Aikamatkustajan blogi

Pikkujoulu on merkillinen asia. Sitä vähätellään turhaan. Jopa nimi on jotenkin diminutiivinen – pikkujoulu, niinkuin se olisi jotenkin vähäpätöinen ja pikkuinen. Kyse on kuitenkin vuoden tärkeimmästä tapahtumasta työelämässä. Yhtä innokkaasti kuin lapset odottavat joulua ja joulupukkia, aikuiset odottavat pikkujoulua. Kun se on ohi, siitä puhutaan töissä koko seuraava vuosi, ellei nyt muita juhlia satu tulemaan ennen seuraavaa pikkujoulua. Siksi suurin virhe, minkä firman johto voi tehdä, on säästää perumalla firman pikkujoulut. Pikkujoulu on iso juhla. Meillä tehtiin juuri niin kuin ehdin jo pelätä. Pikkujoulua ei tullut. Kiitos siitä firman johdolle! Kiitollisuus on vilpitöntä, sillä järjestimme pikkujoulun itse. Henkilökunnan omakustanneillanvieton, jolla ei muuten ollut mitään suunniteltua ohjelmaa, ensiminuuteista oli selvää, että siitä ei tulisi ainakaan tylsä. Pikkujoulustressiä ei ollut, ohjelmasta ei tarvinnut välittää, eikä ollut mitään syytä kaveerata sen pukuhemmon kanssa...

Töissä on hiljaista. Siis kun töidenkin puolesta on hiljaista, hiljaisuus korostuu entisestään. Irlannissa poppi soi aina, harvoin vietettiin hiljaisia päiviä. Olen ehdottanut sitä useampaan kertaan täälläkin, mutta aina vastustus voittaa. Joidenkin mielestä musiikki häiritsee keskittymistä, toiset epäilevät, ettei tyylilajista päästäisi yksimielisyyteen, osa haluaa kuunnella omaa musiikkiaan yksin ja olla omissa oloissaan. Ok.  Näin se toimi Irlannissa: se joka tuli aikaisin töihin, tyrkkäsi iPodinsa kiinni stereoihin. Jos musiikki alkoi kyllästyttää, huutoäänestyksellä sai vaihdettua dj:n tai soittolistan. Yleensä kaikki olivat tyytyväisiä, ainakin protestiääniä kuultiin harvoin. Tähän on monta hyvää syytä. Irlantilaisilla on kollektiivisesti mainio musiikillinen tyylitaju, se on luultavasti geeneissä. Kaikki arvostavat viihtyisää työympäristöä, minkä luomisessa musiikki tekee ihmeitä. Ja musiikin kuunteleminen yhdessä on sosiaalista ja luo yhteishenkeä, se on hieno yhteinen koke...