Aikamatkustajan blogi

Luovuus on kova juttu. Elämme luovassa taloudessa. Ihannoimme innovaatioita, digitaalisia palvelukonsepteja, strategista kumppanuutta, brändäystä ja hehkutamme ennakkoluulottomia uusia ajatusmalleja, joiden hautomisessa meidän väitetään olevan maailman huippuja.  Samaan aikaan maa hukkuu ongelmiin, joista pienimpänä ei tunnu olevan turvattomuuden tunne suuren ja arvaamattoman naapurin kainalossa. Silti meille vain jankataan samaa diplomatiaa ja idänsuhteiden osaamista. Nyt kaivataan selvästikin uusia innovaatioita tai muuten meille käy vielä huonosti.  Veli venäläinen roudaa rautaa rajalle minkä ehtii ja agentti P kiusaa kaikkia naapureitaan. Meillä heilutetaan sateenkaarilippua ja tviittaillaan.  Tässä siis muutama konkreettinen ehdotus uudeksi luovaksi turvallisuuspolitiikan strategiaksi. Ettei taas väitetä jälkiviisaasti, että "ei meillä ollut vaihtoehtoja". On niitä, olkaapa hyvä. A. Muodostetaan valtioliitto Viron kanssa. Suomi ei pääse enää Naton...

Siskoni tunnisti olevansa mapittaja. Mapittajan pakkomielteenä on mapittaa kaikki paperit niille merkityihin mappeihin aikajärjestyksessä. Kriisi syntyy siitä, että mapittaminen vie liikaa aikaa, eikä mapittaja enää tiedä miksi mapittaminen on tärkeää. Siskoni soitti ja kysyi, onko koko puuha edes tarpeellista. Kyseessä on joko periytyvä tai opittu taipumus, josta on erittäin vaikea päästä irti. Mapittaja mapittaa todennäköisesti koko ikänsä, oli siinä mieltä tai ei. En osaa auttaa, koska minäkin olen mapittaja. Toinen syndrooma liittyy pizzalistan lukemiseen. En osaa päättää mitä tilaan, lukematta ensin koko listaa läpi. Jos en lue sitä, minua jää vaivaamaan listalla mahdollisesti oleva erikoisuus, jota tuskin kuitenkaan olisin tilannut. Siksi on tuskallista joutua ravintolaan, jonka à la carte -listan tavaamiseen menee puoli tuntia. Helpointa on, jos menu on päätetty etukäteen tai listalla on vain kolme vaihtoehtoa. Sama pätee kaikkeen muuhunkin. Ennen kuin osaan tehdä ostopäät...

Tapasin paikallisjunassa punatukkaisen tytön. Hän istui minua vastapäätä ja alkoi samantien jutella. Epätyypillinen käyttäytyminen herätti luontaista epäluuloa vaikka tyttö sanoi ihan tavallisia asioita, kuten “tänään kaikki junat ovat taas myöhässä” . Puntaroin heti kolmea vaihtoehtoa: humalassa, huumeissa vai muuten kaheli. Vastailin lyhyesti, välttelin katsekontaktia ja olin epäluuloisen huvittuneen näköinen haluamatta kuitenkaan olla suoranaisen epäkohtelias. Niinhän pääkaupungissa kuuluu suhtautua ihmisiin, jotka puhuvat tuntemattomille. Olisi noloa olla ilahtunut tai ystävällinen tai haluta tutustua. Kyllä puhelias tyttö kyseli kuitenkin hiukan omituisia. Hän lainasi lehteäni. Joutuuko vankilaan jos ajaa humalassa? Mistä tietää onko puhelimessa mp3-soitin? Konduktööriltä hän tiedusteli miksi juna pysähtyi ja mitä odotetaan. “Odotetaan valon vaihtumista” , kuului kiireinen vastaus. Mistä tietää milloin se vaihtuu? Onpa paljon pyöräilijöitä! Miksei koulusta saanut tänään vapaata? ...

Mainosalaa väitetään talouden ilmapuntariksi, se notkahtaa ensin ja nousee ensin, ennakoi talouden liikkeitä. Tämä johtuu siitä, että yritysten markkinointibudjetista on kaikkein kivuttominta säästää, siihen kajotaan aina ensimmäiseksi. Yleinen ajatus on kai, että eihän siitä mainonnasta edes tiedä, tuottaako se mitään vai ei. Ilmeisesti markkinoinnin hyöty on jäänyt johdolle epäselväksi ja se on kyllä osin mainostoimistojen vika. Hyvinä aikoina markkinointibudjetit ovat suuria, huonoina ne nollataan. Senhän pitäisi olla toisinpäin. Ollaan syvällä notkelmassa. Ainakin seitsemän isoa mainostoimistoa on vähentänyt väkeä syksyn ja talven aikana. Nyt toitotetaan liikuttavan yksimielisesti kustannustehokkuutta, ketteryyttä hyvää palvelua. Sehän on sama kuin julkinen tunnustus, että tähän asti on oltu hitaita, kalliita ja laiskoja. Helppo elämä turruttaa. Jotkut irtisanotuista ovat nähneet laman ja sen seuraukset kahteen kertaan. YT-karkeloissa vapaaherraksi joutuminen on mainonnantekijälle ...