Tekstit

Näytetään tunnisteella eesti merkityt tekstit.

Cydonia oblonga ja 8 muuta suosikkia

Kuva
Koska Nalle Puh pitää erityisen paljon hunajasta ja koska blogeissa on tapana tehdä tunnustuksia, ajattelin kirjoittaa listan asioista, joista pidän aivan erityisesti. En kuitenkaan halua, että listasta tulee tylsä tai liian pitkä. Kuten Nalle Puh on sanonut: monia asioita kannattaa kokeilla ja tutkia, vaikka niistä ei oppisikaan yhtään mitään. 1. Bussiterminaaleista Paikoilla, joista matkat alkavat, on suuri merkitys. Joskus lähtöpiste jää mieleen paremmin kuin määränpää. Aika usein käy myös niin, että itse matka on kiinnostavampi kuin se mihin on matkalla. Pidän nuhjuisista bussiterminaaleista, koska odottaessa saa rauhassa tarkkailla ihmisiä. Ne ovat aliarvostettuja nähtävyyksiä, koska niitä ei pidetä lainkaan matkakohteina. 2. Apinoista kirjallisuudessa Aivan erityisesti olen innostunut seuraavista teoksista: Alaston apina (Desmond Morris), Nainen ja apina (Peter Hoeg) sekä Suuret apinat (Will Self). Tunnistan apinan itsessäni ja pohdin usein mistä me tulemme. Kädet ovat ...

Purukumivene

Kuva
Suomalaiset sanovat matkustavansa Eurooppaan, kun he menevät vaikkapa Saksaan tai Ranskaan. Suomi ei siis kuulu Eurooppaan, vaikka kuuluu virallisesti Unioniin. Mistä Eurooppa sitten alkaa? Onneksi raja on lähellä. Lyhin tie kulkee laivalla etelään, Eurooppa alkaa heti Tallinnasta, 84 km päässä Helsingistä eli kuuluisaan maanosaan pääsee täältä puolessatoista tunnissa. Tästä on lukuisia todisteita , jotka voin kertoa heti ennen kuin joku tiukkapipoinen alkaa kaivella maantiedon kirjoja ja wikipedioita kaapeistaan.  Eurooppalaiset maat ovat alkaneet huomattavasti muistuttaa toisiaan. Samoja kauppoja löytyy joka kaupungista, ketjut leviävät syrjäkyliinkin, kaupoista saa samoja tuotteita ja ihmiset kuuntelevat samaa musiikkia. Euroopassa asuneet pitävät sitä jo niin yhtenäisenä alueena, että he puhuvat ennemmin kaupunkien kuin maiden persoonallisuudesta ja tunnusomaisista ominaisuuksista. Berliini on aina Berliini. Krakova ei mennytkään pilalle. Oletko käynyt jo Bruggessa?  Helsi...

Kielletyt laulut

Kuva
Hesarin yleisönosastossa ihmeteltiin eilen, miksemme tiedä mitään Venäjästä. Saamme lähinnä poliittisia, taloudellisia tai onnettomuusuutisia, mutta kaikki jutut tavallisista ihmisistä ja elämästä puuttuvat. Aivan kuin rajan takana ei olisi mitään mielenkiintoista tai kertomisen arvoista. Olen ihmetellyt samaa asiaa siitä asti kun muutin takaisin Suomeen. Raimo Mäkelä kysyy terveellisiä kysymyksiä. Eikö naapurimaa kiinnosta mediaa vai eikö siitä saa tiedottaa rehellisesti vai onko se hankalaa? Kuitenkin olemme naapureita ja täytyyhän valtavassa maassa olla paljon kerrottavaksi mediassa aivan normaalilla tavalla. Miksi hiljaisuus? Meillä on naapurina 142 miljoonan asukkaan maa. Kuka osaa nimetä yhden suositun venäläisen laulajan? Entä vuoden parhaan elokuvan? Kuka on naapurimaan seksikkäin julkkis? Kyllä, olemme nähneet kuvia Putinista ja Medvedevistä ja ehkä Politkovskajasta. Syyttäisin tilanteesta Neuvostoliittoa, suomettumista ja historiaa. Kun elossa ovat yhä sekä sodan nähnyt sukup...