Aikamatkustajan blogi

Olen Romaniassa kuin kotonani, koska olen täällä kotonani. Meillä on koti. Mutta olenko kotoutunut tai kotiutunut , onkin sitten paljon monimutkaisempi kysymys. Osaan kielen, teen sillä myös töitä, pärjään arkisissa asioissa, osaan jutella ihmisten kanssa. Omistan talon, maksan veroja, olen hyvä kuluttaja, tuen paikallisia palveluja ahkerasti. Virallisen määritelmän mukaan kotoutumisella tarkoitetaan “maahanmuuttajan ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kehitystä, jonka tavoitteena on antaa maahanmuuttajalle yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja samalla kun tuetaan hänen mahdollisuuksiaan oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen”. Kuulostaa kohtuullisen monimutkaiselta ja melko epämääräiseltä.   Mika Kaurismäki sanoi joskus, että ihmisillä on juuret kuin puilla. Ilman niitä ei pysy pystyssä eikä juuria voi siirtää muualle. Jos juuret ovat Suomessa, ne ovat siellä pysyvästi. Sen ymmärtää hyvin vasta asuttuaan riittävän kauan muualla. En siis kuvittele muuttuvan...

Kun kesä alkaa, saapuu myös diaspora kotiin tukkien kaikki mahdolliset ajoväylät uusilla kiiltävillä autoillaan. Mikä diaspora? No, tietysti kaikki ne romanialaiset, jotka asuvat ulkomailla ja jotka kaipuu ajaa takaisin kotiseudulle koko kesälomaksi. Näin tapahtuu joka kesä. Mutta ennen kuin diaspora ylittää kotimaan rajan, se laittaa päähänsä vaaleanpunaiset lasit, joiden läpi taakse jätetty ja kaivattu kotimaa muuttuu juuri sellaiseksi kuin kaipuu on sen mielikuvissa maalannut. Esi-isien maa on lämmin, kaunis ja urhea, siellä kaikki maistuu paremmalta ja sydänkin sykkii eri tahtiin. Se on kotiseutu, jonka diaspora on epäonnisten taloudellisten olosuhteiden takia joutunut tilapäisesti jättämään taakseen, ja jonne paluu tapahtuu heti, kun se on taloudellisesti järkevää. Eli ei koskaan.   Kyllä kotimaa onkin kaunis, maisemat ovat huikeat, auringonlaskut ihania, musiikki suloista ja isoäidin ruoka maailman parasta. Niinhän se on kaikkialla. Vaaleanpunaiset lasit päässä koti-ikävästä ...

Kaksi romanialaista poliisia seisoskeli torin laidalla. Ulkomaalainen turisti tuli kysymään jotain, mutta kumpikaan poliiseista ei ymmärtänyt sanaakaan. Turisti vaihtoi englannin ranskaan, mutta edelleen poliisit pyörittelivät päitään. Matkailija yritti vielä kahdella kielellä, mutta lopputulos oli yhtä laiha. Kun ulkomaalainen lopulta poistui paikalta, toinen poliiseista totesi vaikuttuneena toiselle: “Huomasitko Nelu miten montaa kieltä kaveri osasi?” Nelu kohautti olkapäitään. “Mitä sitten? Oliko siitä sille jotain hyötyä?” Vitsi voisi hyvin olla totta. Kun kaikkeen on tarjolla erilaisia laskureita, mietin onko kielten osaamisessakin mahdollisesti joku laskennallinen hyöty, jonka voi matemaattisesti todeta. Onko olemassa saturaatiopiste, jossa uuden kielen opettelu ei enää ole kannattavaa? Samaan tapaan kuin palkkatyössä progressiivinen verotus pitää huolen siitä, että jossain vaiheessa palkankorotuksesta ei enää ole mitään iloa. Ja myös siitä ettei palkkatyöllä pääse vaurastumaan, ...

Lasten kieli on rikasta. Ainakin kouluikään asti he ovat aktiivisesti kehittäneet omia sanojaan ja ilmaisujaan ja monet niistä ovat juurtuneet perheen arkikieleen. Meillä nuhastutaan , ollaan suuttusia tai surutetaan , ollaan tärkeellisiä , saksataan . Autossa pahaolottaa ja hanhet lentävät nippuna. Tukka on pökkyräinen . Kesällä tulee sattumajälkiä ja mökillä tarvitaan hyttyslyömätintä . Toissapäivä oli ylieilen . Etana on liimakas . Oikein kohteliaasti pyydetään voisisitko .  Meillä on siis kaksikielinen perhe, puhumme suomea ja romaniaa , yhdessä ja erikseen. Olen vasta nyt tullut ajatelleeksi, että iso osa lasten kielenkäytön rikkaudesta juontuukin kenties kaksikielisyydestä. Eri kielellähän ei vain sanota, vaan myös ajatellaan eri tavalla. Osa hassuista ilmaisuista tulee suorista käännöksistä, kuten maalin antaminen. Osa taas monimutkaisemman ajatuskuvion tuloksena. Monia ei pysty jäljittämäänkään. Kaikki ne kuitenkin stimuloivat sekä keksijän että kuulijan mieliku...

