Aikamatkustajan blogi

Hymy ei ole useinkaan herkässä, asiakas ei ole kuningas eikä iloinen palvelu kaupan elinehto. Romanialaisessa kaupassa ei välttämättä tervehditä, eikä kiitetä lähtiessä. Olen siksi olettanut, että asiakaspalvelu tai paremminkin sen puute on jonkinlainen jäänne kommunismin ajoilta, vähän niin kuin itäisessä naapurissakin. Asiakkaista ei tarvinnut kilpailla eivätkä hyllytkään notkuneet tavaroista. Olen myös ajatellut, että asiakkaalle hymyily on myyjän velvollisuus, jota minulla on asiakkaana oikeus vaatia. Onko sittenkään? Tervehtimisongelman ratkaisu avautui minulle vasta vuosien ihmettelyn jälkeen. Kaupan kassoilla on töissä useimmiten naisia. Minä taas olen mies, joten romanialaisessa kulttuurissa on lähtökohtaisesti minun tehtäväni tervehtiä ensin. Myös kaupassa. Tervehdin siis kaupan kassaa ja vastineeksi saan ystävällistä palvelua. Jos kassalla on nuori nainen, hän saattaa tervehtiä minua ensin, koska olen vanhempi. Joka tapauksessa tervehdykseen aina vastataan. Toimiihan se näink...

Autoin tänään kitkarenkaillaan tuoreeseen lumeen juuttuneen naapurin liikkeelle. Tosin siinä kului melkein puoli tuntia ja tarvittiin toinenkin naapuri apuun. Lopulta auto nousi kuopasta. Tyytyväinen naapuri kiitteli, otti kontista juuri ostamansa olutlaatikon ja paineli kotiinsa. Meille auttajille jäi talkoista hiki ja väsymys, mutta emme saaneet kiitokseksi yhtä oluttölkkiä. Tiedän muutamia muita maita, joissa kyseinen käytös olisi moukkamaisuuden huippu. Mutta ensin näyttäisin mielelläni videon viikon takaisesta lumipyrystä Romaniassa. Sen jälkeen meillä kaikilla on käsitys siitä, mitä kunnon lumimyrsky saa aikaan. Pahimmillaan lunta oli satanut ja kasaantunut yli neljä metriä, satoja taloja hautautui hankeen, kotieläimiä kuoli lumen alle ja kaikki pysähtyi. Kukaan haastatelluista maaseudun vanhuksista ei muista eläissään kokeneensa vastaavaa. Viranomaisista ei juuri ole apua, vie nimittäin päiviä ennenkuin armeija ehtii lapioineen joka kylään. Jos kyläläiset eivät huolehtisi toi...

Suomen postin kuljetusauton kyljessä lukee Itella Logistics. Hauskaa miten suomen kieli elää. Ennen siinä oli torven kuva ja vieressä luki posti. Nyt ei enää tarvitse ulkomaalaistenkaan arvailla mikä pakettiauto siinä mahtaa huristella. Logistics on englantia ja tarkoittaa kuljetusta tai hienommin logistiikkaa. Itella taas on vulgaarilatinaa eikä tarkoita yhtään mitään. Se on yhtä nokkelasti keksitty nimi kuin Destia, Nordea, Laurea, Sonera, Metropolia tai Palmia. Ja varmasti parempi kuin Ixonos, Novia tai Aktia. Mistäköhän on lähtenyt liikkeelle tämä ikitrendi keksiä yrityksille nimiä, jotka eivät tarkoita mitään millään kielellä? En yhtään epäile, etteikö se olisi mainos- ja viestintätoimistoille tuottoisa bisnes. Lista nimistä syntyy puolessa tunnissa, laskussa lukee 10h suunnittelutyötä. Perustelut parhaille ehdotuksille keksitään kolmessa vartissa seuraavien kahden tuopin aikana. Taustatyöstä ja kieliasun tarkistuksesta laitetaan lisää 8h. Läppärillä googlaamalla selviää kolmessa...

