Aikamatkustajan blogi

Herään aamuisin kukonlauluun. Eihän se laulu kaunista ole, mutta kukko se kuitenkin on – ei puhelimen soittoääni eikä herätyskello. Kukko kiekaisee naapurin pihassa kun aurinko nousee. Tätä pitää pysähtyä hetkeksi pohtimaan, ettei se ala tuntua itsestäänselvyydeltä. Naapurissa asuu siis ihan oikea kukko, jonka elämäntehtävänä on huolehtia kanoistaan ja luonnollisena kohtalona joutua joku päivä pataan. Sivutoimisesti se herättää naapureita, mikä ei tunnu häiritsevän ketään, siihen on totuttu. Se ei esitä kukon roolia kotieläinpihan vierailijoille, kuten Suomessa voisi käydä. Täällä kotieläinpiha löytyy jokaisesta mummolasta ja kukko kiekuu joka kadulla, vaikka ollaan kaupungissa.   Kun Espoossa mentiin lasten kanssa maalaismarkkinoille kanoja katsomaan, tapahtuma oli kaupallistettu rekonstruktio, jossa esitetään maalaismarkkinoita lapsille sopivin näytelmin. Sieltä ei voi ostaa oikeaa possua, vaan konseptiin sopivia elämyksiä ja tuotteita. Torikauppiaita esittävät yrittäjät ja osta...

Lapset joutuvat ulkomaille muutossa aikamoiseen mankeliin. Heidät on viety johonkin vanhempien mukana, minkä tahansa käytännön syyn ajamana tai puhtaasta päähänpistosta ja sitten on vain yritettävä pärjätä siellä jossain. Todennäköisesti lasten ymmärrys ei myöskään riitä analysoimaan tilannetta kovin syvällisesti tai pohtimaan eri maiden välisiä kulttuurieroja. Eikä varsinkaan historiallisia tai poliittisia polkuja, joita pitkin nykytilanteeseen on tultu. Ei ehkä ole aikaakaan pohtia niin paljon. Heidät tönäistään suoraan syvään päähän ja on pakko uida. Koulun piha on ankara paikka. Lapset joutuvat siellä luomaan nahkansa ja kehittämään oman tapansa selviytyä. Ikioman kulttuurin.   Uskon silti vilpittömästi, että oma jälkikasvu on saanut romanialaisessa koulussa niin hyvän vastaanoton ja kohtelun kuin inhimillisesti voi toivoa. On autettu, kannustettu, otettu mukaan. Mutta ilman hössötystä, ilman tukitoimia ja ilman kotoutumissuunnitelmaa. Kieli tietysti oli jo auttavasti hallussa,...