Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2010.

Näkkileivän jauhopuolella

Kuva
Kun joukko toisilleen entuudestaan tuntemattomia suomalaisia joutuu samaan tilaan, ei synny spontaanisti yhteishenkeä tai luontevaa keskustelua. Jutustelu on väkinäistä ja vaikeaa. Useimmiten ei ystävystytä, ei esittäydytä. Joskus kukaan ei aloita keskustelua ja kaikki ovat hiljaa. Olen ainoa, jota tilanne kiusaa suunnattomasti. On ollut hankalaa sopeutua siihen, että ryhmässä pitää olla se, joka sekä aloittaa keskustelun että pitää sitä yllä, koska hiljaisuus tuntuu ahdistavalta. Olen tuskastunut tähän rooliini, jota minun ei koskaan ulkomailla tarvinnut harjoitella. Siellä taistelin suunvuorosta muiden kanssa, enkä sitä aina saanutkaan. Ulkomaalaiset sanovat, että suomalaisiin on vaikea tutustua. Se on optimistinen käsitys. Toiset sanovat reilusti, että se on mahdotonta. Toisaalta väitetään, että kun lopulta onnistuu saa elinikäisen ystävän. Ei se mahdotonta ole, mutta kyllä se kysyy pitkäjänteisyyttä ja hyviä hermoja. Miksi luottamuksen voittaminen on niin kivuliasta? Mitä me pelkä

Osta hyvä hevonen

Kuva
Kaksi naista yritti kaupata iäkkäälle miehelle koruja. Kauppoja ei syntynyt, mutta mies menetti lompakkonsa, jossa sattui vielä olemaan mukava summa rahaa. Naiset pakenivat kahden miehen kanssa autolla, mutta heidät saatiin kiinni huoltoasemalta. Näin siis kertoi Metro-lehti. Tarkkaavainen lukija huomaa, ettei jutussa mainittu sanallakaan etnistä taustaa tai kansallisuutta, vaikka molemmat ovat varmasti poliisin tiedossa. Näin on tapana uutisoida ja näitä tarinoita riittää. Ei ole siis sopivaa arvailla, mutta jos naiset sattuivat kaupustelemaan juuri kultakoruja ja heillä oli mustat nahkatakit, olen saattanut myös nähdä heidät samassa puuhassa. Minun näkemäni korukauppiaat pyörivät viime viikonloppuna ostarilla pysäytellen pahaa-aavistamattomia ohikulkijoita ja poistuivat paikalta mustalla Audilla, jossa oli ainakin yksi mies mustat aurinkolasit päässä. Autossa oli romanialaiset kilvet ja tummennetut lasit. Mutta jos varmaa tietoa ei ole, on toki epäkorrektia arvailla keitä he olivat

Maailman vanhin ammatti

Kuva
Olen tehnyt töitä viidessä eri maassa ja kahdeksassa oman alani yrityksessä, joista viisi on mainostoimistoja. Kouluaikana siivosin sairaalaa, palelin tavaratalossa ja ajelin nurmikoita. En ole joutunut työttömäksi enkä kohdannut suuria vaikeuksia löytää töitä. Palkkakin on vuosien aikana parantunut. Olen varmasti ollut onnekas, mutta on siihen ehkä muitakin syitä. Tehtyäni viisitoista vuotta markkinointiviestintää, luulen tietäväni jotain myös työnhausta. Se on sitä, että myy itsensä. Pyry Solala haki 214 työpaikkaa ja kirjoitti turhautuneena yleisönosastoon. Hän tuli samalla aloittaneeksi mielenkiintoisen keskustelun siitä, miksi hyvin koulutetut akateemiset eivät löydä paikkaansa työelämässä. Ongelma on ilmeisen yleinen, eikä se hämmästytä: yliopistomaailma ja työelämä eivät kohtaa. En ole hankkinut akateemista koulutusta, mutta olen lukenut yliopistossa tuotettuja tekstejä ja sen mitä yliopistoihmiset kertovat sadassa sivussa, hyvä toimittaja tiivistäisi kahdelle arkille. Työelä

Eurologisia tutkimuksia

Kuva
Kestotesti on nyt ohi, tässä lopulliset tulokset. Kun muutimme kolme vuotta sitten Suomeen, saimme tuotua mukana vain tärkeimmät tavarat ja uusimmat vaatteet. Suurin osa Irlannista tuoduista vaatteista on edelleen siistejä. Suomesta ostetut uudemmat ovat enimmäkseen kierrätyskunnossa. H&M:n , Jack & Jonesin ja Anttilan vaatteet kestävät vuoden tai pari. Dressmanista ostettu pusakka ratkesi alle puolessa vuodessa ja K-kengästä ostetut kahdet skeittikengät murenivat muutamassa kuukaudessa. Ymmärrän kyllä, että laatua saa kun maksaa enemmän, mutta suurin osa Irlannista ostetuista vaatteista oli myös halpoja. Kaikista kaupoista halvin oli Penneys (Englannissa Primark) . Hämmästyttävintä on ollut havaita, että sieltäkin ostetut vaatteet ovat edelleen hyvässä hapessa. Takki taisi maksaa kaksikymppiä ja toppaliivi viisitoista. Ei mitään vikaa. Burtonista ostetut paidat ja Berskan farkut ovat kuin uusia, eivätkä nekään syöneet kuukauden ruokakassaa. Adidakset ja Benettonit p

