Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2026.

Ydintehtävä

Kuva
Olin ensimmäisessä oikeassa työpaikassa alkuvuodesta 1995. Eräänä aamuna mainostoimiston tietokoneista ja tekniikasta innostunut omistaja kertoi intoa puhkuen yhdistäneensä edellisenä iltana koneensa internet-verkkoon. En osannut kysyä mitään, joten hän selitti, että internetissä voi mennä mihin tahansa. –No, missä kävit? Johtaja sanoi vierailleensa kolmessa eri USA:n yliopistossa. Se ei kuulostanut kovin jännittävältä, mutta netissä ei vielä silloin ollut juuri muuta. Vuoden päästä kaikki näytti jo varsin toisenlaiselta ja vuosituhannen lopun häämöttäessä ei muusta enää puhuttukaan.   Silloin en hahmottanut, miten suuresta murroksesta oli kyse. Olin nuori ja utelias ja sukelsin mukaan digitaaliseen maailmaan kuin kala veteen. Tämä tulee mieleen nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin, koska olemme samanlaisella vedenjakajalla tekoälyn kanssa. Vielä emme näe muuta kuin lupauksen rajattomista mahdollisuuksista, tai uhkakuvista, miten sen haluaa nähdä. Yritän ajatella positiivisesti ja nä...

Via Fantastica

Kuva
Väitetään, että parhaat asiat ovat ilmaisia. Se pitänee paikkansa, koska viime perjantaina osuin Emma-museoon juuri sinä päivänä kun sisäänpääsystä ei tarvinnut maksaa. Nautin vierailusta erityisesti, koska Romaniassa kulttuuri- ja taide-elämyksiä on harvassa ja museotkaan eivät ole kovin inspiroivia. Mauri Kunnaksen piirroksia näkee harvoin. Tosin täytyy myöntää, että pääsen hyviin konsertteihin ilmaiseksi valokuvaajana. Aidoimmat elämykset löytyvät silti metsästä. Olkoonkin klisee, mutta henkisen akun lataamisessa luontoa, ja ennen kaikkea metsässä liikkumista ei voita mikään. Luulin myös, että sitä harrastavat vain suomalaiset, mutta olin onneksi väärässä.  Vaellusreitti Via Transilvanica halkaisee koko Romanian pohjoiselta rajalta lounaiskulmaan, yhteensä 1400 kilometriä. Se avattiin jo neljä vuotta sitten, mutta itse sain kuulla tästä aarteesta vasta viime vuonna. Siitä alkoi innostus, vaeltamisesta on nopeasti tullut enemmän kuin harrastus, se on jo melkein pakkomielle koko p...