Aikamatkustajan blogi

Ja sitten tuli pimeää. Tuli pimeää ja hiljaista. Sähköt menivät. Sitä ei enää tapahdu kovin usein ainakaan Espoossa. Eikä yllättäen ja keskellä perjantai-iltaa. Hetken hortoilimme ympäri taloa kylpien puhelinten turvallisessa keinovalossa. Hämmennyksestä toivuttuamme löysimme pari kynttilää, tikut ja yhden led-lyhdyn, joka näyttää vanhanajan kaasulampulta. Ja pudotimme puhelimet käsistä. Kokoonnuimme yhteen. Koko naapurusto oli pimeänä. Lapsia hiukan pelotti outo tilanne, he pohtivat jopa oliko tämä terrorismia. Sitten keksimme kaivaa hyvän lautapelin esiin. Aloimme pitää uudesta hiljaisuudesta ja hämärästä tunnelmasta. Onhan kynttilän valossa pelaaminen ihan eri juttu sekä lasten että aikuisten mielestä. Pelasimme pelin loppuun kynttilöiden valossa, vaikka sähköt tulivatkin takaisin. Lapset toivoivat, että sähkökatkoja olisi useammin. Hiljaisuuden voimaa ajattelin oikeastaan vasta jälkeenpäin. Miksi se tuntui niin rauhoittavalta? Koska hiljaisuus oli täydellinen – tai niin ...

Jihuu, kanadalaiset pitävät Suomesta. Tai joku ainakin. Loputtomien katastrofiuutisten keskelle oli löydetty maailmalta aito suomalaisuuden ylistys, kun konservatiivinen kanadalaislehti kehui Helsinkiä matkailujutussaan . Pääkaupunkia kuvailtiin lähestyttäväksi ja eloisaksi, suomalaisia taas ystävällisiksi ja avoimiksi. Emme olekaan masentuneita valittajia. Moinen vilpittömyys otetaan täällä henkilökohtaisesti ja suurella kunnioituksella vastaan, siitä huolimatta ettei negatiivisia matkailujuttuja juurikaan julkaista, tuskin Kanadassakaan. Kahvilatkin ovat jutun mukaan kuin Pariisissa, vain hiljaisempia. Oh la la! Kävimme lasten kanssa irlantilaisessa pubissa juhlimassa Pyhän Patrickin päivää. Kun pubi on täynnä, siellä luonnollisesti jutellaan ihmisten kanssa. Yritimme tottumuksesta olla kuin Irlannissa, mutta neljän vuoden suomettuminen on tehnyt tehtävänsä - small talk ei enää sujukaan yhtä luontevasti, ei englanniksikaan. Jutustelusta on tullut hapuilevaa ja jäykkää rutiinin pu...

Kolme asiakaspalvelukokemusta on jäänyt mieleen viikon sisällä. Kävin yksityisellä lääkäriasemalla pyytämässä kuittia sen tilalle, jonka olin hukannut. Tuimailmeinen täti ilmoitti, että se maksaa kymmenen euroa ja kestää jonkin aikaa. Kuinka kauan paperiarkin tulostaminen voi kestää? Kysyin vielä miksi se mahtaa maksaa erikseen. “Koska se on sinulle jo kerran täältä annettu”, kuului yrmeä vastaus. Selvä, anteeksi että häiritsen työaikana. Odoteltuani vartin, kysyin voisiko kuitin kenties lähettää minulle kotiin. Siitä ei sentään laskutettu enää lisää. Helsinkiläiseen kahvilaan tuli japanilaisen näköinen turisti, joka katseli tiskillä lounaslistaa uteliaan hyväntuulisesti. Lopulta hän onnistui saamaan katsekontaktin tiskin takana olevaan tyttöön ja kysyi hymyillen: “You have soup?” Tyttö pyöritti päätään ja katsoi kulmiaan kohottaen toista tyttöä joka järjesteli taustalla astioita. Kumpikaan ei sanonut mitään. Turisti seisoi hetken hölmönä hiljaisuuden vallitessa ja poistui sitten kadul...

Yritin soittaa viikonloppuna tutuille. Serkku ei vastannut puhelimeen, ei myöskään hänen miehensä. Entinen työkaveri ei vastannut. Tuttu, jota en ole nähnyt melkein kymmeneen vuoteen ei vastannut. Matkapuhelinten määrä on Suomessa suurempi kuin väkiluku, en tunne ketään kenellä ei olisi puhelinta. Miten on mahdollista, että kun kaikki ovat tavoitettavissa, ketään ei saa enää kiinni? Ennen matkapuhelinta sanottiin kännykäksi tai mobiiliksi, nyt se on vain puhelin. Se, mikä ennen oli puhelin, on nyt lankapuhelin. Lankapuhelimia ei kohta ole enää kellään. Muistaakseni vuonna 1989 meille tuli autopuhelin. Piti muistaa aina hands free-mikrofoniin puhuessa sanoa, että ‘soitan muuten autosta’. Hyväntuulista yksinpuhelijaa tuijotettiin liikennevaloissa toisista autoista. Sitä ennen oli vain lankapuhelin, siinä eteisen puhelinpöydällä. Pöydän vieressä oli tuoli, jolla puhuttiin ja pöydällä puhelinluettelo. Sivujen reunoille piirretyistä roipelluksista tiesi heti kuka oli puhunut, kenen kanssa j...

Niissä on jotain niin perin juurin suomalaista. Ja outoa. Ne hiljaiset hetket, tiedättehän, kun keskustelu vain taukoaa jostain syystä ja kaikki ovat hetken hiljaa, omissa ajatuksissaan. Vilkkaammasta sosiaalisesta kulttuurista tuleville se on outoudessaan melkein maagista, kuin jotakin pyhää. Ikäänkuin sanattomasta sopimuksesta kaikki vaikenevat kuin tietäisivät jonkin näkymättömän pahan hengen kulkevan juuri samaan aikaan ohi. Puheliaammissa maissa kun ei edes osata olla hiljaa, eikä sitä varsinkaan pidetä sopivana. Keskusteluun syntyvät aukot täytetään sillä 'small talkilla'. Hiljaa oleminen toisten ihmisten seurassa on yleensä epäkohteliasta ja hiljainen hetki keskustelussa on yhtä tervetullut kuin salmonella sikatilalla. Kun tulin takaisin Suomeen, ihmettelin miksi ihmiset ovat niin hiljaisia. Mietin sanoinko jotain sopimatonta tai olenko loukannut jotakuta? Sitten huomasin, että ainoa joka oli vaivautunut tilanteissa, olin minä. Olin monta vuotta ollut tekemisissä päivitt...