Tekstit

Näytetään tunnisteella maski merkityt tekstit.

Vyöhyketerapiaa

Kuva
-Parasta oli se, ettei ollut mitään koronaa. Lasten suusta kuultiin taas totuus heti matkalta palattuamme. Vietimme terapeuttiset kaksi viikkoa Romaniassa. Olen ihan samaa mieltä, vaikkei se ihan totta olekaan. Silti tuntui hetkittäin ihan siltä, ettei mitään pandemiaa olekaan. Pelon tunne ainakin unohtui. Kyllä me kaipasimme hullun paljon sitä, että pääsee hetkeksi johonkin, ihan mihin tahansa kauas kotoa. Seinät ovat kaatuneet päälle jo pidemmän aikaa.   Oli myös onnea matkassa. Ei ollut mitenkään itsestäänselvää, että pääsemme lähtemään ja että kaikki menee sujuvasti. Pelkästään se, että pääsemme ulkomaille lomalle, tuntui jo lottovoitolta. Lennot ehtivät vaihtua kerran. Lähetystöstä vakuutettiin, ettei mitään papereita juuri nyt tarvita. Ei testituloksia, ei rokotuksia, ei karanteenia. Matkustimme ns. vihreältä vyöhykkeeltä vihreälle vyöhykkeelle, suoralla lennolla. Vihreällä alueella ilmaantuvuusluku tulee olla alle 25. Romaniassa se oli 5.  Meille se kelpasi hyvin. ...

Moraalipoliisista päivää

Kuva
Hallitus pohtii parhaillaan uusia kieltoja ja rajoituksia, joiden lausumat ja sanamuodot tulevat jäämään historiaan. Inhimillisten ilojen rajoittamisella on maassamme muutenkin pitkät perinteet, syyt vain ovat vaihdelleet. Viruksen leviäminen halutaan kuulemma pysäyttää, mutta tiedetäänkö ihan oikeasti mistä kiellosta ja rajoituksesta on hyötyä ja minkä verran? Tällä hetkellä ravintolat ja kuntosalit saavat olla auki, mutta kirkot ja kirjastot on laitettu kiinni. Se on tietoinen, valittuihin arvoihin perustuva päätös, jolle on vaikea kuvitella lääketieteellisiä perusteluja, mutta se vaikuttaa meidän kaikkien hyvinvointiin. Ruumiinkulttuurille peukkua, hengenravinnolle ei.   Ennenkin osattiin. Alkoholijuomien myynnin kieltävä laki oli Suomessa voimassa 1919–1932. Todennäköisesti se toimi tarkoitustaan vastaan ja alkoholin kulutus nousi, ainakin viinan salakuljetus lisääntyi. Kieltolakia ei enää ole, mutta yhtä vaikeasti perusteltava Alkon monopoli meillä yhä on. On muuten ollut kiel...