Aikamatkustajan blogi

Kaksi romanialaista poliisia seisoskeli torin laidalla. Ulkomaalainen turisti tuli kysymään jotain, mutta kumpikaan poliiseista ei ymmärtänyt sanaakaan. Turisti vaihtoi englannin ranskaan, mutta edelleen poliisit pyörittelivät päitään. Matkailija yritti vielä kahdella kielellä, mutta lopputulos oli yhtä laiha. Kun ulkomaalainen lopulta poistui paikalta, toinen poliiseista totesi vaikuttuneena toiselle: “Huomasitko Nelu miten montaa kieltä kaveri osasi?” Nelu kohautti olkapäitään. “Mitä sitten? Oliko siitä sille jotain hyötyä?” Vitsi voisi hyvin olla totta. Kun kaikkeen on tarjolla erilaisia laskureita, mietin onko kielten osaamisessakin mahdollisesti joku laskennallinen hyöty, jonka voi matemaattisesti todeta. Onko olemassa saturaatiopiste, jossa uuden kielen opettelu ei enää ole kannattavaa? Samaan tapaan kuin palkkatyössä progressiivinen verotus pitää huolen siitä, että jossain vaiheessa palkankorotuksesta ei enää ole mitään iloa. Ja myös siitä ettei palkkatyöllä pääse vaurastumaan, ...

Luin lehdestä, mitä Helsingissä tapahtuu torstaina. Seurasaaressa soi. Hienoa! Balladeja, polskaa, rekilaulua, kannelta ja muita vanhoja kansansoittimia. Valitsin menopalstan vinkeistä ensimmäisen ja ajoin lasten kanssa sinne. Kuulosti sopivan jännittävältä ja eksoottiselta, mutta olin kuitenkin hiukan skeptinen tapahtumisen suhteen, joten otimme mukaan pussillisen pähkinöitä oraville heiteltäviksi, mikä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Seurasaaressa ei todellakaan soinut. Olimme liikkeellä ihan liian myöhään, ei kansanmusiikkia esitetä illalla. Oma vika, kun en tullut etsineeksi ohjelmaa tai aikataulua. Ehkä tapahtumia ei olekaan tarkoitettu paikallisille, jotka haluaisivat seikkailla kotikaupungissa turistina työpäivän jälkeen. Olen kyllä monesti miettinyt, kenelle matkailunähtävyydet oikein on tarkoitettu. Vai onko niitä ajateltu kenellekään? Turistit tosin ovat outoja ja arvaamattomia kuin humaltuneet sukulaiset ja pimeät elokuun illat. Japanilaisiakin kiehtovat kauppatorin loki...

Matkailu avartaa, kuten sanotaan – ainakin kukkaroa. Mikään ei varmemmin pilaa tunnelmaa kuin matka lentokentältä hotelliin taksihuijarin kyydissä. He osaavat ammattinsa ja iskevät juuri silloin kun sitä vähiten kaipaisi – kun on pimeää, väsyttää ja on ensimmäistä kertaa vieraassa kaupungissa. Bukarestissa yksityiset taksit ovat kaikki huijareita. Viritetyt mittarit raksuttavat vinhaa vauhtia ja pahaa-aavistamaton turisti saattaa puolen tunnin ajolla köyhtyä satoja euroja. Siskoni ei koskaan suostunut kertomaan paljonko hän taksimatkasta maksoi, ettei minulle olisi tullut paha mieli. Kyllä se taisi kirpaista. Romaniassa kaikki taksit ovat nykyään keltaisia, New Yorkin tyyliin. Siihen hyvät puolet sitten loppuvatkin. Taksihuijarit lokaavat Bukarestin mainetta matkailukaupunkina niin kuin Prahassakin on käynyt. Onneksi on myös hyviä takseja, ne pitäisi vain erottaa pahiksista. Autossa täytyy lukea firman nimi isolla, puhelinnumero ja ikkunassa kilometritaksa. Mittari laskuttaa jämptisti ...

Eräänä yönä Dublinin keskustan turistikorttelissa seisoi tukevasti humalainen iso mies haara-asennossa keskellä mukulakivikatua ja huusi epätoivoisella äänellä kerta toisensa jälkeen: where am I, where am I ? Kukaan ei tiedä kuvasiko kysymys fyysistä vai henkistä olotilaa. Ehkä mies ei tiennyt mistä pubin ovesta hän oli tullut ulos ja mille kadulle. Tai sitten epätietoisuus koski kaupunkia tai peräti maata. Kukaan ei tohtinut mennä kysymään sillä sumeakatseinen juhlija herätti ohikulkijoissa paitsi hilpeyttä, myös pelkoa. Helsinki on taas kesällä täynnä poukkoilevia turisteja, joilla on kartta toisessa ja kamera toisessa kädessä. Turistin tehtävänä on hakea elämyksiä. Tavalliselle lomailijalle riittää kaupungin keskustassa samoilu kartasta nähtävyyksiä bongaten. Sitten on extreme-turisteja, jotka jättävät sekä kartan että kameran kotiin. Jotkut matkustavat viidakoissa ja erämaissa veitsen ja kompassin kanssa. Kuvien ottamisen sijasta toiset piirtävät. Kartan lukemisen sijasta jotkut ky...

Kolme asiakaspalvelukokemusta on jäänyt mieleen viikon sisällä. Kävin yksityisellä lääkäriasemalla pyytämässä kuittia sen tilalle, jonka olin hukannut. Tuimailmeinen täti ilmoitti, että se maksaa kymmenen euroa ja kestää jonkin aikaa. Kuinka kauan paperiarkin tulostaminen voi kestää? Kysyin vielä miksi se mahtaa maksaa erikseen. “Koska se on sinulle jo kerran täältä annettu”, kuului yrmeä vastaus. Selvä, anteeksi että häiritsen työaikana. Odoteltuani vartin, kysyin voisiko kuitin kenties lähettää minulle kotiin. Siitä ei sentään laskutettu enää lisää. Helsinkiläiseen kahvilaan tuli japanilaisen näköinen turisti, joka katseli tiskillä lounaslistaa uteliaan hyväntuulisesti. Lopulta hän onnistui saamaan katsekontaktin tiskin takana olevaan tyttöön ja kysyi hymyillen: “You have soup?” Tyttö pyöritti päätään ja katsoi kulmiaan kohottaen toista tyttöä joka järjesteli taustalla astioita. Kumpikaan ei sanonut mitään. Turisti seisoi hetken hölmönä hiljaisuuden vallitessa ja poistui sitten kadul...