Tekstit

Näytetään tunnisteella lottovoitto merkityt tekstit.

Kolmastoista tunti

Kuva
Nyt se osui. Siitä haaveilee kolme miljoonaa suomalaista. Meidän yhteinen suomalainen unelmamme: äkkirikastuminen niin, että saa paljon rahaa tekemättä sen eteen mitään. Eli lottovoitto. Yllättävästä vaurastumisesta huolimatta pyrin pitämään molemmat jalkani tukevasti maassa ja pohtimaan rauhassa mihin rahat sijoitan. En halua hosua, enkä hukata mahdollisuutta, joka tuskin osuu omalle kohdalle montaa kertaa. Kerrotaan nyt vielä voiton suuruuskin, kun ei näin isoa iloa kannata pantata itsellään: 4,7 euroa.  Mihin sijoitan? Jos laitan rahat osakkeisiin (tai yhteen Biohit Oyj:n osakkeeseen), on tulevaisuus aina epävarma kurssien keikahdellessa. Voin menettää yöunet, vaikka en menettäisi rahoja. Kannattaisi varmaan sijoittaa metsään, ikimetsä nyt ainakaan ei katoa. Luonnonperintösäätiön kautta voi ostaa suojeltua metsää. Saisin 9,4 hehtaarin palan korpea vaikkapa Kainuun Pahapurosta, eli melkein koko puron. Toisaalta meitähän kehotetaan kuluttamaan, jotta talous alkaisi nousta s...

En herne igen

Kuva
Hernekeitto on perinteinen kansallisruoka, jossa on herneitä ja savulihaa. Toisten mielestä sekaan laitetaan myös sinappia. Aina jonkun mielestä sattumia on joko liikaa tai liian vähän. Syystä, jota en tiedä, hernekeittoa tarjotaan aina torstaisin. Maahanmuuttajatuttuni, jolla on Helsingissä oma ravintola, tekee samoin. Jälkiruoaksi lounaslistalla on pannukakkua ja hilloa ja olen ihan varma, ettei hänkään tiedä miksi juuri torstaisin. Hän toimii kuten maassa on tapana. Se alkoi lottovoitosta, jatkui herneellä ja prinsessalla ja appelsiinilla ja yhtäkkiä meillä on keitettynä aikamoinen soppa. Aihe - rasismi Suomessa - on ikävä ja todellinen ja siitä pitäisi keskustella vakavasti. Kuitenkin se mitä on syntynyt on valtaisa julkinen väittely siitä, onko Umayya Abu-Hanna keksinyt kurjat kokemuksensa itse, onko Ulla Appelsin poterosuomalainen ja miksi Ruben Stiller puolustaa palestiinalaista, vaikka on itse juutalainen ja onko Hollanti muka parempi maa. Huhuu? Mihin se alkuperäinen o...

Kansakunta hyksissä

Kuva
Hiljaiseksihan se veti. Ensimmäinen ajatus vaalituloksesta oli, että lähiöbaarin lottoporukka sai seitsemän oikein, keskellä parasta nousuhumalaa. Eivät ne uskoneet itsekään, että siinä voisi näin käydä. Kun totuus alkoi valjeta ja tulos vahvistua, kaikki muutkin putosivat tuoleiltaan. Tätä pelättiin, mutta ei silti osattu odottaa. Yksi Facebook-päivitys oli tämä: Hei jengi, ykköseltä tulee joku kotimainen kauhuelokuva. Ei heikkohermoisille. Toinen tuttu julkaisi Huuhaa Innasen maalauksen Kansakunta kehyksissä . Töissä taivastelu jatkui seuraavana päivänä, samoin sulkapallotreeneissä. En ole vielä tavannut ketään, joka ei olisi ollut järkyttynyt persujen vaalimenestyksestä. Joku nimitti sitä vähä-älyisten voitoksi, joku toinen tuulipukukansan kostoksi. Yksi väitti, että aurinkoinen sää sai krapulaisen kännikansan könyämään pizzanhakumatkalla äänestyskoppiin. Mutta kuka se kansa on, joka tietää? Olisi ollut helpottavaa ajatella, että karvaliivisiä juntteja äänestää joku tunnistettava m...