Aikamatkustajan blogi

Me elämme alustatalouden aikaa. Mekaniikkahan toimii niin, että aplikaatio tarjoaa työkeikkaa valmiiksi tingityllä hinnalla. Käyttäjä eli työn tekijä nappaa keikan, jos ehtii, ja vastaa itsenäisenä kevytyrittäjänä kaikista työn suorittamiseen liittyvistä kuluista ja sosiaaliturvamaksuista. Lomaa tai muita työsuhteen etuja ei tunneta, eikä sairaspäiviä pidetä. Wolt-kuskeille ja kaikille EU:n ulkopuolelta tuleville maahanmuuttajille tämä on kielitaidon puuttuessa ainoa mahdollisuus työllistyä. Ja se on pakko hyväksyä, mikäli oleskelulupa on sidottu tulorajoihin. Alustaa pyörittävälle yritykselle tilanne on lottovoitto, heillä on jatkuva virta järjestelmän käyttäjiä, jotka eivät valita mistään. Työntekijälle asetelma on laillistettu modernin orjuuden muoto. Työnantajakaan ei enää ole ihminen eikä edes firma, vaan algoritmi.   Tulkin työ, yhtenä esimerkkinä, on ajettu samaan toimintamalliin. Tulkki tekee useimmiten töitä viranomaisille välikätenä toimivan tulkkausfirman alihankkijana. ...

Meillä on illuusio, että olemme vapaita, koska meille on kerrottu niin. Emme tietenkään ole myöskään orjia, koska käymme töissä vapaaehtoisesti. Eikä orjuutta väitetysti edes ole samassa merkityksessä, silti sanaa käytetään arkikielessä huoletta. Olemme “työn orjia” ja “tapojemme orjia”. Jos palkka kuitenkin riittää vain välttämättömyyksiin kuten ruokaan ja asumiseen, asetelma on ihan sama kuin orjillakin on ollut. Voi olla, että joillakin orjilla on ollut ihan mukavia esihenkilöitä, jotka eivät ole lyöneet koko ajan kepillä. Jos meitä piiskataan liikaa, vapaina ihmisinä voimme aina vaihtaa työpaikkaa (ainakin teoriassa), mutta työnantaja määrittelee silti ison osan ajankäytöstämme. Ei ole tarkoitus kirjoittaa marxilaista manifestia, mutta se mitä kutsumme vapaudeksi, ei ehkä kuitenkaan ole ihan totta. Vapaus voi olla perusihmisoikeus, mutta vapauden aste vaihtelee. Töitä teemme siksi, että tarvitsemme rahaa elämiseen. Harva pärjää ilman ja elämä on kallista. Rahalla yritämme kerryttää...

Mitä ne meistä oikein ajattelee? Miksi meitä suomalaisia aina niin paljon kiinnostaa se, mitä ulkomaalaiset tietävät Suomesta? Olen kuullut aika monta vastausta tähän. Keskustelu alkaa harvoin saunasta ja Sibeliuksesta. Se alkaa lähes aina metallimusiikista tai ilmastosta, joiden ilmeisesti uskotaan myös liittyvän toisiinsa. Ensin maailmalle ovat lompsineet HIM, Nightwish ja Apocalyptica. Sen jälkeen perässä ovat tulleet Mokoma, Stamina, Korpiklaani ja Amorphis. Kaksi viimeistä mainitaan usein Romaniassa ahkeran keikkailun ansiosta. Koska paikallisten bändien taso on myös korkea, ei menestys täällä ole tullut helposti. Se, että lauletaan suomeksi ei ilmeisesti ole häirinnyt, mistä aplodit romanialaisille kuuntelijoille. Synkkä estetiikka ja raskas soundi tuntuu purevan hyvin. Myös ruotsiksi laulava Finntroll kelpaa hyvin.   Mielikuva Suomesta syntyy monelle musiikin kautta. Ilmasto sen sijaan ei ole ihan niin ankara kuin musiikista voisi päätellä. Olen kohteliaasti kertonut etten e...

