Aikamatkustajan blogi

Kaksi romanialaista poliisia seisoskeli torin laidalla. Ulkomaalainen turisti tuli kysymään jotain, mutta kumpikaan poliiseista ei ymmärtänyt sanaakaan. Turisti vaihtoi englannin ranskaan, mutta edelleen poliisit pyörittelivät päitään. Matkailija yritti vielä kahdella kielellä, mutta lopputulos oli yhtä laiha. Kun ulkomaalainen lopulta poistui paikalta, toinen poliiseista totesi vaikuttuneena toiselle: “Huomasitko Nelu miten montaa kieltä kaveri osasi?” Nelu kohautti olkapäitään. “Mitä sitten? Oliko siitä sille jotain hyötyä?” Vitsi voisi hyvin olla totta. Kun kaikkeen on tarjolla erilaisia laskureita, mietin onko kielten osaamisessakin mahdollisesti joku laskennallinen hyöty, jonka voi matemaattisesti todeta. Onko olemassa saturaatiopiste, jossa uuden kielen opettelu ei enää ole kannattavaa? Samaan tapaan kuin palkkatyössä progressiivinen verotus pitää huolen siitä, että jossain vaiheessa palkankorotuksesta ei enää ole mitään iloa. Ja myös siitä ettei palkkatyöllä pääse vaurastumaan, ...

Lasten kieli on rikasta. Ainakin kouluikään asti he ovat aktiivisesti kehittäneet omia sanojaan ja ilmaisujaan ja monet niistä ovat juurtuneet perheen arkikieleen. Meillä nuhastutaan , ollaan suuttusia tai surutetaan , ollaan tärkeellisiä , saksataan . Autossa pahaolottaa ja hanhet lentävät nippuna. Tukka on pökkyräinen . Kesällä tulee sattumajälkiä ja mökillä tarvitaan hyttyslyömätintä . Toissapäivä oli ylieilen . Etana on liimakas . Oikein kohteliaasti pyydetään voisisitko .  Meillä on siis kaksikielinen perhe, puhumme suomea ja romaniaa , yhdessä ja erikseen. Olen vasta nyt tullut ajatelleeksi, että iso osa lasten kielenkäytön rikkaudesta juontuukin kenties kaksikielisyydestä. Eri kielellähän ei vain sanota, vaan myös ajatellaan eri tavalla. Osa hassuista ilmaisuista tulee suorista käännöksistä, kuten maalin antaminen. Osa taas monimutkaisemman ajatuskuvion tuloksena. Monia ei pysty jäljittämäänkään. Kaikki ne kuitenkin stimuloivat sekä keksijän että kuulijan mieliku...

Yleisen uskomuksen mukaan suomalaiset puhuvat erinomaista englantia. Näin uskovat nimenomaan suomalaiset itse. En vain oikein tiedä kuka puhuu. Olen tavannut nuoria suomalaisia, jotka eivät saa sanottua yhtään järkevää lausetta englanniksi. Suurin osa suomalaisista osaa kyllä neuvoa turistin lähimpään vessaan, siitä voimme iloita. Tavallisesti nekin, jotka osaavat auttavasti kommunikoida tällä maailmankielellä, jättävät artikkelit pois ja arpovat sokkona prepositioita sanojen väliin. Nämä ovat juuri niitä, joiden mielestä Suomessa puhutaan erinomaista englantia, koska he omasta mielestään tekevät niin. Ovathan he käyneet monta kertaa Lontoossa ja kerran New Yorkissakin. He eivät silti osaa sanoa please tai you’re welcome , vaikka kaikki maailman englanninkieliset lapset osaavat. “Hyvä kielitaito on sitä, että on sujuva, ymmärtää puheen vivahteita ja osaa käyttää idiomaattisia ilmaisuja, ääntää hyvin eikä joudu rajoittamaan sitä, mitä tahtoo sanoa”, määriteltiin syksyllä Hesarin jutus...

Kyllä ruotsinkielisiä käy kateeksi. Kävin eilen lähikirjastossa, jossa pölyttyi kolme täyttä hyllyä äänikirjoja ruotsiksi. Oli Jan Guillouta, Nick Hornbya ja Tracy Chevalieria – ja vielä cd-levyinä. Englanninkielisenä löytyi Shakespearea ja Agatha Christietä kasetilla ja suomenkielisessä hyllyssä nökötti yksinään Waltarin paksu Sinuhe. Olen joskus kysynyt, miksi uusia äänikirjoja on niin vähän ja selitys oli, että määrärahoista on säästetty. Suhteessa lainaajamääriin ruotsinkielisillä ei näyttäisi olevan samoja huolia. Paitsi kirjojen lainaaminen, onhan kaikki muukin lite lättare . Nyt perussuomalaiset kysyvät miksi Suomi on yhä kaksikielinen ja niputtavat nokkelasti sekä YLE-maksun, että maahanmuuttajat samaan debattiin. YLE-maksulla ylläpidetään kallista ruotsinkielistä tv-tuotantoa ja maahanmuuttajia vaaditaan opettelemaan kaksi vaikeaa kieltä yhdessä vaikeassa maassa. Kysymys on puolueelta taktisesti ovela juuri kun lama vetää mattoa niin monen jalkojen alta. Tämä jos mikä on pop...