Aikamatkustajan blogi

Hymy ei ole useinkaan herkässä, asiakas ei ole kuningas eikä iloinen palvelu kaupan elinehto. Romanialaisessa kaupassa ei välttämättä tervehditä, eikä kiitetä lähtiessä. Olen siksi olettanut, että asiakaspalvelu tai paremminkin sen puute on jonkinlainen jäänne kommunismin ajoilta, vähän niin kuin itäisessä naapurissakin. Asiakkaista ei tarvinnut kilpailla eivätkä hyllytkään notkuneet tavaroista. Olen myös ajatellut, että asiakkaalle hymyily on myyjän velvollisuus, jota minulla on asiakkaana oikeus vaatia. Onko sittenkään? Tervehtimisongelman ratkaisu avautui minulle vasta vuosien ihmettelyn jälkeen. Kaupan kassoilla on töissä useimmiten naisia. Minä taas olen mies, joten romanialaisessa kulttuurissa on lähtökohtaisesti minun tehtäväni tervehtiä ensin. Myös kaupassa. Tervehdin siis kaupan kassaa ja vastineeksi saan ystävällistä palvelua. Jos kassalla on nuori nainen, hän saattaa tervehtiä minua ensin, koska olen vanhempi. Joka tapauksessa tervehdykseen aina vastataan. Toimiihan se näink...

Mielipidekyselyissä annetaan tavallisesti kolme vaihtoehtoa: kyllä, ei tai en osaa sanoa. Viimeinen tuntuu sopivan suomalaisille erityisen hyvin. Se, ettei ota kantaa tai halua kertoa sitä, mielletään puoleettomaksi ja neutraaliksi mielipiteeksi. Ydinvoiman lisärakentamisen kannatus on vihdoin kääntynyt laskuun ja vastustus kasvuun. Viidennes vastaajista sanoi, ettei ota kantaa tai ei osaa sanoa. Neutraalia vastausta ei kuitenkaan ole olemassa; ydinvoimaa joko rakennetaan tai ei rakenneta, ei mitään siltä väliltä. Jos kysyttäisiin, kuka haluaa asua ydinvoimalan vieressä tai loppusijoituspaikan päällä, välinpitämättömiä olisi erittäin vähän. Kun suomalainen ei tervehdi toista ihmistä tilanteessa, jossa se kuuluisi hyviin tapohin, hän ei ole neutraali , vaan välinpitämätön. Tervehtiminen on kohteliasta, tervehtimättömyys epäkohteliasta. Vaihtoehtoa en ota kantaa , ei ole arkielämässä tarjolla. Jos bussissa pitäisi antaa istumapaikka vanhukselle, ei voi teeskennellä ettei huomaa. Se on i...

Minun sukupolveni, 70-luvulla syntyneet, ovat täysin hukassa. Me emme osaa käytöstapoja, niitä ei ole koskaan opetettu. Peruskoulussa ei enää ollut kuria eikä sääntöjä ja kotonakin uskottiin ajan hengen mukaan vapaan kasvatuksen olevan avain onneen. Näperreltiin vain luovuutta kehittävillä puuleluilla. Voi olla, että käytöstavoista on joskus mainittu, mutta ehkä virhe on siinä, ettei niitä ole ehdottomasti vaadittu.  Tämän kohtalokkaan valinnan seuraukset näkyvät nyt päiväkodissa, kun me olemme niiden pienten lasten vanhempia. Oman kokemukseni mukaan puolet tarhassa vastaan tulevista vanhemmista ei osaa edes tervehtiä. Ulkomailla asumisen jälkeen tämä havainto ensin hämmensi, sitten järkytti ja nyt pelottaa. Miten on mahdollista, että ihmiset ovat selviytyneet aikuisikään asti osaamatta muuta kuin ynähtää seinille katsellen kun joku sanoo kohteliaasti ‘huomenta’?  Minkälaiset edellytykset näillä vanhemmilla on kasvattaa lapsistaan hyvin käyttäytyviä, kohteliaita ja huomaavaisi...