Aikamatkustajan blogi

Minulla on ollut salainen suhde yli kymmenen vuotta erään saksalaisen kanssa. On ehkä aikakin kertoa siitä, vaikkei se kaikilta täysin salassa olekaan pysynyt enää. Tapasimme Irlannissa, jonne olimme molemmat saapuneet maahanmuuttajina. Meidät esitteli toisillemme kolmas maahanmuuttaja, intialainen. “Paljon parempi kuin irlantilaiset”, ystävä ylisti. Suhde alkoi varovaisesti. Ei se mitään rakkautta ensisilmäyksellä ollut, saksalainen oli kylmä ja kolkko, mutta me olemme yhä yhdessä.  Itse asiassa tapasin toisenkin, hiukan kauniimman saksalaisen, Aldi nimeltään. Mutta rahvaanomaisen Lidlin kanssa suhde jatkui. Ostan edelleen niitä samoja tölkkipaprikoita ja samaa kaakaota, mutta on muitakin syitä kuin nostalgia. Pidän siitä, että kaupassa on tilaa ja että kaikki toimii. Pidän ripeästä ja ystävällisestä palvelusta, siitä ettei tarvitse jonottaa. K-kaupassa ei kuuluteta lisää kassoja, jos asiakkaat seisovat jonossa. Se on asiakkaan ongelma. En halua punnita vihanneksiani. Ri...

Lasten kieli on rikasta. Ainakin kouluikään asti he ovat aktiivisesti kehittäneet omia sanojaan ja ilmaisujaan ja monet niistä ovat juurtuneet perheen arkikieleen. Meillä nuhastutaan , ollaan suuttusia tai surutetaan , ollaan tärkeellisiä , saksataan . Autossa pahaolottaa ja hanhet lentävät nippuna. Tukka on pökkyräinen . Kesällä tulee sattumajälkiä ja mökillä tarvitaan hyttyslyömätintä . Toissapäivä oli ylieilen . Etana on liimakas . Oikein kohteliaasti pyydetään voisisitko .  Meillä on siis kaksikielinen perhe, puhumme suomea ja romaniaa , yhdessä ja erikseen. Olen vasta nyt tullut ajatelleeksi, että iso osa lasten kielenkäytön rikkaudesta juontuukin kenties kaksikielisyydestä. Eri kielellähän ei vain sanota, vaan myös ajatellaan eri tavalla. Osa hassuista ilmaisuista tulee suorista käännöksistä, kuten maalin antaminen. Osa taas monimutkaisemman ajatuskuvion tuloksena. Monia ei pysty jäljittämäänkään. Kaikki ne kuitenkin stimuloivat sekä keksijän että kuulijan mieliku...

En tiennytkään olevani isokenkäinen. Nuorena kengännumeroksi vakiintui neljäkymmentäkolme ja ostin jääräpäisesti samannumeroisia kenkiä sattumatta koskaan kokeilemaan isompia. Nyt ostan kaksi numeroa suurempia ja elämä on muuttunut ihan erilaiseksi – isokenkäisemmäksi. Olen tuskaillen kulkenut vuosikausia liian pienissä kengissä! Voi tietysti olla, että jalkakin on painunut askeltaessa lättänämmäksi, kuka tietää.  Kesälukemisena olen ahminut Alexander von Schönburgin kirjan Tyylikkään köyhäilyn taito . Se ei ollutkaan trendikäs opaskirja, joka kertoo miten vähällä rahalla voi elää paremmin. Se on viisas teos, joka hämmästyttää loputtomasti siksi, että kirjoittajalla on niin paljon omakohtaista ymmärrystä rikkaudesta ja köyhyydestä. Kovin moni meistä ei tunne rahaa. Sitä vain kuuluu haluta lisää ja kuuluu uskoa, että sillä voi tehdä itsensä onnelliseksi. Ei tietenkään voi, mutta vasta kreivi von Schönburg on onnistunut yksinkertaistaen kertomaan miksi.  Ainutlaatu...

Irlantilaismies jonotti uimahallin kassalle kahden lapsen kanssa. Toinen näytti 7-vuotiaalta, toinen oli ehkä 5. Mies osti lipun vain itselleen ja isommalle lapselle. Alle 4-vuotiaat kun pääsevät ilmaiseksi. Lipunmyyjä kurkisti tiskin yli toista lasta ja kysyi milloinkas poika täyttää neljä. “Sitten kun lama on ohi” , isä vastasi silmää räpäyttämättä. Tämä vitsi on tositarina . Suosituin naurun aihe Irlannissa ei tosin ole enää lama. Nyt solvataan erityisesti omia poliitikkoja, ja syystäkin. Sitkeästi saarivaltiota piinannut lama on kolmen vuoden kaartelun jälkeen ylittänyt kaikki uutiskynnykset. Miten on mahdollista, että vain muutama vuosi sitten Euroopan vahvin talous ui nyt pohjamudissa? Kuka tumpeloi? Osasyy on ehkä tavallaan juuri huumorissa. Irlantilaisia ei voi edes mainita ilman huumoria. Huumorintaju on elintärkeä osa identiteettiä, vielä tärkeämpi kuin hurling tai pubit tai katolilaisuus. Irlantilaiseen elämäntyyliin ei istunut pahanpäivän varalle säästäminen, ei sitten mil...