Palmusunnuntaina kuuluu perinteisesti mennä virpomaan naapureita ja sukulaisia. Mietin asiaa hetken ja totesin, että jätämme säikyt naapurit rauhaan ja häiriköimme lasten kanssa mieluummin vain sukulaisia. Minusta virpominen on hieno perinne; siinä yhdistyy länsisuomalainen trulliksi pukeutuminen ja itäsuomalaiset virpomavitsat. Onkohan perinne katoamassa kokonaan? Meille ei tullut tänäkään vuonna yhtään virpojaa, noitaa eikä trullia. Munia olisi ollut odottamassa. Kun muutimme Suomeen yritimme ensin tutustua kerrostalonaapureihin. Samassa rapussa asui lapsiperhe. Lapsemme olivat samassa tarharyhmässä, näimme päivittäin pihalla, tervehdimme ja juttelimme jotain. Silti mitään tutustumista ei tuntunut tapahtuvan. Pääsiäisenä menin isomman lapsemme kanssa virpomaan heitä. Naapurit ilahtuivat, mutta eivät olleet varautuneet suklaamunilla. Meitä ei kutsuttu sisälle, juttelimme hetken ovensuussa. Palkka tosin hoidettiin myöhemmin, kuten perinteisesti kuuluikin tehdä. Kun naapureille syntyi ...

Hesarin yleisönosastossa ihmeteltiin eilen, miksemme tiedä mitään Venäjästä. Saamme lähinnä poliittisia, taloudellisia tai onnettomuusuutisia, mutta kaikki jutut tavallisista ihmisistä ja elämästä puuttuvat. Aivan kuin rajan takana ei olisi mitään mielenkiintoista tai kertomisen arvoista. Olen ihmetellyt samaa asiaa siitä asti kun muutin takaisin Suomeen. Raimo Mäkelä kysyy terveellisiä kysymyksiä. Eikö naapurimaa kiinnosta mediaa vai eikö siitä saa tiedottaa rehellisesti vai onko se hankalaa? Kuitenkin olemme naapureita ja täytyyhän valtavassa maassa olla paljon kerrottavaksi mediassa aivan normaalilla tavalla. Miksi hiljaisuus? Meillä on naapurina 142 miljoonan asukkaan maa. Kuka osaa nimetä yhden suositun venäläisen laulajan? Entä vuoden parhaan elokuvan? Kuka on naapurimaan seksikkäin julkkis? Kyllä, olemme nähneet kuvia Putinista ja Medvedevistä ja ehkä Politkovskajasta. Syyttäisin tilanteesta Neuvostoliittoa, suomettumista ja historiaa. Kun elossa ovat yhä sekä sodan nähnyt sukup...

Suna Vuori kirjoitti Hesarissa vappupäivänä tervehtimisen tuskasta. Miksi suomalaiset eivät tervehdi? Jotkut eivät tervehdi tuttujakaan, mutta on tilanteita, jolloin olisi kohteliasta tervehtiä myös tuntemattomia. Suna Vuori on oikeassa, tervehtimättömyys on epäilemättä huonoa käytöstä. Mutta mistä johtuu, että ihmiset eritoten pääkaupungissamme kokevat tämän niin vaikeaksi? Luulen tietäväni miksi. Suomalaiset ovat tietysti ujoja ja juroja, mutta varsinainen syy on se, ettei meillä ole opittua juttelemisen traditiota. Ei osata puhua sujuvasti niitä näitä ja ennen kaikkea ei osata lopettaa juttelemista luontevasti. Pelätään, että keskustelu hiipuu, kumpikaan ei keksi sanottavaa ja tilanteesta tulee kiusallinen. Ihmiset eivät siis tervehdi, koska se saattaisi johtaa juttelemiseen, joka on suomalaisille tuskallista, koska meiltä puuttuu opittu malli pienelle keskustelulle, jolla vaihdetaan luontevasti kuulumiset. Maailmalla tätä ilmiötä kutsutaan ‘small talkiksi’. Ongelmaa ei olisi, jos ...