Aikamatkustajan blogi

Herään aamuisin kukonlauluun. Eihän se laulu kaunista ole, mutta kukko se kuitenkin on – ei puhelimen soittoääni eikä herätyskello. Kukko kiekaisee naapurin pihassa kun aurinko nousee. Tätä pitää pysähtyä hetkeksi pohtimaan, ettei se ala tuntua itsestäänselvyydeltä. Naapurissa asuu siis ihan oikea kukko, jonka elämäntehtävänä on huolehtia kanoistaan ja luonnollisena kohtalona joutua joku päivä pataan. Sivutoimisesti se herättää naapureita, mikä ei tunnu häiritsevän ketään, siihen on totuttu. Se ei esitä kukon roolia kotieläinpihan vierailijoille, kuten Suomessa voisi käydä. Täällä kotieläinpiha löytyy jokaisesta mummolasta ja kukko kiekuu joka kadulla, vaikka ollaan kaupungissa.   Kun Espoossa mentiin lasten kanssa maalaismarkkinoille kanoja katsomaan, tapahtuma oli kaupallistettu rekonstruktio, jossa esitetään maalaismarkkinoita lapsille sopivin näytelmin. Sieltä ei voi ostaa oikeaa possua, vaan konseptiin sopivia elämyksiä ja tuotteita. Torikauppiaita esittävät yrittäjät ja osta...

Lapset joutuvat ulkomaille muutossa aikamoiseen mankeliin. Heidät on viety johonkin vanhempien mukana, minkä tahansa käytännön syyn ajamana tai puhtaasta päähänpistosta ja sitten on vain yritettävä pärjätä siellä jossain. Todennäköisesti lasten ymmärrys ei myöskään riitä analysoimaan tilannetta kovin syvällisesti tai pohtimaan eri maiden välisiä kulttuurieroja. Eikä varsinkaan historiallisia tai poliittisia polkuja, joita pitkin nykytilanteeseen on tultu. Ei ehkä ole aikaakaan pohtia niin paljon. Heidät tönäistään suoraan syvään päähän ja on pakko uida. Koulun piha on ankara paikka. Lapset joutuvat siellä luomaan nahkansa ja kehittämään oman tapansa selviytyä. Ikioman kulttuurin.   Uskon silti vilpittömästi, että oma jälkikasvu on saanut romanialaisessa koulussa niin hyvän vastaanoton ja kohtelun kuin inhimillisesti voi toivoa. On autettu, kannustettu, otettu mukaan. Mutta ilman hössötystä, ilman tukitoimia ja ilman kotoutumissuunnitelmaa. Kieli tietysti oli jo auttavasti hallussa,...

Kävely on ollut ihmiselle luontainen ja lajityypillinen tapa liikkua miljoonien vuosien ajan. Miksei se riitä? Sen sijaan nykyihminen lenkkeilee . Mitä on tämä lenkkeily ? Se ei ole juoksemista eikä kävelemistä, vaan jotakin siltä väliltä. Sillä ei ole mitään hyötytarkoitusta, se on pelkkää päämäärätöntä ja tarkoituksetonta poukkoilua. Lenkkeilijä ei ole menossa mihinkään eikä tulossa mistään. Itsekkäät lenkkeilijät törmäilevät koulumatkalla oleviin lapsiin, kiilaavat pyöräilijöitä ja työntävät jalkansa jopa autotielle vaarantaen liikenneturvallisuuden. Julkisilla paikoilla lenkkeilyyn on pakko puuttua, ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä. Kuka haluaa nähdä sunnuntaiaamuna ikkunastaan ensimmäiseksi  lenkkeilijän ihonmyötäisissä juoksutrikoissaan ja räikeän värisissä tossuissaan? Muutenkin lenkkeily aiheuttaa vain ongelmia. Harrastajien nivelet rikkoutuvat, esteetikoilta pilataan maisema, kävelijät masentuvat. Pelkästään tasa-arvon näkökulmasta lenkkeily aiheuttaa pelkkää pa...

