Aikamatkustajan blogi

Omat lapset ovat siinä iässä, jossa on pian valittava mitä aikoo elämässä tehdä. Ainakin pitäisi päättää joku suunta, mihin on menossa. Harva kuitenkaan tietää 18-vuotiaana mitä haluaa, minkälainen ihminen edes itse on, mihin on ehkä lahjoja tai mitä aikoo mahdollisesti tehdä työkseen seuraavat 40 vuotta. Itse en ainakaan tiennyt. Kotoa oli kuitenkin lähdettävä. Niinpä päädyin opiskelemaan graafikoksi, koska äiti ehdotti sitä ja koulukin oli lähellä. Se oli sattumalta ala, jolle hän itse olisi myös halunnut, mutta päätyikin pankkiin, tosin kokeiltuaan ensin sekä toimittajan että opettajan hommia.   Nyt tiedän, mitä olisin voinut itse valita. Kun muut kiipeilivät puissa, pelasivat jalkapalloa tai tietokonepelejä, minä istuin kotona piirtämässä. Teräväkärkisellä lyijykynällä syntyi uusia automalleja, edestä, takaa ja sivuilta. Opettelin perspektiiviä ja varjostuksia ja ihailin italialaisia mestareita – Bertonea ja Giugiaroa kun muut fanittivat Maradonaa. Millimetripaperille syntyi sa...

Olen tehnyt töitä viidessä eri maassa ja kahdeksassa oman alani yrityksessä, joista viisi on mainostoimistoja. Kouluaikana siivosin sairaalaa, palelin tavaratalossa ja ajelin nurmikoita. En ole joutunut työttömäksi enkä kohdannut suuria vaikeuksia löytää töitä. Palkkakin on vuosien aikana parantunut. Olen varmasti ollut onnekas, mutta on siihen ehkä muitakin syitä. Tehtyäni viisitoista vuotta markkinointiviestintää, luulen tietäväni jotain myös työnhausta. Se on sitä, että myy itsensä. Pyry Solala haki 214 työpaikkaa ja kirjoitti turhautuneena yleisönosastoon. Hän tuli samalla aloittaneeksi mielenkiintoisen keskustelun siitä, miksi hyvin koulutetut akateemiset eivät löydä paikkaansa työelämässä. Ongelma on ilmeisen yleinen, eikä se hämmästytä: yliopistomaailma ja työelämä eivät kohtaa. En ole hankkinut akateemista koulutusta, mutta olen lukenut yliopistossa tuotettuja tekstejä ja sen mitä yliopistoihmiset kertovat sadassa sivussa, hyvä toimittaja tiivistäisi kahdelle arkille. Työelä...

Sain aikoinaan kutsun ensimmäiseen työhaastatteluun Irlannissa. Täynnä toivoa ja intoa saavuin tapaamiseen. Haastattelun jälkeen soittelin perään useamman kerran ja aina luvattiin palata asiaan seuraavalla viikolla. Ymmärsin kyllä lopulta, etten saanut paikkaa. Tiedän myös miksi – tein kolme katastrofaalista virhettä. Menin haastatteluun sandaaleissa (oli kuuma päivä), minulla oli peukalo paketissa (viilsin siihen samana aamuna leipäveitsellä) ja pahimpana kaikista, curriculum oli mukana espanjankielisenä (väärä mappi). Haastattelu meni muuten hyvin, mutta ei se ihan tainnut riittää. Minulla ei ollut Irlannissa kieliongelmia, sain toisesta paikasta töitäkin. Suomeen tulevilla maahanmuuttajilla yleensä on. Toisen käden tietona olen saanut hyvän kuvan siitä, miten maahanmuuttajille opetetaan suomea. Oppilaitokset saavat ilmeisen hyvät rahat kurssien järjestämisestä. Tasoa tai tuloksia ei valvota mitenkään. Opetusta ei ole suunniteltu maahanmuuttajien tarpeisiin. Se on hidasta, koska ole...