Aikamatkustajan blogi

Pysäköin auton sattumalta vanhan synagogan viereen ja tapasin Israelista tulleita turisteja. Neuvoin heidät kirjastoon kysymään avainta, he pääsivätkin kurkistamaan pyhäkköön ja olivat tyytyväisiä. Itse en ole käynyt sisällä, ovi on aina lukossa. Museota tai opastusta ei ole. Tapasin toisena päivänä myös vanhemman herran, joka sanoi olevansa paikkakuntamme ainoa juutalainen. Hänkin oli kysellyt kaupungilta synagogan kohtalosta. Miksei sitä remontoida museoksi tai edes pidetä auki vieraita varten? Hän oli tarjoutunut rahoittamaan hanketta, mutta vastaukset olivat vältteleviä. Herra tulkitsi tilanteen niin, että juutalaisia pelätään edelleen. Historia on monimutkainen.   Vuonna 1941 Romania oli Saksan liittolainen toisessa maailmansodassa kuten Suomikin. Sillä oli hintansa. Lokakuun 10. päivän yönä pikkukaupunkimme juutalaiset herätettiin rummuttamalla ja he saivat kaksi tuntia aikaa pakata tavaransa ja saapua juna-asemalle. 2945 ihmistä jätti kotinsa, kotiavaimensa ja henkilöpaperin...

Pariisin olympialaisiin osallistui Suomen joukkueessa 57 urheilijaa. Onnistumisia on yritetty runoilla otsikoihin, mutta karu totuus on, ettei kisoista tullut yhtään mitalia. Kukaan ei oikeasti muista sitä, joka oli kuudes, vain palkintokorokkeelta jäädään historiaan. Joukkueen paras onnistuminen osui heti kisojen alkuun. Avajaisten veneilyosuus sujui mallikkaasti, eikä kukaan pudonnut Seineen. Hyvä niin, koska siitä olisi voinut tulla maha kipeäksi. Miksei kisoissa pärjätty? Ehkä korkea elintaso ja optimaaliset harjoitteluolosuhteet eivät olekaan parhaat eväät menestymiseen. Urheilupaikkoja on, valmentajia on, välineitä, tukirahaa ja seuroja on. Jotain silti puuttuu.   Toisin oli sata vuotta sitten kun Paavo Nurmi toi viisi kultaa niistä edellisistä Pariisin kisoista. Suomi juostiin kirjaimellisesti maailmankartalle. Jostain syystä suoritusten laatu ja halu voittaa olivat eri tasolla kuin nyt, vaikka maamme oli köyhä. Urheiluorganisaatioita ja lajiliittoja ei juurikaan ollut. Nurm...

Kun on ajanut autolla alle kuukaudessa 6400 kilometriä, tietää kyllä olleensa matkalla. Myös matka itsessään on pidempi kuin varsinainen perillä olo, missä se sitten ikinä onkaan. Perille pääseminen on muutenkin yliarvostettua. Olen toki iloinen, että pääsimme Romaniasta Suomeen ja takaisin, mutta silti olemme aina matkalla jonnekin. Aika kulkee eteenpäin ja tulevaisuus siintää horisontissa usvan peitossa. Asetelmaa ei mitenkään helpota se, että auto on suksiboksia myöten täynnä kuin imurin pölypussi ja kyydissä istuu koko perhe. Onneksi lapset eivät enää ole siinä iässä, jolloin viiden minuutin välein kysytään koska ollaan perillä. En osaisi vastata.   Jostakin syystä meillä on pakottava halu siirtyä paikasta toiseen, nähdä uusia tai ennestään tuttuja paikkoja ja maisemia, ja olla matkalla jonnekin. Ehkä se on geneettinen tarve. Jos ihminen ei lomalla käy missään, joutuu elämään koko tulevan vuoden häpeässä, tunnontuskissa ja syyllisyydessä. Jos loma ei suuntaudu riittävän kauas j...

Kun kesä alkaa, saapuu myös diaspora kotiin tukkien kaikki mahdolliset ajoväylät uusilla kiiltävillä autoillaan. Mikä diaspora? No, tietysti kaikki ne romanialaiset, jotka asuvat ulkomailla ja jotka kaipuu ajaa takaisin kotiseudulle koko kesälomaksi. Näin tapahtuu joka kesä. Mutta ennen kuin diaspora ylittää kotimaan rajan, se laittaa päähänsä vaaleanpunaiset lasit, joiden läpi taakse jätetty ja kaivattu kotimaa muuttuu juuri sellaiseksi kuin kaipuu on sen mielikuvissa maalannut. Esi-isien maa on lämmin, kaunis ja urhea, siellä kaikki maistuu paremmalta ja sydänkin sykkii eri tahtiin. Se on kotiseutu, jonka diaspora on epäonnisten taloudellisten olosuhteiden takia joutunut tilapäisesti jättämään taakseen, ja jonne paluu tapahtuu heti, kun se on taloudellisesti järkevää. Eli ei koskaan.   Kyllä kotimaa onkin kaunis, maisemat ovat huikeat, auringonlaskut ihania, musiikki suloista ja isoäidin ruoka maailman parasta. Niinhän se on kaikkialla. Vaaleanpunaiset lasit päässä koti-ikävästä ...

