Tekstit

Näytetään tunnisteella robotti merkityt tekstit.

Tekoälypää

Kuva
Ennen ehkä päiviteltiin, miksi syödä ravintolassa kun voi syödä kotonakin. Sitten keksittiin noutoruoka ja jotkut kysyivät, miksi kantaa ruokia kotiin, kun ne voisi syödä ravintolassa. Nyt pidetään ihan normaalina sitä, että joku kuljettaa maksua vastaan ruoan ravintolasta kotiin sen sijaan, että ajaisimme taksilla ravintolaan syömään. Mikä siis on seuraava kehitysvaihe? Veikkaan, että ihmiset tilaavat jonkun syöttämään, ettei tarvitse haarukoida itse. Tai ehkä syömään heidän kanssaan. Elämmehän palveluyhteiskunnassa. Moni muukin asia on ennen toteutumistaan kuulostanut älyttömältä. Katsotaan viiden vuoden päästä miten kävi.   Minulla oli lukioaikana luokkakaveri, joka oli kaukaa viisaasti päättänyt erikoistua tekoälyn tutkimiseen. Muistan sen hyvin, koska kukaan muu ei tiennyt mitä se tekoäly edes on. Hän selitti mielellään. Kukaan muu ei myöskään tiennyt mitä tekisi isona, en minäkään. Puhutaan siis ajasta ennen Googlea ja ennen internetiä. Tekoälyä en ymmärrä vieläkään, mutta ol...

Olkoon sota kanssanne

Kuva
Kukaan tutuista ei ole vaihtanut Facebookissa profiilikuvaansa punaiseen lippuun sen jälkeen kun turkkilaiset ampuivat alas venäläisen hävittäjän, joka lensi Turkin ilmatilassa. Tosi outoa! Eikä muuten vaihtanut Malin lippuunkaan edellisen terrori-iskun jälkeen. Kaikki ovat sen sijaan Ranskan ystäviä, koska Isis hyökkäsi Pariisiin ja nyt Ranska hyökkää Syyriassa. Turkki taas taistelee sekä kurdeja että Isisiä vastaan. Kurdit taistelevat Isisiä ja Syyrian presidenttiä vastaan. Isis taistelee kaikkia vastaan ja Venäjä aseistaa Syyrian presidenttiä, jota kaikki muut vastustavat. Turkin presidentin palatsissa on 1100 huonetta. Tuliko kuvio selväksi?  Onneksi on omiakin ongelmia. Onhan meilläkin ollut ilmatilaloukkauksia, vaikka niitä ei niin pahalla kai muistellakaan. Vai muistellaanko ollenkaan? Tietenkään Suomi ei koskaan ampuisi venäläistä lentokonetta alas, vaikka se kaartelisi Helsingin yllä koko päivän. Tilannetta pahoiteltaisiin ehkä radioteitse. Lähetettäisiin sä...