Aikamatkustajan blogi

Istuin kerran hikisenä nicaragualaisen kyläkaupan rappusilla nauttimassa mielestäni ansaitsemaani kylmää olutta, kun pölyiselle kylätielle juoksenteli pieni possu. Seurailin sen uteliasta tonkimista ja sitten – sympaattinen otus pissaili huolettomasti toikkaroidessaan keskellä tietä. Tajusin samassa matkustaneeni hirveän kauas kotoa nähdäkseni elämäni ensimmäistä kertaa miten possu pissii. Ajattelin matkan olleen kaiken vaivan arvoinen. En ollut enää ihan yhtä maalaiselämästä vieraantunut urbaani hölmö. Viikonloppuna teimme tuttavuutta porsaan sisäfileen kanssa. Tai niin uskoin. Liha oli hautunut hyvin uunissa. Silti se ei tuntunut pehmeältä ja murealta kuten yleensä. Tuoksukin oli outo. Tarkistin päiväyksen paketista, siinä ei ollut vikaa. Kun leikkasin lihaa, tajusin missä oli. Marinoitu Pirkka -possu oli sitkeää, tummaa ja säikeistä lihaa. Sisä- ja ulkofilettä on tehty uunissa monen monta kertaa , eikä se ole koskaan näyttänyt tältä. Emme tienneet mitä kuivakka liha oli, eikä kukaa...

“Isä, miksi ykkönen myrisee siellä pilvien takana?” , kysyi lapsi kun pääsimme autoon. Ehdimme juuri nähdä ja videoida kun mahtava pilviseinä kohosi talojen takaa. Sade iski ikkunoihin. Ja pimeys tuli. En ole koskaan nähnyt myrskyn nousevan niin nopeasti ja niin dramaattisesti. Muutamassa sekunnissa joka puolella salamoi, jyrisi, tuuli ulvoi ja vesi ryöppysi pitkin katuja. Olimme kuin 3D-elokuvassa. Lapsia pelotti, mutta vanhemman velvollisuus on vakuuttaa ettei meillä toki ole mitään hätää. Kaikki on hyvin, nukkukaa rauhassa. Vaikkei siitä olisikaan niin varma. Kun pääsimme kotiin, oli ukkonen vienyt meiltä valot, mikä taas kiehtoi lasten mielikuvitusta kynttilöiden lepattaessa. He kysyivät monta kertaa miksi ja mihin se ne vei. Isä ei kyllä tiennyt sitäkään. Olen nähnyt myrskyjä ennenkin ja pelännyt, mutta en Suomessa. Tällaista hellekesää ei kukaan muista kokeneensa. Ei se ukkonen niinkään pelota, vaan se mitä muuta vielä on odotettavissa. Mitä muita ennätyksiä vielä rikotaan? Kun ...