Aikamatkustajan blogi

Myönnän syyllisyyteni. Olen katsonut televisiosta kovasti parjattua Vain elämää -ohjelmaa, niin juuri sitä jossa kyynelehditään ruokapöydässä kun toiset laulavat. Olen näyttänyt sitä myös lapsilleni, vaikka he eivät ymmärräkään miksi aikuiset itkevät. Formaatti voi olla melodramaattinen ja korni, mutta tunteet ovat sittenkin aitoja. Kyllä, siinä koetaan aitoa empatiaa ja joukko ihmisiä oppii tuntemaan toisensa, ja samalla yleisö saa tutustua heihin. Ja lauletaan. Se koskettaa, siinä ei voi olla mitään pahaa. Ei, en ole itkenyt sitä katsoessani, mutta eihän sitä vielä tiedä.  On äärettömän arvokasta, jos ympärillä on ihmisiä, joihin voi luottaa ja jotka ovat samalla puolella ja samassa pöydässä. Parhaassa tapauksessa on jopa niin, että niiden ihmisten ansiosta voi tuntea olevansa paljon hauskempi, viisaampi ja kauniimpi kuin onkaan. Työelämän valintojakaan ei pitäisi tehdä sen perusteella, missä saa parasta palkkaa, vaan sen mukaan minkälaisten ihmisten kanssa voi viettää ...

Irlantilaismies jonotti uimahallin kassalle kahden lapsen kanssa. Toinen näytti 7-vuotiaalta, toinen oli ehkä 5. Mies osti lipun vain itselleen ja isommalle lapselle. Alle 4-vuotiaat kun pääsevät ilmaiseksi. Lipunmyyjä kurkisti tiskin yli toista lasta ja kysyi milloinkas poika täyttää neljä. “Sitten kun lama on ohi” , isä vastasi silmää räpäyttämättä. Tämä vitsi on tositarina . Suosituin naurun aihe Irlannissa ei tosin ole enää lama. Nyt solvataan erityisesti omia poliitikkoja, ja syystäkin. Sitkeästi saarivaltiota piinannut lama on kolmen vuoden kaartelun jälkeen ylittänyt kaikki uutiskynnykset. Miten on mahdollista, että vain muutama vuosi sitten Euroopan vahvin talous ui nyt pohjamudissa? Kuka tumpeloi? Osasyy on ehkä tavallaan juuri huumorissa. Irlantilaisia ei voi edes mainita ilman huumoria. Huumorintaju on elintärkeä osa identiteettiä, vielä tärkeämpi kuin hurling tai pubit tai katolilaisuus. Irlantilaiseen elämäntyyliin ei istunut pahanpäivän varalle säästäminen, ei sitten mil...