Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2009.

Sarvikuono tiskin takana

Kolme asiakaspalvelukokemusta on jäänyt mieleen viikon sisällä. Kävin yksityisellä lääkäriasemalla pyytämässä kuittia sen tilalle, jonka olin hukannut. Tuimailmeinen täti ilmoitti, että se maksaa kymmenen euroa ja kestää jonkin aikaa. Kuinka kauan paperiarkin tulostaminen voi kestää? Kysyin vielä miksi se mahtaa maksaa erikseen. “Koska se on sinulle jo kerran täältä annettu”, kuului yrmeä vastaus. Selvä, anteeksi että häiritsen työaikana. Odoteltuani varttitunnin, kysyin voisiko kuitin kenties lähettää minulle kotiin. Siitä ei sentään laskutettu enää lisää. Helsinkiläiseen kahvilaan tuli japanilaisen näköinen turisti, joka katseli tiskillä lounaslistaa uteliaan hyväntuulisesti. Lopulta hän onnistui saamaan katsekontaktin tiskin takana olevaan tyttöön ja kysyi hymyillen: “You have soup?” Tyttö pyöritti päätään ja katsoi kulmiaan kohottaen toista tyttöä joka järjesteli taustalla astioita. Turisti seisoi hetken hölmönä hiljaisuuden vallitessa ja poistui sitten kadulle. Autokorjaamo oli

Ylen tyhmä juttu

Meillä on tv, mutta ei lupaa. Sori vaan, Yleisradio. Eipä sitä ehdi paljon katsoa. On jotenkin koomista lukea tutkimuksia siitä, miten monta tuntia ihmiset katsovat televisiota päivässä. Siis päivässä! Jos viikossa ehdin katsoa kaksi tuntia, se vastaa jo 3% kaikesta vapaa-ajasta. Sekin tuntuu paljolta. Katsottavaa kyllä riittäisi, se ei ole ongelma. Satelliitin kautta näkyy vähän toista sataa kanavaa, en edes tiedä mitä kaikkea siellä on. Suomen tv:tä silmäilen välillä uteliaisuudesta, että tietää mistä ihmiset puhuvat. Sarjojen tai kilpailujen seuraaminen ei ole koskaan kiinnostanut. Onnettoman vähällä katsomisella satelliittilautanen tuntuu äkkiseltään hukkainvestoinnilta. Ulkomailta hankittu kanavapaketti on kuitenkin niin edullinen, ettei sillä ole mitään väliä. Se on paljon halvempi kuin tv-lupa ja mitä kaikkea sillä saakaan. Jos tekee mieli katsoa pyöräilyä, latinomusiikkia tai vaikka scifi-elokuva, sopiva kanava löytyy varmasti ja ohjelmaa tulee vuorokauden ympäri. Jos tekee

Haen pesulateknikon paikkaa

Jos leipätyö alkaa taas leipäännyttää tai jos lama kaataa veneen, kaikki menee päin prinkkalaa ja alanvaihto on edessä, tiedän mitä haluan. Haluan pesulateknikoksi. Lehdessä oli ilmoitus alkavasta koulutuksesta. Pesulateknikon erikoisammattitutkinto, kaksi vuotta. Olen aina pitänyt pesuloista. Ensinnäkin , toisin kuin mainostoimistoissa, pesuloissa on puhdasta. Pesuloissa on sellainen höyryinen, kotoisan äidillinen tunnelma. Niissä on aina töissä ihanan lämpöisiä, pehmeäkätisiä, hoitoainemainosten tuoksuisia tyttöjä, jotka kurkkivat silmät säihkyen hohtavan puhtaiden lakanarivien takaa. Toisin kuin mainostoimistoissa, pesuloissa ei ole koskaan kiire – koneet pesevät sitä vauhtia kuin pesevät. Ei kenellekään tule mieleen kysyä, voiko niitä laittaa pesemään puolta nopeammin. Asiat tehdään aina samassa järjestyksessä, jokaisella työvaiheella on oma paikkansa, eikä niiden nimiä vaihdella joka asiakkaan kohdalla ja hinnoitella eri tavalla. Pesuloissa on tyytyväisiä asiakkaita. Pesulan ma

Kun tuntematon soittaa

Yritin soittaa viikonloppuna tutuille. Serkku ei vastannut puhelimeen, ei myöskään hänen miehensä. Entinen työkaveri ei vastannut. Tuttu, jota en ole nähnyt melkein kymmeneen vuoteen ei vastannut. Matkapuhelinten määrä on Suomessa suurempi kuin väkiluku, en tunne ketään kenellä ei olisi puhelinta. Miten on mahdollista, että kun kaikki ovat tavoitettavissa, ketään ei saa enää kiinni? Ennen matkapuhelinta sanottiin kännykäksi tai mobiiliksi, nyt se on vain puhelin. Se, mikä ennen oli puhelin, on nyt lankapuhelin. Lankapuhelimia ei kohta ole enää kellään. Muistaakseni vuonna 1989 meille tuli autopuhelin. Piti muistaa aina hands free-mikrofoniin puhuessa sanoa, että ‘soitan muuten autosta’. Hyväntuulista yksinpuhelijaa tuijotettiin liikennevaloissa toisista autoista. Sitä ennen oli vain lankapuhelin, siinä eteisen puhelinpöydällä. Pöydän vieressä oli tuoli, jolla puhuttiin ja pöydällä puhelinluettelo. Sivujen reunoille piirretyistä roipelluksista tiesi heti kuka oli puhunut, kenen kanssa

