Aikamatkustajan blogi

Ihmettelin aina nuorempana sitä, miten ikääntyvät ihmiset sinnikkäästi toistelevat mantraa, jonka mukaan ikä on vain numero. He painokkaasti kiistävät vanhenevansa, vaikka numerot ja naama kertovat ihan muuta. Miksi valehdella? Kaikkihan sen näkevät kun vanhenee eikä sitä voi peitellä. Ei kukaan usko kuitenkaan. Kun nyt tiedän totuuden, aion paljastaa sen muillekin. Silläkin uhalla etteivät kaikki usko.  Kolmekymppisenä aavistaa jo hiukan siitä mitä on edessä, epämääräisenä tunteena, että nuoruus on katoamassa muistoihin ja valvotun yön jälkeen aamulla väsyttää. Ei ole kuitenkaan syytä huolestua, koska edessä oleva matka on pitkä. Tai siltä se tuntuu. Vastahan sitä on kaksikymppisenä iloinnut, että on vihdoin aikuinen ja saa tehdä mitä itse haluaa. Aikuisuuden paradoksi on siinä, että kun vihdoin saa tehdä mitä vain, ei tiedäkään mitä haluaa.  Neljäkymppisenä pääsee sitten jo maistamaan ikääntymisen kitkerää hedelmää. Viimeistään tässä vaiheessa suurin osa pelästyy ...

Yritin soittaa viikonloppuna tutuille. Serkku ei vastannut puhelimeen, ei myöskään hänen miehensä. Entinen työkaveri ei vastannut. Tuttu, jota en ole nähnyt melkein kymmeneen vuoteen ei vastannut. Matkapuhelinten määrä on Suomessa suurempi kuin väkiluku, en tunne ketään kenellä ei olisi puhelinta. Miten on mahdollista, että kun kaikki ovat tavoitettavissa, ketään ei saa enää kiinni? Ennen matkapuhelinta sanottiin kännykäksi tai mobiiliksi, nyt se on vain puhelin. Se, mikä ennen oli puhelin, on nyt lankapuhelin. Lankapuhelimia ei kohta ole enää kellään. Muistaakseni vuonna 1989 meille tuli autopuhelin. Piti muistaa aina hands free-mikrofoniin puhuessa sanoa, että ‘soitan muuten autosta’. Hyväntuulista yksinpuhelijaa tuijotettiin liikennevaloissa toisista autoista. Sitä ennen oli vain lankapuhelin, siinä eteisen puhelinpöydällä. Pöydän vieressä oli tuoli, jolla puhuttiin ja pöydällä puhelinluettelo. Sivujen reunoille piirretyistä roipelluksista tiesi heti kuka oli puhunut, kenen kanssa j...