Tervemenoa

Kuva
Niin paljon kuin sitä on parjattu, terveydenhoito on Suomessa sittenkin aika hyvää. Se toimii. Hoitajat valittavat palkkoja, puutteellisia resursseja ja ylitöitä, mutta riippuu siitä mihin oloja vertaa. Me vertailimme tänä kesänä Romanian järjestelmään. Perhe sukuloi sillä aikaa kun minä tein kotona remonttia. Sitten isommalle lapselle oli iskenyt raju vatsatauti, niin kuin matkoilla joskus käy. Aamulla saapunut lääkäri oli lähettänyt suoraan sairaalaan. Tiputuksessa ja testeissä meni sitten seuraava viikko. Moni asia oli hyvin. Tartuntatautien erikoissairaalassa oli oma huone, lääkärit olivat mukavia, sukulaiset huolehtivat toisesta lapsesta, kun äiti ja tyttö makasivat sairaalan sängyssä. Olo alkoi lopulta kohentua ja voimat palasivat, mutta tarjolla oli muitakin vaihtoehtoja. Ensimmäiseksi suoneen isketty antibiootti aiheutti allergisen reaktion. Lääkäriä ei tahtonut löytyä keskellä yötä. Pahinta oli olla puhelimen päässä Suomessa ja vain odottaa. Ihmettelimme miksi antibiootteja a

Noin seitsemän tosiasiaa

Kuva
Olen saanut hienon tunnustuksen Päiväkävelyllä -blogista ja vastaan haasteeseen kertomalla seitsemän asiaa itsestäni. Hyvät blogit on listattu tuossa vieressä ja monihan on tunnustuksen saanut jo. 1. Tunnustan, että olen allerginen liian paksuille kirjoille. Lainasin kerran Karamazovin veljekset vain siksi, että se on niin kunnioitettavan kokoinen. Paksuus ahdisti ja jo ajatuskin kirjan avaamisesta oli tukala. Entä jos se olisi hirveän hyvä? Jos en osaisi lopettaa lukemista, juuttuisin kantamaan sitä mukanani kuukausitolkulla. Veljeksien kuljettamiseen tarvitsisi kottikärryn. Luen mielelläni, mutta sopivan kokoisina annoksina. Alle satasivuiset ja yli kuusisataasivuiset niteet lasken hellästi takaisin veteen. 2. En ole koskaan käynyt Tanskassa. Ei ole Tanskan vika, että se on jäänyt väliin. Tanska on varmasti hieno maa, vaikka onkin litteä. Minun olisi pitänyt matkustaa sinne jo kauan sitten, kun tapaamani tanskalainen tyttö lähetti minulle postissa sanakirjan. Päätin hyvin nopeast

Pussikaljapamfletti

Kuva
Kun puhutaan ympäristöstä välittämisestä, sillä tarkoitetaan yleensä yksityisen ihmisen henkilökohtaisia valintoja. Pitää kierrättää jätteitä, irrottaa laturi pistorasiasta, ostaa lähiruokaa ja lämmittää kitsaasti. Jos näin ei tee, meitä syyllistetään itsekkäiksi kuluttajiksi, jotka vastuuttomassa mukavuudenhalussaan tuhoavat koko pallon. Eilinen Hesarin juttu Ekokuluttamisen myytit kuitenkin tarjosi toisenlaisen näkökulman. Arkipäivän pienillä ekoteoilla on todellisuudessa häviävän pieni vaikutus ympäristöömme. Onko hehkulampuista luopuminen ollut sittenkin ihan turhaa? Nyt kaikki haluavat viestiä vihreitä arvoja. Muutos on ollut dramaattinen, mutta ei se kaikilla yrityksillä konkretisoidu todellisiksi ekoteoiksi, vaan jää viherpesuksi. Höpöttäessään ympäristöasioista, yritykset kannustavat kuluttajia osallistumaan talkoisiin ja värittävät oman brändinsä imagoa. Annetaan ymmärtää, että jokaisen teoilla on merkitystä. Tosiasiassa näiden yritysten valinnoilla on suurempi merkitys. To