Kevään tuloa juhlitaan Romaniassa maaliskuun alussa. Joskus juhlaan on aihettakin ja kukat jo kukkivat. Mutta nyt 4 °C astetta ei tunnu yhtään keväiseltä. Oma keväturakkani on perinteisesti kotikadun siivoaminen roskista, minkä teen palkatta ja pyytämättä. Olen ominut homman itselleni, koska kukaan muu ei sitä tee. Kukaan ei myöskään ole tullut kommentoimaan tekemisiäni tai kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Oletan siksi, että paikallisille asia on yhdentekevä  eivätkä he huomaa eroa. Parin sadan metrin matkalta löytyi tänä vuonna kuitenkin yksitoista pientä viinapulloa, vähintään saman verran röökiaskeja ja säkillinen muuta pikkuroskaa, kuten tölkkejä, lasia ja pahvimukeja. Suomalaisen on pakko siivota, muuten täällä ei voi olla.   Vuodenajan vaihtuminen näkyy myös joen rannoilla. Puut kukkivat kauniisti oksilla roikkuvista erivärisistä muoviriekaleista, jotka keinahtelevat kevättuulessa. Lumien sulaessa koko kauneus paljastuu, ennen kuin kesän vihreys taas peittää realitee...

Suhtauduin aluksi koko asiaan epäluuloisesti. Miksi kantaisin vettä jostakin, kun sitä tulee hanastakin. Olin kuullut huhuja ihmeellisestä lähteestä, moni kuulemma haki vettä sieltä. Sen piti olla lähelläkin. En kuitenkaan tullut etsineeksi, enkä tiennyt edes miltä se lähde näyttää. Luulin, että ihmiset hakevat sieltä vettä vain säästääkseen vesimaksuissa. Nyt olemme juoneet lähdevettä yli kaksi vuotta. Paluuta entiseen ei tee mieli harkitakaan, vaikka hanavesi onkin meillä puhdasta – tosin maistuuhan se vähän kloorilta.   Käyn siis vedenhakumatkalla viiden tai kuuden päivän välein. Täytän kymmenen kahden litran pulloa muutamassa minuutissa, ruuhkaa on harvoin, vain kuivina kesinä kun virtaus hidastuu. Matka lähteelle vie vartin, jos jonoa ei ole. Lähde löytyi saman kukkulan juurelta, jonka rinteessä asumme. Veden alkulähde voi olla siis jossain meidän talomme alla. Se on kylmää ja kirkasta, kyltin mukaan myös tutkitusti puhdasta. Miltä lähde sitten näyttää? Ei paljon miltään. Asva...

Olen tehnyt paljon töitä. Mutta ehtinyt myös harrastaa. Suomessa siihen on paljon mahdollisuuksia, koska on ajateltu, että ihminen tarvitsee sekä vapaa-aikaa että kehittävää ja mielekästä tekemistä. Niin pysymme terveinä henkisesti ja fyysisesti. Työtehokin on todennäköisesti parempi. Harrastuksista on tullut niin tärkeitä, että monen identiteetti muodostuu enemmän harrastuksista kuin työstä, varsinkin jos työ ei tunnu erityisen merkitykselliseltä. Kaipaan sekä harrastuksia että harrastamisen mahdollisuutta, jonka olen hukannut muutossa. Kävin kaikenlaisilla kursseilla, kirjoitusryhmissä, kuorossa, urheilemassa, hiihtoladulla tai piirtämässä elävää mallia. Kaikki aktiviteetit olivat myös sosiaalisia. Nyt harrastukset joutuu keksimään itse ja se kysyykin luovuutta. Tai rahaa. Syy tilanteeseen ei ole pelkästään asuinmaa, vaan enemmän se, että asumme pikkukaupungissa.   Romaniassa harrastuksia on vain lapsilla, jos vanhemmilla sattyy olemaan niihin varaa. Poikani tosin harrastaa sekä ...