Aikamatkustajan blogi

Käyn joka aamu päiväkodissa. Seurasin pitkin kesää ohikulkiessa kun paikkaa korjailtiin. Kovin tehokkaalta se ei vaikuttanut kun maalarillakin oli aikaa istua jakkaralla maalatessaan. Syksyllä vilkuilin remontin tuloksia: osa leikkivälineistä ja -telineistä oli maalattu, loput jätetty sikseen, ne huonokuntoisimmat. Rikkinäiset aidat ja hiekkalaatikot ja liukumäet olivat unohtuneet, kuten ovat olleet ainakin viisi vuotta. Hoitajat kertoivat, että tämä johtuu säästämisestä. Sipilä haluaisi säästää vielä hiukan lisää.  Koko Suomi on vähän kuin unohtunut lastentarha. On jätetty korjaamatta ja annettu rapistua säästämisen nimissä jo jonkin aikaa – ja menty mieluummin leikkimään. Sitten todetaan, että tuleepa kalliiksi korjata ja annetaan rapistua vielä lisää. Lopulta leikkitelineet, jotka pienellä huoltomaalauksella ja nikkaroinnilla olisivat kestäneet käyttöä toisetkin kymmenen vuotta, nakataan vaarallisina kaatopaikalle ja tilalle tuodaan uusia. Se, mitä päiväkodin p...

Kun esikoinen meni päiväkotiin, ruokalistan tutkiminen toi mieleen lapsuusmuistoja. Oli lindströminpihvejä, jauhelihakeittoa, ohrapuuroa. Missäs maksalaatikko on? Kaikki omat muistot koulun keittiöstä eivät olekaan sitten positiivisia. Vieläkö verilettuja ja tillilihaa on olemassa? Nykylapsilla on käynyt tuuri, tilalle ovat tulleet aurinkosalaatti, kasvisnuudelivokki ja kebabkiusaus. Oli kebabkiusaus ihan mitä tahansa, sen täytyy olla parempaa kuin tilliliha. Nykyajan lapset eivät varmaan ole tillilhasta kuulleetkaan. Lapsiraukka joutui silti monen ihmeellisen lautasellisen ääreen. Kansainvälisessä kodissamme ei oltu syöty koskaan pinaattikeittoa. Ensikohtaaminen tarhassa ei ollut sydämellinen. Keitto oli syljetty ripeästi lattialle tuiman ilmeen saattelemana. Mikään suostuttelu ei auttanut, pinaattikeitto oli outoa. Lapsi ei ollut koskaan edes nähnyt kiisseliä tai jauhelihakastiketta. Nyt pinaattikeittoonkin on totuteltu kotona – ja sehän onkin hurjan hyvää. Suomalaiset pöytätavat upo...