Viimeisimmässä Markkinointi & Mainonta -lehdessä oli otsikko: näin ryssit ruokamainoksen aikakauslehdessä. Ilmeisesti lehden ja toimittajan mielestä tämä on jonkinlaista yleiskieltä, koska mikään jutussa ei käsittääkseni viittaa venäläisiin. Pitäisi kuitenkin olla tiedossa, että viime syksyn lonkero-kampanjasta tuli mainonnan eettiseltä neuvostolta huomautus halventavasta kielenkäytöstä. Ulkomainoksessa luki: uudistimme maun, mutta ryssimme tavutuksen. Grei-ppi oli tavutettu väärin. Kampanja vedettiin pois saman tien, mikä ei ollut suuri menetys.  Mainosmaailmassa kyllin kolhiintuneena epäilen, ettei kohu tullut ihan puskista. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, mitä sillä haluttiin saada aikaan. En ehkä kuulu tuotteen kohderyhmään, mutta alatyyliä ja puhekieltä varmasti haettiin. Ryssimisellähän tarkoitetaan puhekielessä epäonnistumista tai kelvotonta laatua tekemisessä. Termi on yleistynyt käytössä ja sitä heitellään ympäriinsä ikäänkuin se ei liittyisi mitenkään maiden v...

Suomen postin kuljetusauton kyljessä lukee Itella Logistics. Hauskaa miten suomen kieli elää. Ennen siinä oli torven kuva ja vieressä luki posti. Nyt ei enää tarvitse ulkomaalaistenkaan arvailla mikä pakettiauto siinä mahtaa huristella. Logistics on englantia ja tarkoittaa kuljetusta tai hienommin logistiikkaa. Itella taas on vulgaarilatinaa eikä tarkoita yhtään mitään. Se on yhtä nokkelasti keksitty nimi kuin Destia, Nordea, Laurea, Sonera, Metropolia tai Palmia. Ja varmasti parempi kuin Ixonos, Novia tai Aktia. Mistäköhän on lähtenyt liikkeelle tämä ikitrendi keksiä yrityksille nimiä, jotka eivät tarkoita mitään millään kielellä? En yhtään epäile, etteikö se olisi mainos- ja viestintätoimistoille tuottoisa bisnes. Lista nimistä syntyy puolessa tunnissa, laskussa lukee 10h suunnittelutyötä. Perustelut parhaille ehdotuksille keksitään kolmessa vartissa seuraavien kahden tuopin aikana. Taustatyöstä ja kieliasun tarkistuksesta laitetaan lisää 8h. Läppärillä googlaamalla selviää kolmessa...

Suomen kieli on vaikea. Tai niin kaikki väittävät. Toisaalta ei se ole sen mahdottomampi oppia kuin mikään muukaan kieli, jos riittävän kovasti haluaa. Voi jopa ajatella, että suomen kieli on helpompi kuin moni muu. Meiltä puuttuvat sentään maskuliini ja feminiini, artikkelit, prepositiot ja monet kohteliaisuudet. Eikö sitö voi sekoittaa mihinkään muuhun kieleen. Ääkkösten oppiminen on sen sijaan elintärkeää tai voi syntyä kohtalokkaita väärinkäsityksiä. Arkisista asioista tulee niinkin pelottavia kuin mäntysyöpä tai omituisia kuten joulukauha . Kaksoiskonsonantit ovat toinen tuskan aiheuttaja. Mato ei ole matto, eikä tuli ole tulli. Suomi on niin vaikea kieli, ettei sitä osata edes opettaa. Kun muutimme tänne, vaimoni aloitti yliopistolta. Kielikurssin alkajaisiksi jaettiin moniste, joka kertoi Tarja Halosesta ja hänen kissoistaan. Teksti oli kirjoitettu puhekielellä ilman possessiivipäätteitä tyyliin hänen kissat eli ei kovin älykästä suomea. Entisajan Romaniassakin koulupäivät alk...