Tekstit

Nelikätiset ystävämme

Kuva
Kun kesä alkaa, saapuu myös diaspora kotiin tukkien kaikki mahdolliset ajoväylät uusilla kiiltävillä autoillaan. Mikä diaspora? No, tietysti kaikki ne romanialaiset, jotka asuvat ulkomailla ja jotka kaipuu ajaa takaisin kotiseudulle koko kesälomaksi. Näin tapahtuu joka kesä. Mutta ennen kuin diaspora ylittää kotimaan rajan, se laittaa päähänsä vaaleanpunaiset lasit, joiden läpi taakse jätetty ja kaivattu kotimaa muuttuu juuri sellaiseksi kuin kaipuu on sen mielikuvissa maalannut. Esi-isien maa on lämmin, kaunis ja urhea, siellä kaikki maistuu paremmalta ja sydänkin sykkii eri tahtiin. Se on kotiseutu, jonka diaspora on epäonnisten taloudellisten olosuhteiden takia joutunut tilapäisesti jättämään taakseen, ja jonne paluu tapahtuu heti, kun se on taloudellisesti järkevää. Eli ei koskaan.   Kyllä kotimaa onkin kaunis, maisemat ovat huikeat, auringonlaskut ihania, musiikki suloista ja isoäidin ruoka maailman parasta. Niinhän se on kaikkialla. Vaaleanpunaiset lasit päässä koti-ikävästä riut

T-seremonia

Kuva
Matkaillessani talvella sekä Suomessa että Saksassa tarkkailin sitä, miten erilaiselta varsinkin nuoret aikuiset näyttävät. Lännessä on pukeutumistrendejä, joista täällä ei tiedetä (vielä) mitään. Kaksi vuotta emigraation jälkeen monet näyttivät köyhiltä kodittomilta liian isoissa kirppiskoltuissaan. Toinen asia, johon kiinnitin huomiota, oli ihmisten ilmeinen kylmyys ja välinpitämättömyys, mikä tietysti on lähinnä suurkaupunkien vitsaus. Varsinkin Helsingissä tuntui myös siltä, että kaikki ovat kovin vakavia ja huolestuneen oloisia, vaikka ympärillä on kaikkea ja kaikki on hyvin. Siitä tuli ristiriitainen fiilis. Olen ehtinyt jo vieraantua.  Vastaavasti Romaniassa olen jo tottunut siihen, että ihmiset ovat sosiaalisia, puheliaita ja avoimia, joskus liikaakin. He kertovat luontevasti huolistaan ventovieraille, mikä on varmasti psykiatrinkin suositusten mukaista. Samalla kerrotaan omat ja naapurinkin huolet, sairaudet, rakkaudet ja probleemat. Sen sijaan sillä, miltä kukin näyttää on vä

Maasta sinä olet tullut

Kuva
Sitä luulisi äkkiseltään, että ihmiset ovat kaikkialla aika lailla samanlaisia samoine perustarpeineen. Ei se ole niin. Kulttuurierot voivat olla isoja. Usein ihmiset jopa käyttäytyvät täsmälleen päinvastoin kuin odottaisi. Miksi? Olen alkanut epäillä, että syynä on ilmasto. Siis ympäristö, missä kasvamme vaikuttaa meihin vähintään yhtä paljon kuin geeniperimä. Oman ilmastoteoriani keksiminen on tosin vienyt kaksikymmentä vuotta, jotka olen paininut ylitsepääsemättömien kulttuurierojen kanssa. Olen yrittänyt ymmärtää kummallisesti toimivia ihmisiä ja toistuvasti epäonnistunut. Nyt tiedän edes miksi.   Eikö muka olekin niin, että tasamaalla kasvaneet suomalaiset ovat yleisesti ottaen aika tasapaksuja ja luotettavia? Vuorilla lampaitaan paimentaneet romanialaiset taas arvaamattomia ja äkkijyrkkiä. Viidakossa, autiomaassa tai jään keskellä kasvaneet ovat ympäristönsä tuotoksia. Pohjois-Romanian Bukovinassa ilmasto on erityisen arvaamaton, siis muulloinkin kuin tänä kummallisten sääilmiöid

