Aikamatkustajan blogi

Kun muutimme Romaniaan, myin muuttokuorman keventämiseksi tavaraa monella tonnilla. Jostain merkillisestä syystä muumimukit eivät menneet kaupaksi, vaikka torikauppa muuten kävi vauhdikkaasti. En ehkä halunnutkaan päästä niistä eroon. Ja miten paljon iloa kolme mukia ovatkaan tuoneet mukanaan vieraaseen maahan! Niistä juodaan kahvia joka aamu. Tutuista tavaroista, kolhituistakin mukeista, tulee turvallinen olo. Muistot kiinnittyvät niihin sitkeästi eivätkä irtoa pesukoneessakaan. Ei, kaikista tavaroista ei ole syytä eikä pidä koskaan luopua.   Mehän myös asumme eräänlaisessa muumilaaksossa, suojaavien kukkuloiden keskellä, yksinäisten vuorten kupeessa. Kaukana kuin muumit modernista maailmasta. Naapuruston kylpytakkiset hemulit keräilevät puutarhoihinsa eksoottisia kasveja ja huhuilevat aidan yli kissojaan. Jännittävintä on seurata millä viikolla haikarat päättävät tulla taas sähkötolppiensa nokkaan pesimään. Eli kauhean paljon ei tapahdu, hyvässä tai pahassa.   Ei myöskään ko...

Kun joukko toisilleen entuudestaan tuntemattomia suomalaisia joutuu samaan tilaan, ei synny spontaanisti yhteishenkeä tai luontevaa keskustelua. Jutustelu on väkinäistä ja vaikeaa. Useimmiten ei ystävystytä, ei esittäydytä. Joskus kukaan ei aloita keskustelua ja kaikki ovat hiljaa. Olen ainoa, jota tilanne kiusaa suunnattomasti. On ollut hankalaa sopeutua siihen, että ryhmässä pitää olla se, joka sekä aloittaa keskustelun että pitää sitä yllä, koska hiljaisuus tuntuu ahdistavalta. Olen tuskastunut tähän rooliini, jota minun ei koskaan ulkomailla tarvinnut harjoitella. Siellä taistelin suunvuorosta muiden kanssa, enkä sitä aina saanutkaan. Ulkomaalaiset sanovat, että suomalaisiin on vaikea tutustua. Se on optimistinen käsitys. Toiset sanovat reilusti, että se on mahdotonta. Toisaalta väitetään, että kun lopulta onnistuu saa elinikäisen ystävän. Ei se mahdotonta ole, mutta kyllä se kysyy pitkäjänteisyyttä ja hyviä hermoja. Miksi luottamuksen voittaminen on niin kivuliasta? Mitä me pelkä...