Aikamatkustajan blogi

Käyn joka aamu päiväkodissa. Seurasin pitkin kesää ohikulkiessa kun paikkaa korjailtiin. Kovin tehokkaalta se ei vaikuttanut kun maalarillakin oli aikaa istua jakkaralla maalatessaan. Syksyllä vilkuilin remontin tuloksia: osa leikkivälineistä ja -telineistä oli maalattu, loput jätetty sikseen, ne huonokuntoisimmat. Rikkinäiset aidat ja hiekkalaatikot ja liukumäet olivat unohtuneet, kuten ovat olleet ainakin viisi vuotta. Hoitajat kertoivat, että tämä johtuu säästämisestä. Sipilä haluaisi säästää vielä hiukan lisää.  Koko Suomi on vähän kuin unohtunut lastentarha. On jätetty korjaamatta ja annettu rapistua säästämisen nimissä jo jonkin aikaa – ja menty mieluummin leikkimään. Sitten todetaan, että tuleepa kalliiksi korjata ja annetaan rapistua vielä lisää. Lopulta leikkitelineet, jotka pienellä huoltomaalauksella ja nikkaroinnilla olisivat kestäneet käyttöä toisetkin kymmenen vuotta, nakataan vaarallisina kaatopaikalle ja tilalle tuodaan uusia. Se, mitä päiväkodin p...

Kävin maauimalassa. Ensimmäiseen huolenaiheeseen törmäsin jo parkkipaikalla. Melko varmasti jätin autoni luvattomalle paikalle vaikkei siinä sanottukaan että se oli luvaton. Jätin silti. Portilla jonottaessa huolestuin uimahousuistani, joissa on lahkeet. Uimahallista minut saateltaisiin julkisesti nöyryyttäen ulos. Kävisikö maauimalassa samoin? Pohdin myös saako omia eväitä syödä (saa), voiko altaaseen viedä pallon (ei voi) ja jos teen jotain väärin, tuleeko joku huomauttamaan siitä (ei tullut).  Koska suomalainen yhteiskunta on piripintaan täynnä sääntöjä, on kunnia-asia noudattaa niitä kaikkia. Siinäkin tapauksessa, että ne olisivat keskenään ristiriitaisia ja kumoaisivat toisensa. Ei, en todellakaan pidä säännöistä, mutta tiedän miten innokkaita suomalaiset (ja suomalaistuneet maahanmuuttajat myös) ovat valvomaan niitä. Me olemme ilmiantajia. Tai ehkä meidät on kasvatettu niin, en tiedä. Joka tapauksessa tärkeämpää kuin se, että olisi hauskaa on ehdottomasti se, että noud...

Nyt se osui. Siitä haaveilee kolme miljoonaa suomalaista. Meidän yhteinen suomalainen unelmamme: äkkirikastuminen niin, että saa paljon rahaa tekemättä sen eteen mitään. Eli lottovoitto. Yllättävästä vaurastumisesta huolimatta pyrin pitämään molemmat jalkani tukevasti maassa ja pohtimaan rauhassa mihin rahat sijoitan. En halua hosua, enkä hukata mahdollisuutta, joka tuskin osuu omalle kohdalle montaa kertaa. Kerrotaan nyt vielä voiton suuruuskin, kun ei näin isoa iloa kannata pantata itsellään: 4,7 euroa.  Mihin sijoitan? Jos laitan rahat osakkeisiin (tai yhteen Biohit Oyj:n osakkeeseen), on tulevaisuus aina epävarma kurssien keikahdellessa. Voin menettää yöunet, vaikka en menettäisi rahoja. Kannattaisi varmaan sijoittaa metsään, ikimetsä nyt ainakaan ei katoa. Luonnonperintösäätiön kautta voi ostaa suojeltua metsää. Saisin 9,4 hehtaarin palan korpea vaikkapa Kainuun Pahapurosta, eli melkein koko puron. Toisaalta meitähän kehotetaan kuluttamaan, jotta talous alkaisi nousta s...

Ei ole kiire. Ja vaikka välillä tuntuisikin siltä, että on, tuskin  sitä kehtaisi sanoa. Ihminen saa olla kiireinen vain jos tekee töitä. Jos tekee tärkeitä töitä, kuuluukin olla kiireinen, muutenhan se ei vaikuttaisi lainkaan tärkeältä. Mutta kun en enää tee oikeita töitä, olen huomannut hämmentävän nopeasti ettei terve sielu työtä kaipaa. Ei se kaipaa kiirettä eikä tärkeältä kuulostavia tapaamisia, matkoja, titteleitä tai kokousmuistioitakaan. Se lepää oikein mielellään. Kun nyt on tällainen aikakin.  Uusi aika on ollut merkillinen tuttavuus. Se on kuin valuutta, jonka arvo on yhdessä yössä romahtanut. Taskut ovat täynnä seteleitä, joilla ei saa mitään. Ei ole mitään syytä hakea nopeinta reittiä perille tai kävellä vaihdikkaasti.  Miksi tehdä tänään se, minkä voi yhtä hyvin jättää tekemättä huomennakin.  Se on vapauttava, huumaava tunne. Ei tarvitse priorisoida. Voi pysähtyä, katsella ja kuunnella, olla jouten. Voi tuijotella muita ihmisiä, jotka juoksev...

