Aikamatkustajan blogi

Viime matkalla Romaniassa päädyin pitkän junamatkan aikana juttelemaan ystävällisen vanhan herran kanssa. Tämä kovin nuhjuisen näköinen, mutta herttainen vanhus kertoi olevansa 86-vuotias ja menevänsä pääkaupunkiin myymään puusta veistämiään ikoneita. Ja pitävänsä kovasti lapsista. Sitten hän totesi muina miehinä, kaivaessaan virttyneestä kassistaan ikonia näytettäväksi, viettäneensä nuorempana 25 vuotta vankilassa. En ollut ihan varma, olinko kuullut oikein. Ihan niin kuin Mandela . Epäilin, haluaako vanhus muistella sellaista kokemusta. Hän kertoi oikein mielellään.  Elettiin vuotta 1945. Kommunistit olivat ottaneet vallan. Sotilaat tulivat kotiin pidättämään perheen isää, joka oli kuulunut oikeistolaisiin legioonalaisiin. 17-vuotias Silviu hyökkäsi isäänsä puolustaakseen sotilaiden kimppuun ja sattui puhkaisemaan silmän yhdeltä. Niinpä sekä isä että poika lähtivät vankilaan. Isä kituutti hengissä neljä vuotta, poika istui kaikissa mahdollisissa pakkotyölaitoksissa...

Joka kerta kun lehdissä mainitaan joku liikenteeseen liittyvä asia, syntyy hirveä kalabaliikki. Viimeisin ilmiriita alkoi tiistain autottomasta päivästä. Riitely tapahtuu tietysti nettikeskusteluissa , tällä kertaa Hesarin sivuilla, mutta sylki lentää silti. Verenhimoiset autoilun vastustajat haukkuvat työmatkalaisia asennevammaisiksi ökyilijöiksi ja yhtä intohimoiset autoilijat vastapuolta puunhalaajiksi ja lokkeilijoiksi. Sitten sekaan tunkee vielä kiihkomielisiä pyöräilijöitä ja sota on valmis. Väittelyyn onnistutaan ujuttamaan mukaan kaikki maailman aiheet terrorismista natseihin ja malariasta kommunismiin. Eikä huumorista ole tietoakaan. Mutta miksi näin arkipäiväinen asia kirvoittaa silmittömän rähinän? Perisuomalainen kateus saa megalomaaniset mittasuhteet kun toiset ajavat audeilla ja toisilla ei ole varaa edes bussilippuun. Tuntuu omituiselta, että autolla ajaminen synnyttää niin paljon vihaa ja vastustusta. Herää epäilys, miten matala elintaso Suomessa on, jos niin arkipäiväi...