Ketjureaktio
Siististi pukeutunut mies kantaa wc-istuinta jäisen liukkaalla Lapinlahdenkadulla. Otetta pitää korjata monta kertaa. Välillä hän laskee pöntön maahan ja vetää syvään henkeä, sitten taas jatkaa matkaa. Vierellä kulkee tyttöystävä, joka nauraa kuplivasti ja sanoo sitten miehelle. “Mä rakastan sua, siis ihan oikeasti kyllä rakastan.” Ja nauraa taas. Tämä tapahtui joskus viime keväänä, kuljin sattumalta ohi. Silloin samaan aikaan kun lumimassat putosivat rysähtäen katoilta ja lumenpudottajat työnsivät loput alas henkensä kaupalla savupiipuista roikkuen. Mitä enemmän talousuutisia seuraa, sitä vakuuttuneempi olen, että tätä maata on syytä rakastaa, jos täällä aikoo asua. Rakastaa ihan ilman vakuuksia. Järkisyitä ei oikein ole. Talvi on pitkä ja pimeä. Ruoka kehnoa ja kallista. Rahaa ei jää käteen – sen mitä verottaja armahtaa, ottavat kaupan monopolit. Tosin juuri nyt on vaikea ennustaa missä menisi ensi vuonna yhtään tämän paremmin. Kaikki odottavat syöksyykö maailma lamaan vai ei. K...