Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2010.

Kaikkien lumisotien äiti

Kuva
New Yorkissa asuva ystävä päivitti innoissaan Facebook-statukseensa, että on polvia myöten lumessa. Ja lunta tosiaan oli tullut urakalla valtamerenkin takana: lentokentät oli suljettu, muutamaan osavaltioon julistettu hätätila ja epäilemättä joillakin oli todellisia haasteita päästä yhtään mihinkään. “Tiedätkö mitä ne sitten tekevät?” , kysyi New Yorkissa joskus asunut työkaveri. “Siellä pistetään kaikki kiinni päiväksi ja siivotaan lumet. Sen jälkeen homma taas toimii.” Pitääpä kysyä meneekö se todella niin. Suomessahan luullaan, että muualla ollaan jotenkin nynnyjä ankarissa sääoloissa. Kun täällä tuli reippaasti lunta, Helsingin kaupunki julisti suureellisen Lumisodan ja ilmoitti ryhtyvänsä välittömästi erityistoimenpiteisiin . “Lumikasat pyritään poistamaan katujen varsilta mahdollisimman nopeasti” , kuului lupaus. Autojen omistajia pyydettiin kaivamaan omat ajokkinsa lumesta. Seuraavat otsikot julistivat, että Helsinki on Suomen lumisin ja operaatio Lumisota sujuu hyvin . Sit

Älkää peljätkö!

Kuva
Joulukuusta koristellessa törmäsin merkilliseen ajatukseen. Voiko ostaa uusia joulukoristeita vaikka entisetkin ovat ehjiä? Kotona ei ostettu. Niillä vanhoilla pärjättiin, vuodesta toiseen koko lapsuuden ajan, eikä koskaan tullut mieleenkään, että hankittaisiin jotain uutta. On vienyt kaksikymmentä vuotta itsenäistä elämää, että olen tullut edes ajatelleeksi asiaa.  Vanhempien jouluperinteisiin kuuluvat yhä ne samat elämäänähneet tutut joulupallot, kaljuuntuneet koristenauhat ja ne apinanaamaiset ja teipillä korjatut tontut. Eihän niitä jouluperinteitä ihan köykäisesti muutella. Äiti oli tuonut siskolleni ennen joulua sitten tuomisia pienessä muovipussissa. Siskoni sattui katsomaan mainospussia tarkemmin – tietysti viikatessaan sitä myöhempää hyötykäyttöä varten. Pussin kyljessä oli kaupan logo, mutta kyseistä kauppaa ei ole ollut olemassa 70-luvun lopun jälkeen.  Pussi on yhä käytössä, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, eikä tämä ole mikään ekotrendi. On kyse koko ikäluokan tavasta ajat

Tervaa ja polyuretaania

Kuva
“Leijona on Suomen ja suomalaisuuden symboli,” selitetään Vihreiden verkkosivulla. Se on nyt myös vaalikampanjan symboli ja koko vaalipöhinän kuningas. En ole silti ihan vakuuttunut leijonan välittämästä viestistä. “Me emme haikaile vanhoilliseen, pelokkaaseen ja sulkeutuneeseen Suomeen” , vihreät julistavat. Ehkä isänmaallisuuden ikoni on kastroitu, mutta se katsoo yhä taaksepäin (tai länteen), näyttää kaikille kieltä ja sohii tulevaisuutta miekalla. Sen lisäksi se tasapainottelee veitsenterällä ja näyttää monarkilta. Jos leijona ei ole kampanjan ainoa arkkieläin, odotan mielenkiinnolla seuraavia lööppejä. Sen jälkeen kun leijona päästettiin häkistä, kaikki huomio kääntyi symboliikkaan. Tästä huolestui aiheellisesti myös Anu Silfverberg kirjoituksessaan Mainosvaalit . Analyysi puolueiden linjattomuudesta ja selkärangattomuudesta on oivaltava ja tarkka. Sen sijaan mainostoimiston roolia toimittaja ei ymmärrä. Me saamme toimeksiannon asiakkaalta, asiakas hyväksyy ideat monessa eri va

