Madonreikää etsimässä

On kulunut vuosi siitä kun kirjoitin ensivaikutelmistani saapuessamme Romaniaan. Nyt moniin asioihin on ehtinyt tottua, toiset jopa hyväksyä. Joidenkin osaa antaa olla. Mutta silti uskon, että alkuperäinen havaintoni oli ihan oikea: elämme kehitysmaassa. Romania on maa, jossa asiat etenevät äärettömän hitaasti, jos etenevät, sanovat viralliset EU-tilastot mitä tahansa. Ja aikamatka jatkuu myös tulevaisuudessa ellei maa löydä jostakin mystistä madonreikää, jonka läpi voi oikaista länsimaiden tasolle. Todennäköisyys sille taitaa olla pieni. Matkailimme heinäkuussa Sisiliassa ja tarkkailin italialaista elämäntapaa. Sosiaalinen kulttuuri poskisuudelmineen ja italialaiset muutenkin muistuttavat hyvin paljon romanialaisia. Sisilia ei ehkä ole Unionin vauraimpia ja kehittyneimpiä kolkkia, mutta Romanian jälkeen se näyttää kuin eri planeetalta. Tiet, sillat, junat, liikenne ja yhteiskunta toimii, infra on siis hyvässä kunnossa. Miten italialaiset ovat onnistuneet ratkaisemaan samat onge...