Mörkö Muumilaaksossa

Kuva
Kun muutimme Romaniaan, myin muuttokuorman keventämiseksi tavaraa monella tonnilla. Jostain merkillisestä syystä muumimukit eivät menneet kaupaksi, vaikka torikauppa muuten kävi vauhdikkaasti. En ehkä halunnutkaan päästä niistä eroon. Ja miten paljon iloa kolme mukia ovatkaan tuoneet mukanaan vieraaseen maahan! Niistä juodaan kahvia joka aamu. Tutuista tavaroista, kolhituistakin mukeista, tulee turvallinen olo. Muistot kiinnittyvät niihin sitkeästi eivätkä irtoa pesukoneessakaan. Ei, kaikista tavaroista ei ole syytä eikä pidä koskaan luopua.   Mehän myös asumme eräänlaisessa muumilaaksossa, suojaavien kukkuloiden keskellä, yksinäisten vuorten kupeessa. Kaukana kuin muumit modernista maailmasta. Naapuruston kylpytakkiset hemulit keräilevät puutarhoihinsa eksoottisia kasveja ja huhuilevat aidan yli kissojaan. Jännittävintä on seurata millä viikolla haikarat päättävät tulla taas sähkötolppiensa nokkaan pesimään. Eli kauhean paljon ei tapahdu, hyvässä tai pahassa.   Ei myöskään koulussa, j

Moottoritie on kuuma

Kuva
Etelän ja pohjoisen yhdistävää moottoritietä on suunniteltu hartaasti Romaniassa. Niin kauan, että moni on ehtinyt jo luopua toivosta, että se joskus valmistuisi. Meiltä matka pääkaupunkiin vie 7 tuntia, joten nopeampi tie haukkaisi matka-ajasta melkein puolet pois. A7-moottoritieksi ristitty hanke aloitettiin 2013 ja kolmen vuoden päästä piti alkaa rakentaminen. Tietä ei kuitenkaan ole. Ensin vaihtui urakoitsija, sitten pettivät aikataulut, nyt on kuulemma vaikeuksia löytää työntekijöitä. Ideaa ei kuitenkaan ole kuopattu, vaikka tiestä on kymmenen vuoden aikana valmistunut vain 16 kilometriä, sekin vuosia sitten. Tekemättä on 453 kilometriä. Nykyvauhdilla loppuosa valmistuu noin 280 vuodessa.  Mutta tänä vuonna A7 on nimetty virallisesti kehitettävän infrastruktuurin ykköshankkeeksi maassa. On aikakin. Tieverkosto ei ole edes naapurimaiden tasolla Romaniassa. Protesteista ja mediahuomiosta huolimatta paljon ei ole saatu aikaan. Yksi julkisuutta saaneista protesteista oli metrin mootto

Hyvät kaupunkilaiset

Kuva
Kuulin joskus Intiassa tarinan, jossa syrjäisen maalaiskylän asukkailta oli kyselty, miten brittihallinnon poistuminen oli näkynyt heidän elämässään. Kyläläiset eivät tuntuneet ymmärtävän kysymystä. Kävi ilmi, etteivät he olleet koskaan kuulleet brittien tulosta Intiaan. Brittien hallinto kesti kuitenkin lähes sata vuotta. Ehkä se näkyi Delhissä, niille jotka siellä kävivät. Maalla eletään kuitenkin eri aikaa. Uudet keksinnöt saapuvat hitaasti perille, jos saapuvat lainkaan.   Myös kulttuuriero maaseudun ja kaupunkien välillä on iso, ehkä jopa isompi kuin eri maiden tai kansojen välillä. Me asumme maalla. Neljännesvuosisadan pääkaupungeissa bunkanneelle siinä on välillä nieleskelemistä, mutta kaikkeen tottuu, sanotaan. Ehkä muutos on helpompi tähän suuntaan. En ikävöi pääkonttoreita enkä metroaikataulua. Anonymiteetin menettämisen kääntöpuoli taas on se, että joka kulmassa tulee joku tuttu vastaan. Olen siis  downshiftannut onnistuneesti. Kuulostaapa kaupunkilaiselta.   On trendikästä

Tekoälypää

Kuva
Ennen ehkä päiviteltiin, miksi syödä ravintolassa kun voi syödä kotonakin. Sitten keksittiin noutoruoka ja jotkut kysyivät, miksi kantaa ruokia kotiin, kun ne voisi syödä ravintolassa. Nyt pidetään ihan normaalina sitä, että joku kuljettaa maksua vastaan ruoan ravintolasta kotiin sen sijaan, että ajaisimme taksilla ravintolaan syömään. Mikä siis on seuraava kehitysvaihe? Veikkaan, että ihmiset tilaavat jonkun syöttämään, ettei tarvitse haarukoida itse. Tai ehkä syömään heidän kanssaan. Elämmehän palveluyhteiskunnassa. Moni muukin asia on ennen toteutumistaan kuulostanut älyttömältä. Katsotaan viiden vuoden päästä miten kävi.   Minulla oli lukioaikana luokkakaveri, joka oli kaukaa viisaasti päättänyt erikoistua tekoälyn tutkimiseen. Muistan sen hyvin, koska kukaan muu ei tiennyt mitä se tekoäly edes on. Hän selitti mielellään. Kukaan muu ei myöskään tiennyt mitä tekisi isona, en minäkään. Puhutaan siis ajasta ennen Googlea ja ennen internetiä. Tekoälyä en ymmärrä vieläkään, mutta olen a