Aikamatkustajan blogi

Koska Nalle Puh pitää erityisen paljon hunajasta ja koska blogeissa on tapana tehdä tunnustuksia, ajattelin kirjoittaa listan asioista, joista pidän aivan erityisesti. En kuitenkaan halua, että listasta tulee tylsä tai liian pitkä. Kuten Nalle Puh on sanonut: monia asioita kannattaa kokeilla ja tutkia, vaikka niistä ei oppisikaan yhtään mitään. 1. Bussiterminaaleista Paikoilla, joista matkat alkavat, on suuri merkitys. Joskus lähtöpiste jää mieleen paremmin kuin määränpää. Aika usein käy myös niin, että itse matka on kiinnostavampi kuin se mihin on matkalla. Pidän nuhjuisista bussiterminaaleista, koska odottaessa saa rauhassa tarkkailla ihmisiä. Ne ovat aliarvostettuja nähtävyyksiä, koska niitä ei pidetä lainkaan matkakohteina. 2. Apinoista kirjallisuudessa Aivan erityisesti olen innostunut seuraavista teoksista: Alaston apina (Desmond Morris), Nainen ja apina (Peter Hoeg) sekä Suuret apinat (Will Self). Tunnistan apinan itsessäni ja pohdin usein mistä me tulemme. Kädet ovat

Romaniassa on yksi musiikinlaji, josta muualla maailmassa ei tiedetä paljoa. Manele on suosittua turkkilaisvaikutteista popmusiikkia – kansanomaista, yksinkertaista ja äänekästä. Kaikki kyllä tuntevat kulttuuripiireissä ylistetyt mustalaisorkesterit, kuten Mahala Rai Banda tai Taraf de Haidouks , joka on soittanut myös Johnny Deppin häissä. Manelesta sen sijaan ei juurikaan puhuta musiikkikulttuurina, koska se on tavallisen kansan juttu; sitä poppia, jota huudatetaan pikkukaupungin diskossa ja autostereoista öisellä parkkipaikalla. Manele on epäkulttuuria ja erittäin epätrendikästä ja ehkä juuri siksi aika hauska ilmiö. Manelekulttuurissa kuuluu näyttää siltä, että rahaa on kuin roskaa. Videoissa on kalliita autoja, lyhythameisia naisia sekä tyyriissä puvuissa ja kultakoruissa laulavia miehiä – jotka näyttävät hiukan mafiosoilta. Manele on Romaniassa tavallaan synonyymi kaikelle epäcoolille, jonkinlainen iskelmän ja hiphopin kitch-symbioosi. Oma suosikkini manelelaulajista on Ni

Raamatulliset mittasuhteet saanut saga Soneran laajakaistan kanssa, josta kerroin jo aikaisemmin, jatkuu yhä. Helpsonin ohjeilla rikkoutuneen modeemin vein Soneran liikkeeseen, jossa vetelänoloinen nuori mies vaihtoi sen toiseen laitteeseen. Uutta modeemia en saanut toimimaan, joten seuraavana viikonloppuna palasin samaan paikkaan, taas laite kainalossa. Kävi ilmi, ettei minulle annettu vehje ole edes adsl -modeemi, joten se ei voi mitenkään toimia. Kerroin edellisen kaverin heittäneen vanhan modeemin roskiin, mikä herätti hämmennystä työntekijöissä. Jotenkin liikkeessä tuli sellainen olo, kuin ihmiset olisi palkannut joku nettisovellus ilman, että he ovat koskaan tavanneet ketään. Vietin silti leppoisan puolituntisen kauppakeskuksessa samalla kun yhdessä odottelimme, että tekninen tuki vastaisi puhelimeen. Ihan niin kuin olin tehnyt itse kotonakin. Lopulta linja vapautui ja asiaa selvitettiin. Luvattiin uusi modeemi postissa kahden tai kolmen päivän päästä. Sekoilua pahoiteltiin

Siististi pukeutunut mies kantaa wc-istuinta jäisen liukkaalla Lapinlahdenkadulla. Otetta pitää korjata monta kertaa. Välillä hän laskee pöntön maahan ja vetää syvään henkeä, sitten taas jatkaa matkaa. Vierellä kulkee tyttöystävä, joka nauraa kuplivasti ja sanoo sitten miehelle. “Mä rakastan sua, siis ihan oikeasti kyllä rakastan.” Ja nauraa taas. Tämä tapahtui joskus viime keväänä, kuljin sattumalta ohi. Silloin samaan aikaan kun lumimassat putosivat rysähtäen katoilta ja lumenpudottajat työnsivät loput alas henkensä kaupalla savupiipuista roikkuen. Mitä enemmän talousuutisia seuraa, sitä vakuuttuneempi olen, että tätä maata on syytä rakastaa, jos täällä aikoo asua. Rakastaa ihan ilman vakuuksia. Järkisyitä ei oikein ole. Talvi on pitkä ja pimeä. Ruoka kehnoa ja kallista. Rahaa ei jää käteen – sen mitä verottaja armahtaa, ottavat kaupan monopolit. Tosin juuri nyt on vaikea ennustaa missä menisi ensi vuonna yhtään tämän paremmin. Kaikki odottavat syöksyykö maailma lamaan vai ei. K