Koska matka oli pitkä niin

Meillä ei ole enää televisiota. Ei ole ollut yli kuukauteen ja olemme yhä hengissä. Vaikkei tv:tä ole koskaan katsottukaan päivittäin, on ollut hämmästyttävää huomata ettei sitä ole kaivattu lainkaan. Tai ehkä lapset ovat. Kuulin miten he kertoivat asuntonäytöllä kiinteistönvälittäjälle, kuinka joku setä tuli ja kantoi television pois – liikuttavasti kuin olisivat muistelleet auton alle liiskaantunutta kissanpentua. Tajusin vasta jälkeenpäin, että tarina kuulosti hupaisan osuvasti ulosottomiehen vierailulta. Syy televisiosta luopumiseen ei kuitenkaan ollut raha, ideologia eikä yökatselu, vaan käytännöllisyys, koska olemme muuttamassa. Myin tv:n pois 25:llä eurolla. En todellakaan halunnut roudata uuteen kotiin pesukoneen kokoista putkitelevisiota. Samalla pääsimme kätevästi eroon tv-luvasta. Nyt ongelmana on, ettemme enää keksi yhtään syytä, miksi pitäisi hankkia uusi televisio. Elämä voi olla tylsää toki ilman tv:täkin, mutta tylsemmältä se tuntuu sitä katsellen. Tylsää oli myös...