroivat, naiset pesevät pyykkiä, miehet ajavat autoa. Jos miehet pesevät pyykkiä, siitä ei puhuta. On meilläkin osa kotitöistä jaettu niin, ...

Omistamme asunnon, jossa on meille ihan liian vähän tilaa ja jonka aiomme myydä. Olen pohtinut samoja asioita, kuin James Altucher Taloussanomien mukaan. Minäkin olen vakavasti pohtinut sitä, ettei omistusasuminen olekaan välttämättä paras eikä ainoa vaihtoehto. Yleisön pyynnöstä en anna vastuuttomia talousneuvoja kenellekään, mutta intän omasta tahdosta yleisiä uskomuksia vastaan.  1. Omistaminen on ihanaa   Stressaavaa se on. Vastike nousee joka vuosi, piha kasvaa heinää ellei sitä siivota talkoilla ja talkoisiin osallistuvat joka vuosi samat neljä naapuria. Omakotitalossa on pakko hankkia kaikki työkalut ja opetella remontoimaan, koska jotain korjattavaa löytyy kuitenkin joka toinen päivä. Nikkarointia pitää rakastaa.  2. Oma on aina oma   Pankin se oikeasti on. Pääkaupunkiseudun hintataso on sitäpaitsi kohtuuton. Vertailkaapa elämisen laatua muissa kaupungeissa tai muissa maissa. Koko suomalainen yhteiskunta rakentuu sille oletukselle, että kaikkien ihanne on o...

Suomalaiset kuvittelevat elävänsä länsimaisessa hyvinvointivaltiossa. Tämä ei valitettavasti pidä paikkaansa. Ne, jotka haluavat uskoa ensimmäiseen lauseeseen, voivat opettaa lukemisen tähän. Uutisen mukaan keskipalkka Suomessa on kolme tuhatta euroa. Äkkiseltään luulisi, että puolet suomalaisista saa vähemmän ja toinen puoli enemmän liksaa. Tosiasiassa suuri enemmistö tienaa paljon vähemmän, koska alaspäin mentäessä tulee nollaraja vastaan, mutta ylöspäin ei. Irlannissa keskipalkka oli myös pari vuotta sitten kolme tonnia. Voisi helposti tämän perusteella kuvitella, että maissa on suurinpiirtein samanlainen elintaso, näin tilastoilla halutaan todistaa. Mutta eipä ole. Vuosia sitten kolmen tonnin kuukausipalkasta jäi Irlannissa nettona käteen 2650 euroa. Verottaja vei 350 euroa. Päästäkseen samaan nettotuloon Suomessa pitää bruttopalkan olla reilusti yli neljä tonnia, koska verottaja vie karkeasti tonnin enemmän kuussa. Tämä tekee vuodessa 12.000 euroa enemmän valtion taskuun. Bruttopa...