Vapaus, veljeys ja virkamatka

Kuva
Olipa kerran joukko Helsingin kaupungin virkamiehiä, jotka päättivät yksissä tuumin lähteä välttämättömälle tutustumismatkalle Romaniaan. Kaupunkiin oli nimittäin ilmestynyt ikäviä kerjäläisiä, joista ei nyt millään tahdottu päästä eroon. Niinpä virkamiehet läksivät katsomaan mistä nämä kurjat tulivat ja miten heidät saisi pysymään kotiseuduillaan. Virkamiehet yllättyivät suuresti maan ystävällisistä asukkaista ja vieraanvaraisista tarjoiluista. Ohjelmaakin oli enemmän kuin olisi ehtinyt. Kaupungintalolla pöydät notkuivat merkillisiä juomia. Olisihan ollut epäkohteliasta leppoisia isäntiä kohtaan olla maistamatta kaikkea mitä oli tarjolla. Varmuuden vuoksi juotiin lasit tyhjiksi, etteivät luulisi, että juoma oli ulkomaalaisten mielestä pahaa. Anteliaasti ne täytettiin aina vain uudestaan ja uudestaan, vaikka virkamiehet olivat tulleet hankalan ja kiusallisen ongelman kanssa kylään. Isäntiä tämä ei näyttänyt vaivaavan. Hai noroc ja kippis , opittiin varmasti sanomaan, vaikka eihän se

Me eurooppalaiset

Kuva
Lohduttoman surkeita romanialaisia orpokoteja näki koko maailma televisiosta vuonna 1990. Sen seurauksena Irlannissa elää 786 Romaniasta adoptoitua lasta, joista useimmat ovat juuri ehtineet täysi-ikäisiksi. He ovat siinä iässä, kun painaviin kysymyksiin aletaan hakea konkreettisia vastauksia. Irish Times kertoi Nicusor O’Driscollista, joka 19-vuotiaana kävi Romaniassa ensimmäistä kertaa adoption jälkeen. Saman aikaan pelkästään Carrigalinen pikkukaupungissa Corkin lähellä kasvoi Nicusorin lisäksi 28 muutakin romanialaista adoptiolasta. On myös hyvä tässä kohtaa muistuttaa, ettei Irlanti ollut vuonna 1990 vielä Euroopan rikkaimpia maita. Nicusorin tarina kertoo jotain Romaniasta, mutta ennen kaikkea irlantilaisista. Heillä on vahva halu auttaa apua tarvitsevia. Auttaminen ei taida olla ihan yhtä hyvässä huudossa Suomessa, enkä tiedä onko koskaan ollutkaan. Kun Kreikka ajautui talousvaikeuksiin, keskustelu Suomessa sai heti ilkeän moralistisen sävyn. Olisivat hulttiot hoitaneet asia

Äänilevyä lainaamassa

Kuva
Äskettäin juhlissa alkoi keskustelu elokuvista. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että hyviä elokuvia on liian paljon, eikä niitä kaikkia ehdi katsoa. Totesimme, että monella meistä on satojen elokuvien kokoelma – lainassa internetistä, kuten yksi keskustelija osuvasti ilmaisi. Internethän on ikäänkuin suuri pääkirjasto, jossa vierailemme virtuaalisesti päivittäin ja jaamme ja lainaamme tietoa ja dokumentteja. Kirjaston vt. pääjohtaja herra Google päättää löydämmekö niitä vai emme. Silti niin tavalliseen netistä lainaamiseen suhtaudutaan yhä hyssytellen, ikäänkuin se olisi moraalisesti väärin. Onko se? Kaikkihan on lainassa, koska mitään emme saa mukaamme kun lähdön aika koittaa. Maapallokin on lainassa lapsiltamme, jotka sen meiltä perivät, jos se vielä silloin on pelikunnossa. Myöskään sanonta, että sen minkä nuorena lainaa, sen vanhana omistaa, ei pidä enää paikkaansa. Tiedostot kestävät huonosti aikaa, eikä niitä kannata edes säilöä. Joku muu tekee sen kuitenkin jossain päin maa