Aikamatkustajan blogi

En osaa edes kuvitella kuinka paljon itse olisin pelännyt vastaavaa tilannetta. Pelkäsin koulua Suomessakin. Mutta omat lapseni käyvät nyt sujuvasti koulua vieraassa maassa. Tai vieraassa ja vieraassa. Heillehän tämä on toinen kotimaa, mutta ei se silti kodilta vielä tunnu eikä koulu ole koti. Moni asia on koulussa toisin, mutta onko sittenkään niin huonosti. Tässä muutamia eroja.   Kaunokirjoitus . Sitä he joutuvat opettelemaan, koska romanialaislapset ovat kirjoitelleet koukeroita ekasta luokasta asti ja kaunista käsialaa pidetään paitsi ihailtavana myös jonkinlaisena sivistyksen mittarina. Liikutuin kun katsoin nuorimmaisen keskittynyttä kiemurtelua – kauno on sitä samaa, mitä itse opettelin viime vuosituhannella, mutta täällä raapustetaan mustekynällä kuin Tylypahkassa. Ei sitä väkinäistä tökkökirjoitusta, joka on keksitty Suomessa paljon myöhemmin, ja joka ei muistuta sen paremmin tekstausta kuin käsialaakaan. Isommat tosin saavat luistaa kaunoilusta ja keskittyä mieluummin te...

Ylpeys ja tyhmyys ovat ylimpiä ystäviä, kulkevat usein käsi kädessä. Toinen kutsuu toista luokseen. Tästä sain muistutuksen kirjallisuuden kautta. Luin nimittäin tänä vuonna kolme hienoa kirjaa, joihin en aikaisemmin ole onnistunut tarttumaan, vaikka niitä on innokkaasti minulle suositeltu. Tai juuri siksi. Minuahan ei tarvitse neuvoa, löydän kyllä itsekin kirjani. Kiitos vain avusta. Näin ylpeys on kutsunut tyhmyyden luokseen.   Kesällä kahlasin ensin Niilin kaislikoihin Sinuhen kanssa. Elämys oli voimakas, imin itseeni kaikki maut ja hajut. Rakastuin Nefer Neferiin, pesin ruumiita, vietin väärän kuninkaan päivää ja ystävystyin jopa Kaptahin kanssa. Unohdin täysin että kirja on käännetty 40 kielelle, siinä on yli 700 sivua ja sen kirjoittaja on sattumalta tullut maailmankuuluksi. Siinä juuri niitä syitä, miksi en koskaan tullut Sinuhea lukeneeksi. Nyt oli vain sopivasti aikaa ja tarina ja se vei minut mennessään. Uskomaton tarina.   Syksyllä luin Pessin ja Illusian...

Aah – se tuntuu ilmassa, se tuntuu ruumiissa. Kevät. On ollut ahdistava, mutta nyt se on ohi. Blogia ei ole jaksanut pitää elossa. Yleinen ilmapiiri maassa on muutenkin painostava ja tulehtunut. Töissä on musertanut pitemmän aikaa, mutta se onneksi muuttuu pian. Uutta kotia ei ole löytynyt. Ahdingossa on kuitenkin se hyvä puoli, että aina on tilaisuus oppia jotakin. Seuraavat viisaudet on käytännön elämässä omakohtaisesti kantapään kautta testattu ja oikeiksi todettu, enkä yritäkään väittää keksineeni niitä kaikkia itse. 1. Luota vaistoosi. Se on kuitenkin aina oikessa, vaikka juuri sillä hetkellä näyttäisi muulta. Jos kysyy neuvoa toisilta, saa yhtä monta erilaista vastausta. Oman elämän päätökset on syytä tehdä itse ja ottaa niistä itse myös vastuu. 2. Älä hukkaa mahdollisuuksia. On turha ajatella, että saa toisen tilaisuuden. Ei sitä tule. Samaan tienhaaraan ei voi palata, koska sitä ei enää ole. Menemällä samaan paikkaan samaan aikaan seuravalla viikolla, ei näe samoja ihmisi...

Ensinnäkään en ole koskaan niittänyt kiitosta siitä, että olisin kovin täsmällinen. Tai hyvämuistinen. Usein olen myöhässä ja joskus olen unohtanut, missä piti olla ja mihin aikaan. Siksi voisi kuvitella, että romanialainen epätäsmällisyys ja äärimmäisen huoleton suhtautuminen aikaan ja aikatauluihin sopii minulle. Mutta rajansa kaikella. Kun menimme siskoni häihin 40 minuuttia myöhässä, koko suku seisoi kuohuviinilasit kädessä odottamassa meitä. Myöhästely on tullut tutuksi myös muille, koska kukaan ei sanonut asiasta mitään. Mutta oli se silti kiusallista – minulle ainakin.  Luulin kokeneeni jo kaiken. Nyt olen viettänyt viikonlopun romanialaisseurueessa. Matkaanlähtö tapahtui sujuvasti puolentoista tunnin parkkipaikalla odottelun jälkeen kun porukan viimeinen autokunta saapui. Kukaan ei hermostunut odotteluun tai ainakaan näyttänyt sitä. Sama meno jatkui kaksi päivää, mikään ennalta sovituista kellonajoista ei pitänyt. Ensin kuvittelin, että ohjelma on muuttunut ja minulle on un...