Aikamatkustajan blogi

Hymy ei ole useinkaan herkässä, asiakas ei ole kuningas eikä iloinen palvelu kaupan elinehto. Romanialaisessa kaupassa ei välttämättä tervehditä, eikä kiitetä lähtiessä. Olen siksi olettanut, että asiakaspalvelu tai paremminkin sen puute on jonkinlainen jäänne kommunismin ajoilta, vähän niin kuin itäisessä naapurissakin. Asiakkaista ei tarvinnut kilpailla eivätkä hyllytkään notkuneet tavaroista. Olen myös ajatellut, että asiakkaalle hymyily on myyjän velvollisuus, jota minulla on asiakkaana oikeus vaatia. Onko sittenkään? Tervehtimisongelman ratkaisu avautui minulle vasta vuosien ihmettelyn jälkeen. Kaupan kassoilla on töissä useimmiten naisia. Minä taas olen mies, joten romanialaisessa kulttuurissa on lähtökohtaisesti minun tehtäväni tervehtiä ensin. Myös kaupassa. Tervehdin siis kaupan kassaa ja vastineeksi saan ystävällistä palvelua. Jos kassalla on nuori nainen, hän saattaa tervehtiä minua ensin, koska olen vanhempi. Joka tapauksessa tervehdykseen aina vastataan. Toimiihan se näink...

Suomen kielessä on hyviä yleistoivotuksia, kuten paljon onnea , parane pian ja pitäkää tunkkinne, mutta yksityiskohtaisempia ilmaisuja jää monessa tilanteessa kaipaamaan. Pohdin tätä kun tuttavaperhe odotti lasta. Raskaana olevalle äidille voi tietysti toivottaa arkisesti onnea , mutta romanialaiset toivottaisivat  helppoa synnytystä . Synnytyksen jälkeen toivotaan lapselle  hengissä pysymistä ja terveyttä . Kun joku kertoo mitä tahansa lapsistaan, on tapana sanoa eläköön lapsenne eli selviytyköön hengissä eli pyyköön terveenä.  Onneksi meillä on kuitenkin terve . Se on universaali ja historiallinen toivotus, joka juontaa  luultavasti juurensa katolilaiseen rukoukseen Ave Maria eli terve Maria. Voisi olettaa, että terveyttä on toivotettu ja toivottu läpi ihmiskunnan historian. Silti terve on hukkunut pikkuhiljaa ruotsinlaivalla saapuneen lyhyemmän ja kevyemmän hein jalkoihin, joka ei tarkoita mitään muuta kuin iloisuutta. Hej tomtegubbar slå i glasen ....

Viimeisimmässä Markkinointi & Mainonta -lehdessä oli otsikko: näin ryssit ruokamainoksen aikakauslehdessä. Ilmeisesti lehden ja toimittajan mielestä tämä on jonkinlaista yleiskieltä, koska mikään jutussa ei käsittääkseni viittaa venäläisiin. Pitäisi kuitenkin olla tiedossa, että viime syksyn lonkero-kampanjasta tuli mainonnan eettiseltä neuvostolta huomautus halventavasta kielenkäytöstä. Ulkomainoksessa luki: uudistimme maun, mutta ryssimme tavutuksen. Grei-ppi oli tavutettu väärin. Kampanja vedettiin pois saman tien, mikä ei ollut suuri menetys.  Mainosmaailmassa kyllin kolhiintuneena epäilen, ettei kohu tullut ihan puskista. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, mitä sillä haluttiin saada aikaan. En ehkä kuulu tuotteen kohderyhmään, mutta alatyyliä ja puhekieltä varmasti haettiin. Ryssimisellähän tarkoitetaan puhekielessä epäonnistumista tai kelvotonta laatua tekemisessä. Termi on yleistynyt käytössä ja sitä heitellään ympäriinsä ikäänkuin se ei liittyisi mitenkään maiden v...

Kohteliaisuutta. Irlantilaiset muistavat aina sanoa please , thank you ja no bother at all . Ilman kohteliaisuuksia ei ole kommunikaatiota, kukaan ei voisi kuvitellakaan jättävänsä pois kivoja pieniä taikasanoja, joilla asiat saadaan sujumaan. Kohteliaisuudesta ei jousteta. Jos Irlannissa olisi heikkoja jäitä, sinne ohjattaisiin naiset ja lapset ensin, ei epäilystäkään. Ja käytännöllisyys ei ole vahvimpia puolia. Jos ravintolaseurueessa on mies, hän maksaa. Jos tilaa juomaa itselleen, pitää tilata myös kaikille muille. Ei, laskua ei todellakaan jaeta sen mukaan, mitä kukin on syönyt. Se olisi käsittämätöntä. Kohteliaisuudesta taas on pakko oppia joustamaan Suomessa, muuten ajautuu pikavauhtia vararikkoon. Ystävällisyyttä. Irlantilainen on aina ystävällinen, paitsi silloin kun vain vaikuttaa ystävälliseltä, mutta onkin itse asiassa ilkeä. Pottuilusta on tehty melkein taidetta. Se liittyy varmasti jollakin tavalla kansakunnan historiaan ja moninaisiin valloittajiin ja sortajiin, ja si...

