Aikamatkustajan blogi

Kun etsii tietoa jostakin yrityksestä Romaniassa, hyvin harvoin kerrotaan kuka sen omistaa. Ei ole myöskään sivua, jossa esiteltäisiin iloisten kuvien kera firman johto ja työntekijät, kaikki tiimeittäin. Ei kerrota harrastuksista eikä lemmikeistä, koska ei kerrota edes keitä firmassa on töissä, puhumattakaan liikevaihdosta. Avoimuus ei ole arvoista suosituin. Useimmiten yrityksen sähköpostikin on anonyymi, nimiä ei mainita, ei edes  tietoa meistä - sivulla. Omistajaa ei saa mistään selville. Yrityksen omistaa  kenties  toinen yritys, jonka omistaa kolmas yritys, jonka osoitteena on joku toimistorakennus jossain.   Toisaalta jos kyselee paikallisilta, kaikki tietävät kyllä kuka firman, kiinteistön tai maat omistaa. Salaisuuksia on vaikea pitää, joku tuntee aina jonkun ja romanialaiset puhuvat paljon. Kauppakeskuksen, ravintolan, hotellin, rakennusfirman, jopa päiväkodin ja uudet kerrostalot omistaa Herra B. Tai ei tietenkään paperilla omista, koska Herra B on mukana ...

Sunnuntaista on taas tullut ongelma. Suomesta puuttuu selkeä kaava siitä, miten sunnuntaita kuuluu viettää. Irlantilaiset kyllä tietävät. Aamulla syodään paahtoleipää, munia, makkaroita ja papuja tomaattikastikkeessa. Sitten vedetään kauluspaita päälle ja mennään kirkkoon. Kirkosta päästyään miehet ostavat sanomalehden kirkonportilla seisovalta myyjältä. Lehtikin määräytyy jokaiselle kaupunginosan ja yhteiskuntaluokan mukaan. Sitten lehti kainalossa vaelletaan pubiin. Pubi on irlantilaisille pyhä paikka, vähintään yhtä tärkeä kuin suomalaisille sauna. Siksi se sopii kirkon jälkeen oikein hyvin sunnuntaiohjelmaan. Pubissa syödään lounas eli ‘carvery lunch’ seisovasta pöydästä. Ruokaakaan ei tarvitse ihmetellä, menu on joka paikassa sama. Tarjolla on uunissa haudutettua nautaa, porsasta tai kalkkunaa, lohkoperunoita, ruskeaa kastiketta ja vetisiksi keitettyjä vihanneksia, joita ei ota kukaan. Maha täynnä on helppo nytkähtää sohvalle tuoppi kädessä tuijottamaan iltapäivän matsia, jotain n...