Tähänastisen laman syvin notkahdus on nyt koettu. Mainostoimistossa ruopataan pohjamutia silloin kun viikkopalaverin pääaiheena on toimiston vessojen siisteys. Tai siivottomuus, jos tarkkoja ollaan ja nythän ollaan tarkkoja. Neuvotteluhuoneessa on historiallinen tunnelma, kun toimitusjohtaja peräänkuuluttaa työntekijöiltä parempaa osumatarkkuutta. Sinänsä kommentti on osuva symbolisestikin – on kyse tekemisen laadusta. Tässä on kaikki sisäisen laatukampanjan ainekset. Laman aikanakin asenteen pitäisi olla sellainen, että kaikki mikä tehdään, tehdään hyvin, osutaan maaliin. Samaa neuvoa voisi tarjota projektinjohdolle asiakkaiden mielihalujen tulkinnassa, mutta kukaan ei enää halua kommentoida. Tällaista aikaa me elämme, ei sanota vastaan. Kaikki vain nyökyttelevät kilpaa ja hokevat joojoota. Kun henkilöstöä on kyykytetty palkanalennuksilla, lomautuksilla ja irtisanomisen pelolla, mikä tahansa käy. Meitä saa kusettaa käytävän vessassa tai vaikka takapihalla. Kukaan ei kyseenalaista mit...

Suomalaiset kuvittelevat elävänsä länsimaisessa hyvinvointivaltiossa. Tämä ei valitettavasti pidä paikkaansa. Ne, jotka haluavat uskoa ensimmäiseen lauseeseen, voivat opettaa lukemisen tähän. Uutisen mukaan keskipalkka Suomessa on kolme tuhatta euroa. Äkkiseltään luulisi, että puolet suomalaisista saa vähemmän ja toinen puoli enemmän liksaa. Tosiasiassa suuri enemmistö tienaa paljon vähemmän, koska alaspäin mentäessä tulee nollaraja vastaan, mutta ylöspäin ei. Irlannissa keskipalkka oli myös pari vuotta sitten kolme tonnia. Voisi helposti tämän perusteella kuvitella, että maissa on suurinpiirtein samanlainen elintaso, näin tilastoilla halutaan todistaa. Mutta eipä ole. Vuosia sitten kolmen tonnin kuukausipalkasta jäi Irlannissa nettona käteen 2650 euroa. Verottaja vei 350 euroa. Päästäkseen samaan nettotuloon Suomessa pitää bruttopalkan olla reilusti yli neljä tonnia, koska verottaja vie karkeasti tonnin enemmän kuussa. Tämä tekee vuodessa 12.000 euroa enemmän valtion taskuun. Bruttopa...

Skandaali! Romanialaisen Adevarul (totuus) -lehden mukaan ajokortin saa myös rahalla. Siis läpäisemättä kirjallista tai ajokoetta. Näin on todistettavasti tapahtunut ainakin kahdessa maakunnassa. Häpeällistä! Hämmästyttävää? Eipä juuri. Jokainen Romaniassa asunut tietää, että mitä tahansa voi ostaa. Ajokortti on niitä vähäpätöisimpiä asioita, sen nyt saa kuka tahansa muutenkin. Kunnon päästötodistus koulusta tai maisterinpaperit ovat paljon tuottoisampi sijoitus. Tuli etsimättä mieleen kun vaimoni kävi autokoulun ja läpäisi inssin ja teoriakokeen kerralla. Samana päivänä ajaneet kaksi nuorta miestä joutuivat uusimaan. Autokoulun opettajakin oli naureskellut, että sepäs meni helposti. Opettaja tiesi, että vaimoni eno on entinen poliisipiirin päällikkö. Eihän sellaisilla suhteilla tarvitse oikeasti päästä kokeista läpi, vai mitä? Tässä tarinassa on koko korruptoituneen yhteiskunnan pahin mätä – ei ole mitään väliä sillä mitä oikeasti osaa, kukaan ei kuitenkaan usko sitä. Olen kuull...