Mielipidekyselyissä annetaan tavallisesti kolme vaihtoehtoa: kyllä, ei tai en osaa sanoa. Viimeinen tuntuu sopivan suomalaisille erityisen hyvin. Se, ettei ota kantaa tai halua kertoa sitä, mielletään puoleettomaksi ja neutraaliksi mielipiteeksi. Ydinvoiman lisärakentamisen kannatus on vihdoin kääntynyt laskuun ja vastustus kasvuun. Viidennes vastaajista sanoi, ettei ota kantaa tai ei osaa sanoa. Neutraalia vastausta ei kuitenkaan ole olemassa; ydinvoimaa joko rakennetaan tai ei rakenneta, ei mitään siltä väliltä. Jos kysyttäisiin, kuka haluaa asua ydinvoimalan vieressä tai loppusijoituspaikan päällä, välinpitämättömiä olisi erittäin vähän. Kun suomalainen ei tervehdi toista ihmistä tilanteessa, jossa se kuuluisi hyviin tapohin, hän ei ole neutraali , vaan välinpitämätön. Tervehtiminen on kohteliasta, tervehtimättömyys epäkohteliasta. Vaihtoehtoa en ota kantaa , ei ole arkielämässä tarjolla. Jos bussissa pitäisi antaa istumapaikka vanhukselle, ei voi teeskennellä ettei huomaa. Se on i...

Maailmalla autoilijat varoittavat toisia, jos edessä on poliisin tutka. Suomalainen soittaa poliisille ja ilmoittaa kanssa-autoilijoista, jotka ajavat ylinopeutta. Suomalainen on suomalaisimmillaan pienisieluinen ilmiantaja, joka rakastaa sitä, että saa käräyttää naapurinsa, jos ja kun tämä rikkoo sääntöjä. Vaadi siinä sitten sitä kaivattua yhteisöllisyyttä kun harvassa yhtiössä kerrostalonaapuritkaan pystyvät elämään sovussa. Elämme laumassa, mutta olemme susia toinen toisillemme. Suomalaisuus on myös sitä, että jonotetaan kiltisti, erityisesti liikenteessä. Suomessa autolla ei ajeta sujuvasti vaan jonossa. Jos yrittää päästä nopeammin, joku tukkii tien. Irlantilaisten kohteliaisuus on ovelaa lajia. He kiilaavat surutta jonossa väliin. Sitten kiitellään innokkaasti (valoja vilkuttamalla) sitä, jonka eteen on tungettu, lupaa kysymättä. Kohteliaisuus saa liikenteessä myös koomisia piirteitä. Vaikeissa risteyksissä he antavat mielellään toisille tietä. Syykin on selvä – kukaan ei oikeast...

Suna Vuori kirjoitti Hesarissa vappupäivänä tervehtimisen tuskasta. Miksi suomalaiset eivät tervehdi? Jotkut eivät tervehdi tuttujakaan, mutta on tilanteita, jolloin olisi kohteliasta tervehtiä myös tuntemattomia. Suna Vuori on oikeassa, tervehtimättömyys on epäilemättä huonoa käytöstä. Mutta mistä johtuu, että ihmiset eritoten pääkaupungissamme kokevat tämän niin vaikeaksi? Luulen tietäväni miksi. Suomalaiset ovat tietysti ujoja ja juroja, mutta varsinainen syy on se, ettei meillä ole opittua juttelemisen traditiota. Ei osata puhua sujuvasti niitä näitä ja ennen kaikkea ei osata lopettaa juttelemista luontevasti. Pelätään, että keskustelu hiipuu, kumpikaan ei keksi sanottavaa ja tilanteesta tulee kiusallinen. Ihmiset eivät siis tervehdi, koska se saattaisi johtaa juttelemiseen, joka on suomalaisille tuskallista, koska meiltä puuttuu opittu malli pienelle keskustelulle, jolla vaihdetaan luontevasti kuulumiset. Maailmalla tätä ilmiötä kutsutaan ‘small talkiksi’. Ongelmaa ei olisi, jos ...