Aikamatkustajan blogi

No niin, uusi vuosi on taas alkanut ja on jo aika lailla palattukin arkeen. Käydään vielä vähän perheyrityksen tilannetta läpi näin yhteisesti jos kaikki malttavat istua hetken paikoillaan. Tämä ei vie kauan. Vuosi on uusi, mutta haasteet pitkälti samoja kuin viime tilikaudellakin. Talous- ja markkinatilanne ovat hankalia, vaikka pientä syytä toiveikkuuteen onkin ilmassa. Investointeihin ei kuitenkaan ole nyt varaa, vaikka esimerkiksi tabletteja ja konsolipelejä on kovasti toivottu. Samalla henkilöstöllä mennään eikä muutoksia ole tiedossa. Ymmärrän kuitenkin hyvin henkilöstön huolen siitä, että suurimmat haasteet liittyvät edelleen nuoreen toimitusjohtajaamme ja hänen käytökseensä. Toivon kaikilta edelleen malttia ja kärsivällisyyttä. Tiedän, ettei tämä ole helppo juttu, mutta perheyrityksen johtaminen on herkkä taitolaji ja kokemus opettaa.  Toimitusjohtajasta voisin sen verran vielä sanoa, että hän on viime vuoden aikana oppinut paljon toimialan sanastoa ja osaa nyt ilmai...

Sattuipa niin, että vanhemmat tapasivat kesällä entisen oppikoulun opettajansa. Kuten ikäihmisillä on tapana, he muistelivat vanhoja aikoja ja isä tuli kysyneeksi opettajalta mitä mieltä tämä on nykypäivän koulukurista. Opettaja kertoi esimerkin. Hän oli puhumassa kerran salilliselle oppilaita ja jostain kuului ylimääräistä pulinaa. Niinpä opettaja oli keskeyttänyt puheensa ja nostanut sormensa pystyyn. Koko sali hiljeni, koska sellainen oli opettajan auktoriteetti siihen aikaan. Muistan omasta kouluajastanikin, että monia opettajia pelättiin ja rehtoria vielä enemmän. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Yhtenä päivänä ekaluokkalaisemme tuli itkien koulusta ja kertoi saaneensa vähän höykytystä. Asiaa päädyttiin selvittelemään kovakouraisen luokkakaverin vanhempien kanssa. Keskustelua seuranneessa viestissä he totesivat, ettei heidän poikansa muista mitään tapahtuneen. Ehkä syyllinen onkin ollut joku muu, he epäilivät. Jos kuitenkin, kaikesta huolimatta, asialla oli heidän poikansa, ...

Hississä se onnistuu ihan hyvin, samoin bussipysäkillä, mutta lentokoneessa alkaa olla jo aika hankalaa. Ei niissä ole enää tilaa. Jotkut kanssamatkustajat siitä huolimatta edelleen yrittävät sitä – siis omissa oloissaan olemista. Kyllä sen tekee vaikeaksi sekin, kun kyynärpäät ovat naapurin sylissä ja polvet edessä istuvan selässä kiinni. Jotkut käyttäytyvät silti niin kuin muita ihmisiä ei olisi olemassa tai vaikka olisikin, he eivät ainakaan ole näkevinään ketään. Jos haluaa matkustaa yksin, pitäisi mennä omalla autolla. Antoisana huomioiden kohteena oli paluumatkalla vieressäni istunut rouva. Tiedän kyllä tyypin: hän pitää itseään muita parempana, ei voisi kuvitellakaan koskevansa lentokoneateriaan, eikä missään tapauksessa halua alentua keskustelemaan kenen tahansa ventovieraan kanssa ja katsoo ohi vaikka menisit eteen seisomaan. Hän sulkee itsensä omaan kuplaansa epäilemättä myös lomaillessaan, näkee juuri mitä itse haluaa eli välttää kaikessa yllätyksiä ja odottamattomia kää...