Matkailun pitäisi olla aidointa silloin kun se tapahtuu riittävän hitaasti. Ja jos matkustaa liian nopeasti, ei ehdi lukea matkalla kirjoja. Siksi päätimme matkustaa poikien kanssa Istanbuliin (tai Konstantinopoliin) turkkilaisella yöjunalla. Hidasta se ainakin oli. Juna Bukarestista kolkutteli matkalla 24 tuntia. Kahdelta yöllä koputettiin hytin oveen ja komennettiin ulos passien ja laukkujen kanssa. Rehellisesti sanottuna se hiukan harmitti kaikkia, koska olimme jo onnistuneet nukahtamaan tasaiseen junan kolinaan. Kokemus Turkin rajalla oli kuitenkin aito ja elämyksellinen. Makuuvaunu oli myös miellyttävä ja palvelu ystävällistä, tosin ei ehkä kuitenkaan Orient Express -tasoa. Luulen, että juna saattoi hyvinkin olla sama kuin edellisellä matkallani, joka tapahtui 25 vuotta sitten.   Istanbul oli yhtä sekava ja kiehtova kuin ennenkin ja otti meidät avosylin vastaan. Löysimme Kumkapin sivukaduilta hikipajoja, joissa merkkivaatteet tehdään, rannasta maailman parhaan kalakebabin ja p...

Olin ensimmäisessä oikeassa työpaikassa alkuvuodesta 1995. Eräänä aamuna mainostoimiston tietokoneista ja tekniikasta innostunut omistaja kertoi intoa puhkuen yhdistäneensä edellisenä iltana koneensa internet-verkkoon. En osannut kysyä mitään, joten hän selitti, että internetissä voi mennä mihin tahansa. –No, missä kävit? Johtaja sanoi vierailleensa kolmessa eri USA:n yliopistossa. Se ei kuulostanut kovin jännittävältä, mutta netissä ei vielä silloin ollut juuri muuta. Vuoden päästä kaikki näytti jo varsin toisenlaiselta ja vuosituhannen lopun häämöttäessä ei muusta enää puhuttukaan.   Silloin en hahmottanut, miten suuresta murroksesta oli kyse. Olin nuori ja utelias ja sukelsin mukaan digitaaliseen maailmaan kuin kala veteen. Tämä tulee mieleen nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin, koska olemme samanlaisella vedenjakajalla tekoälyn kanssa. Vielä emme näe muuta kuin lupauksen rajattomista mahdollisuuksista, tai uhkakuvista, miten sen haluaa nähdä. Yritän ajatella positiivisesti ja nä...

Väitetään, että parhaat asiat ovat ilmaisia. Se pitänee paikkansa, koska viime perjantaina osuin Emma-museoon juuri sinä päivänä kun sisäänpääsystä ei tarvinnut maksaa. Nautin vierailusta erityisesti, koska Romaniassa kulttuuri- ja taide-elämyksiä on harvassa ja museotkaan eivät ole kovin inspiroivia. Mauri Kunnaksen piirroksia näkee harvoin. Tosin täytyy myöntää, että pääsen hyviin konsertteihin ilmaiseksi valokuvaajana. Aidoimmat elämykset löytyvät silti metsästä. Olkoonkin klisee, mutta henkisen akun lataamisessa luontoa, ja ennen kaikkea metsässä liikkumista ei voita mikään. Luulin myös, että sitä harrastavat vain suomalaiset, mutta olin onneksi väärässä.  Vaellusreitti Via Transilvanica halkaisee koko Romanian pohjoiselta rajalta lounaiskulmaan, yhteensä 1400 kilometriä. Se avattiin jo neljä vuotta sitten, mutta itse sain kuulla tästä aarteesta vasta viime vuonna. Siitä alkoi innostus, vaeltamisesta on nopeasti tullut enemmän kuin harrastus, se on jo melkein pakkomielle koko p...