On lottovoitto päästä välillä pois

Kuva
Tämä on jatkoa edelliseen samasta aiheesta. Mainonnan palkitseminen ‘kauneuskilpailuissa’ on ongelmallista. Hyvyyden kriteerit pitäisi joka kerta määritellä erikseen. Asiakkaan mielestä parasta mainontaa on aina se, joka tuottaa parhaan tuloksen. On usein täysin toissijaista, onko kampanja hienosti viimeistelty tai edes oivaltava, kunhan se toimii. Se miten se toimii, riippuu kohderyhmästä. Hyvä mainonta ei välttämättä ole kaunista. Joskus asiakkaan ja suunnittelijoiden mielihalut kohtaavat, mutta se ei ole se päämäärä. Epäkaupallista ja kokeellista voi ja pitääkin palkita, mutta se taas ei ole mainonnassa kovin oleellisessa roolissa. Mainonta kun ei luo uutta, se vain hyödyntää jo olemassa olevia trendejä. Eikä se ole mitään salatiedettä. On lähtökohtaisesti väärin, että mainontaa ja graafista suunnittelua arvioivat vain sen tekijät. Arkkitehdit ajattelevat, ettei arkkitehtuuria ymmärrä kukaan muu. Hehän piirtävät taloja. Onko mainonnalle käymässä samalla tavalla? Mainosala

En ihan ymmärrä

Kävin vuosien tauon jälkeen katsomassa Vuoden Huiput -näyttelyä eli viime vuoden parasta suomalaista mainontaa ja graafista suunnittelua. Sen perusteella Suomessa ihaillaan kolmea asiaa: epäkaupallisuutta, omituisuutta ja menneiden aikojen mainoksia. Eikä tämä ajatus tunnu ihan uudelta. Oman kokemukseni mukaan mikään näistä ei herätä tippaakaan kiinnostusta muissa maissa, joissa olen tehnyt töitä. Kokeilin kyllä. Mainonta on kaupallista viestintää ja sen tarkoituksena on myydä tuotteita tai kertoa niistä halutulle kohderyhmälle. Jostain syystä tuntuu siltä, kuin liian usein kohderyhmänä olisi ollut kampanjan suunnitelleen mainostoimiston väki. Taas. Aika moni muukin asia häiritsee. Iso osa kilpailutöistä kuuluu sarjaan ‘en ihan ymmärrä’ ja hyvin pian myös ‘en jaksa oikein yrittää’. Jos suunnittelijana en ymmärrä, enkä jaksa kiinnostua, kiinnostuvatko ne, joille sitä kampanjaa on väsätty? Omille töille on helppo sokeutua, siksi pitäisi jaksaa kuunnella muitakin ja käytävägallup ei

Epäisänmaallinen maito

Silloin kun omaan ruokakassiin ilmestyy tuotteita, joissa on punainen hintalappu, henkilökohtainen talous on siirtynyt taantumaan. Sitten kun niitä ei enää kassalla ostoksia pakatessaan häpeile, on talous lamassa. Kuulemma Lidlistä saa iltaisin pelkkiä tarjoustuotteita, kun menee ostoksille riittävän myöhään. Kaikki saman päivän leivät on silloin jo laputettu punaisiksi. Tämä on aito lama-ajan selviytymisneuvo, ostetaan iltahämärissä saksalaisilta. Edellisen laman aikaan olin köyhä opiskelija. Pahin oli vuosi 1993, jolloin mistään ei saanut töitä edes kesäksi. Jouduin Ruotsiin siivoamaan sairaalaa, mitä olen jälkikäteen pitänyt nostalgisesti yhtenä työurani hienoimmista kokemuksista. Opin paitsi moppaamaan ja puhumaan naapurimaan kieltä – joka ei olekaan sama kieli kuin se, jota meille koulussa opetetaan – myös sen, että niska hiessä on leipänsä ansaittava. Opin myös, että valkoinen lääkärintakki päällä sai sairaalan kahvilan tytöiltä aivan erilaisen hymyn kuin siivoojan vihreässä ko

Loppu on lähellä

Maailmanloppu tulee. Vääräuskoiset kavahtakaa, Jehovan todistajat olivat sittenkin oikeassa, peijakas meidät perii. Nyt kannattaa syödä muikkukukkoa ja rasvaisia italialaisia makkaroita niin paljon kuin ehtii. Maailmanloppu lähestyy ja siitä on nyt kiistattomia todisteita. 1. Pohjois-Korea uhittelee ampumalla taivaalle raketin. Ei ollut kyse ilotulituksesta, vaan tarkoituksena oli tuupata avaruuteen satelliitti, joka lähettäisi kommunistisia lauluja ja suuren johtajan ylistystä kaikelle kansalle. Raketti ei onneksi päässyt perille, mistä kaikki musiikin ystävät lienevät kiitollisia. 2. Aurinko on kylmimmillään yli 100 vuoteen. Maapallo sen sijaan silti yhä vain lämpenee. Ei ole kuitenkaan syytä huoleen: Paavo Väyrysen mukaanhan ilmaston lämpeneminen parantaa Suomen maatalouden kilpailukykyä. 3. Ateistien bussikampanjan iskulause on: "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Täysin vastuuttomasta menosta tunnetusti seuraa holtitonta juopott