Tekstit

Näytetään tunnisteella vapaus merkityt tekstit.

Koti, uskonto ja seksuaalivalistus

Kuva
Olipa kerran maa, jossa yhteiskuntajärjestelmän muuttuessa ideologia syrjäytti uskonnon, tai niin ainakin yritettiin tehdä. Koulujen seinälle lyötiin suuren johtajan kuva ja koulukirjat kirjoitettiin uusiksi, totuudenmukaisemmin. Uskonnon harjoittaminen ja symbolit kiellettiin. Kirkollisten pyhien tilalle keksittiin uusia uljaita juhlia kuten nuorison päivä tai sosialismin päivä. Juhlissa laulettiin kansallishymniä. Tietenkään ihmiset eivät lopettaneet kirkossa käymistä, mutta se tehtiin kaikessa hiljaisuudessa. Ideologian mukaan valta kuului kansalle, mutta asioista päätti silti pienilukuinen eliitti. Sanottiin, että kaikki on tehty kansan parhaaksi, mutta kukaan ei näyttänyt erityisen onnelliselta. Kansalaiset kuitenkin hyväksyivät sen mitä johtajilta tippui, koska muustakaan ei oikein tiedetty – toivottiin vain, että lupaukset paremmasta joskus pitäisivät paikkansa. Kuri ja valvontakin olivat kovia. Kysyttäessä vastattiin niin kuin oli neuvottu, koska vain sillä tavalla jär...