Aikamatkustajan blogi

Olin ensimmäisessä oikeassa työpaikassa alkuvuodesta 1995. Eräänä aamuna mainostoimiston tietokoneista ja tekniikasta innostunut omistaja kertoi intoa puhkuen yhdistäneensä edellisenä iltana koneensa internet-verkkoon. En osannut kysyä mitään, joten hän selitti, että internetissä voi mennä mihin tahansa. –No, missä kävit? Johtaja sanoi vierailleensa kolmessa eri USA:n yliopistossa. Se ei kuulostanut kovin jännittävältä, mutta netissä ei vielä silloin ollut juuri muuta. Vuoden päästä kaikki näytti jo varsin toisenlaiselta ja vuosituhannen lopun häämöttäessä ei muusta enää puhuttukaan.   Silloin en hahmottanut, miten suuresta murroksesta oli kyse. Olin nuori ja utelias ja sukelsin mukaan digitaaliseen maailmaan kuin kala veteen. Tämä tulee mieleen nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin, koska olemme samanlaisella vedenjakajalla tekoälyn kanssa. Vielä emme näe muuta kuin lupauksen rajattomista mahdollisuuksista, tai uhkakuvista, miten sen haluaa nähdä. Yritän ajatella positiivisesti ja nä...

…mutta haluamme näyttää siltä. Niinhän somessa usein toimitaan. Esitetään, että tehdään asioita, joita ei oikeasti tehdä tai joihin ei oikeasti ole varaa.  Kunhan se vain näyttää  hyvältä  kuvissa.  Käydään ottamassa potretteja kalliissa paikassa tai seisotaan Maseratin vieressä. Se on näytelmä, mutta en oikein tiedä kenelle sitä esitetään. Romaniassakin ihmiset tekevät mitä kummallisimpia uhrauksia vain hankkiakseen rahaa, jolla voi ostaa kalliin auton näyttääkseen muille, että on rahaa. Toinen tärkeä statussymboli heti rahan ja auton jälkeen on maha, miehillä siis. Kauluspaidan alla pitää pullottaa, koska jos on mahaa, on myös rahaa. Laiha ihminen on köyhä, ei hyväkuntoinen kuten suomalaisena on tottunut ajattelemaan. Jos joku yrittää pysyä hoikkana, häntä kannustetaan syömään paremmin.   Lomailimme joulun välipäivinä Serbiassa, hiihtäen ja syöden. Sattui niin, että löytämässämme vuoristohotellissa oli oikein tasokas ravintola. Niinpä testasimme kaikkea, koska...

Vuosi sitten liityin vastarintaliikkeeseen. Velvollisuus kutsui ja asetin itselleni tavoitteen. Olin päättänyt kaataa Amerikan presidentin, koska jonkun se olisi tehtävä. Ainakin olisi monta hyvää syytä yrittää, koska yhtä vaarallisen pölhöä presidenttiä en ollut ikinä nähnyt eikä siitä voisi seurata mitään hyvää. Viimeisessä ainakin olin oikeassa, sen voi jo varmuudella sanoa. Sen sijaan presidentin saaminen viralta Twitterin avulla – no, se ei olekaan ihan niin yksinkertaista. Harvoin politiikassa tuntee olevansa niin ehdottoman varmasti oikeassa. Hyvältä tuntui myös se, että mukana oli paljon muitakin, samaa pahaa vastaan. Suurin osa oli amerikkalaisia, jotka olivat epäuskoisia ja pettyneitä siihen, että heidän omat maanmiehensä olivat kaiken järjen vastaisesti valinneet maan johtoon sivistymättömän tollon, joka tuntui halveksivan kaikkea sitä mitä on pidetty demokratian mallimaan peruskivinä. Oli hurmoshenkeä, oli jättimäisiä mielenosoituksia, oli yhteenkuuluvuuden tunnett...