Tekstit

Näytetään tunnisteella aseet merkityt tekstit.

Kabulilaisten laulu

Kuva
Ensin ajattelin, että kaikki on ampumatragedioista jo sanottu, mutta sitten luin Päivi Räsäsen haastattelun . Sisäministerin mielestä surmia ei olisi voinut estää tai ennakoida mitenkään ja että joukkomurhaaja tällä kertaa poikkeaa aikaisemmista tapauksista. Mikään näistä väitteistä ei pidä paikkaansa. Kuulostaa jotenkin itkettävän tutulta. Onko itsesensuuri syövyttänyt koko yhteiskunnan niin perusteellisesti, ettei kukaan ole enää vastuussa mistään, eikä ongelmia nähdä vaikka ne olisi tatuoitu otsaan? Toistaisin itseäni, joten lainaan suoraan omasta kirjoituksestani vuodelta 2010:  Suomi on asehullujen maa, koska arvomaailma on sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien luoma, eikä sitä ole kukaan koskaan saanut kyseenalaistaa. Täällä ihaillaan Suomi-konepistooleja, armeijaa ja talvisotaa. Sotahan on pyhä asia, koska siellä isät puolustivat maata ja menettivät järkensä itsenäisyyden puolesta. Niin kauan kuin arvomaailman ainoa perusta on kritiikitön ja kirkasotsa...

Pum pum

Kuva
Kun murhaajaa kuljetettiin oikeuden eteen, tuhannet norjalaiset halusivat nähdä hänet. Miehen, joka raiskasi Norjan. Näytelmässä oli jotain hiukan keskiaikaista. Mieleen tuli heti elokuva Parfyymi , jossa sarjamurhaaja, myös kylmäverinen ja tunteeton, piti hirttää torilla, mutta kukaan ei pystynytkään siihen. Pahuus voitti. Tämäkin on näytelmä ja murhaaja haluaa esiintyä siinä. Hän haluaa olla kuuluisa ja nauttia sankaritekonsa tuomasta julkisuudesta. Hän esiintyy voittajana. Paholainen, joka norjalaisilla on nyt tyrmässään, on jotenkin vielä paljon pahempi, kuin olisi koskaan uskaltanut kuvitella. Siksi valvoin viime yön, enkä tiedä miten tähän pitäisi suhtautua. Pelottavaa on myös se, ettei tekijä näytä miltään mielipuolelta vaan ihan tavalliselta norjalaiselta, joka pitää vielä ajatuksiaan ja mielipiteitään perusteltuina ja oikeutettuina. Hän voi olla psykopaatti, mutta hänen ahdasmielinen maailmankuvansa ei ole mielikuvituksillisia houreita, vaan ideologia, jonka jakavat mon...

Murheellisten lausuntojen maa

Kuva
Suomi on maa, jossa kuka tahansa voi ampua kenet tahansa missä tahansa ilman, että sitä voi estää. Suomi on maa, jossa poliisi ei osaa tehdä mitään vaikka ihmisten henkeä uhattaisiin. Suomi on maa, jossa rikollisia suojellaan enemmän kuin heidän uhrejaan. Suomi on maa, jossa kolmas massamurha kahden vuoden sisällä ei aiheuta valtakunnallista hätätilaa tai kriisikeskustelua. Suomi on maa, jossa pääministeri kysyy, vaikka kaikki odottavat vastauksia. Suomi on maa, jossa ongelmista vaietaan, jotta niitä ei tarvitsisi ratkaista. Presidentti näytti meille esimerkkiä uudenvuoden puheessaan. Hänhän oli jo pahoitellut tapahtunutta.  Suomessa kuka tahansa voi omistaa aseen. Mielenterveysongelmista kärsiville harrastajille lupa annetaan poliisilaitokselta, ammattirikolliset joutuvat hankkimaan mutkansa nurkan takana. Mitä enemmän laillisia aseita on olemassa, sitä enemmän niitä joutuu vääriin käsiin. Mitä enemmän mielenterveysongelmia jää hoitamatta, sitä suurempi riski on, että seuraa lisä...