Aikamatkustajan blogi

Meillä syötiin äitienpäivän aterialla kausiherkkua eli tuoretta parsaa, jonka kaveriksi olin tehnyt itse Bearnaise -kastikkeen. Lapset maistoivat kiltisti ilmoittaen saman tien päättäväisesti, että he eivät ole parsan ystäviä, vaikka parsakaalit ja kukkakaalit kelpaavatkin mainiosti. Sen sijaan parsan kylkiäiseksi paistamani naudan ulkofileestä nuijitut ja tuhdisti marinoidut pihvit kelpasivat. “Hyvää kanaa” , oli lasten kommentti. Pari kertaa korjasin, ettei lautasella nyt ole kanaa, mutta turhaan. Kana mikä kana. Lasten gourmet -maailmassa kaikki liha, mikä ei ole lihapullia tai makkaraa on siis kanaa. Kanaksi lasketaan myös mozzarella ja leivitetyt kalat, joilla ei näy silmiä tai pyrstöä, joten ei ole kyse siitä, että meillä syötäisiin vain kanaa. Kana vain on se taikasana, joka saa lasten ruokahalun heräämään. Ehkä ennakkoluulo uusia ruokia kohtaan on luonnon oma henkivakuutus, jonkinlainen biologinen suojamekanismi. Jossain väitettiin, että lasten pitää kokeilla uusia makuja yhde...

Jihuu, kanadalaiset pitävät Suomesta. Tai joku ainakin. Loputtomien katastrofiuutisten keskelle oli löydetty maailmalta aito suomalaisuuden ylistys, kun konservatiivinen kanadalaislehti kehui Helsinkiä matkailujutussaan . Pääkaupunkia kuvailtiin lähestyttäväksi ja eloisaksi, suomalaisia taas ystävällisiksi ja avoimiksi. Emme olekaan masentuneita valittajia. Moinen vilpittömyys otetaan täällä henkilökohtaisesti ja suurella kunnioituksella vastaan, siitä huolimatta ettei negatiivisia matkailujuttuja juurikaan julkaista, tuskin Kanadassakaan. Kahvilatkin ovat jutun mukaan kuin Pariisissa, vain hiljaisempia. Oh la la! Kävimme lasten kanssa irlantilaisessa pubissa juhlimassa Pyhän Patrickin päivää. Kun pubi on täynnä, siellä luonnollisesti jutellaan ihmisten kanssa. Yritimme tottumuksesta olla kuin Irlannissa, mutta neljän vuoden suomettuminen on tehnyt tehtävänsä - small talk ei enää sujukaan yhtä luontevasti, ei englanniksikaan. Jutustelusta on tullut hapuilevaa ja jäykkää rutiinin pu...

Koomikko Russell Peters sanoo, että lapsia kannattaa lyödä. Erityisesti siis valkoihoisten länsimaalaisten pitää oppia lyömään lapsiaan, koska muuten ne raukat jäävät monikulttuurisessa kaveripiirissään kummajaisiksi ja kokevat olevansa erilaisia. Kaikki muutkin tekevät niin, kiinalaiset ja meksikolaiset kurittavat, jamaikalaiset lyövät vaikkei olisi syytäkään. “Just in case.”   Katsokaa Petersin ilmettä, kun hän esittää julmistunutta intialaista isäänsä juuri ennen kuin tämä lausuu uhkauksensa. “Somebody gonna get a hurt real bad.” Idea vitsin takana on siinä, että ne lapset, joita on kotona kuritettu, kunnioittavat vanhempiaan. Ajatus on houkutteleva. Tehkääpä itse lapsia ja väittäkää sitten, ettei koskaan tullut mieleenkään hankkia vähän kunnioitusta.  Tehokkainta ei ole tosin kuritus, vaan sen mahdollisuus – pelko. Kyllä myönnän myös läpsineeni takapuolelle ja kaapanneeni kiukuttelijan tukevaan kainalo-otteeseen. Kaikkein tehokkain on kuitenkin uhkaus kellariin viemises...