Matkaillessani talvella sekä Suomessa että Saksassa tarkkailin sitä, miten erilaiselta varsinkin nuoret aikuiset näyttävät. Lännessä on pukeutumistrendejä, joista täällä ei tiedetä (vielä) mitään. Kaksi vuotta emigraation jälkeen monet näyttivät köyhiltä kodittomilta liian isoissa kirppiskoltuissaan. Toinen asia, johon kiinnitin huomiota, oli ihmisten ilmeinen kylmyys ja välinpitämättömyys, mikä tietysti on lähinnä suurkaupunkien vitsaus. Varsinkin Helsingissä tuntui myös siltä, että kaikki ovat kovin vakavia ja huolestuneen oloisia, vaikka ympärillä on kaikkea ja kaikki on hyvin. Siitä tuli ristiriitainen fiilis. Olen ehtinyt jo vieraantua.  Vastaavasti Romaniassa olen jo tottunut siihen, että ihmiset ovat sosiaalisia, puheliaita ja avoimia, joskus liikaakin. He kertovat luontevasti huolistaan ventovieraille, mikä on varmasti psykiatrinkin suositusten mukaista. Samalla kerrotaan omat ja naapurinkin huolet, sairaudet, rakkaudet ja probleemat. Sen sijaan sillä, miltä kukin näyttää o...

Kun muutimme Romaniaan, myin muuttokuorman keventämiseksi tavaraa monella tonnilla. Jostain merkillisestä syystä muumimukit eivät menneet kaupaksi, vaikka torikauppa muuten kävi vauhdikkaasti. En ehkä halunnutkaan päästä niistä eroon. Ja miten paljon iloa kolme mukia ovatkaan tuoneet mukanaan vieraaseen maahan! Niistä juodaan kahvia joka aamu. Tutuista tavaroista, kolhituistakin mukeista, tulee turvallinen olo. Muistot kiinnittyvät niihin sitkeästi eivätkä irtoa pesukoneessakaan. Ei, kaikista tavaroista ei ole syytä eikä pidä koskaan luopua.   Mehän myös asumme eräänlaisessa muumilaaksossa, suojaavien kukkuloiden keskellä, yksinäisten vuorten kupeessa. Kaukana kuin muumit modernista maailmasta. Naapuruston kylpytakkiset hemulit keräilevät puutarhoihinsa eksoottisia kasveja ja huhuilevat aidan yli kissojaan. Jännittävintä on seurata millä viikolla haikarat päättävät tulla taas sähkötolppiensa nokkaan pesimään. Eli kauhean paljon ei tapahdu, hyvässä tai pahassa.   Ei myöskään ko...

Kaksi romanialaista poliisia seisoskeli torin laidalla. Ulkomaalainen turisti tuli kysymään jotain, mutta kumpikaan poliiseista ei ymmärtänyt sanaakaan. Turisti vaihtoi englannin ranskaan, mutta edelleen poliisit pyörittelivät päitään. Matkailija yritti vielä kahdella kielellä, mutta lopputulos oli yhtä laiha. Kun ulkomaalainen lopulta poistui paikalta, toinen poliiseista totesi vaikuttuneena toiselle: “Huomasitko Nelu miten montaa kieltä kaveri osasi?” Nelu kohautti olkapäitään. “Mitä sitten? Oliko siitä sille jotain hyötyä?” Vitsi voisi hyvin olla totta. Kun kaikkeen on tarjolla erilaisia laskureita, mietin onko kielten osaamisessakin mahdollisesti joku laskennallinen hyöty, jonka voi matemaattisesti todeta. Onko olemassa saturaatiopiste, jossa uuden kielen opettelu ei enää ole kannattavaa? Samaan tapaan kuin palkkatyössä progressiivinen verotus pitää huolen siitä, että jossain vaiheessa palkankorotuksesta ei enää ole mitään iloa. Ja myös siitä ettei palkkatyöllä pääse vaurastumaan, ...

Ulkomaille muuttamisessa parasta on se kun saa löytää uusia asioita uudesta kotimaasta. On erilaisia ruokia, uusia makuja ja hassuja tapoja. Ihmiset ovat kummallisia, mutta vaikuttavat ystävällisiltä, ainakin jos ei ymmärrä kieltä. Kunnes iskee koti-ikävä ja tulee mieleen ruisleipä ja salmiakki. Mitä jos niitä ei saa mistään? Lapset sanoivat jo muutaman kuukauden jälkeen itku silmässä kaipaavansa suomalaisia ruokia. Lupasin tehdä mitä tahansa, vaikka hernekeittoa. Kertokaa mitä te kaipaatte, kullannuput. –Sushia ja nuudeleita, oli vastaus.   Ehkä ihmisellä on vahvin tunneside juuri tuttuihin makuihin ja hajuihin. Ihan aluksi olin nimittäin ennakoinut, että eniten ulkomailla tulisi ikävä lonkeroa, hapankorppuja ja lakritsia. Hätänumeroon ei kuitenkaan tarvinnut soittaa. Harmaata juomaa saa kaatamalla lasiin Giniä ja greippilimonaadia. Hapankorppuja löytyy saksalaisesta marketista, samoin kuin Fazerin suklaatakin. Lakritsi sen sijaan oli ongelma, kunnes bongasimme erään vaatteita myy...

Suomi on tottelevaisten ihmisten maa. He voivottelevat maskinsa takaa muiden maiden hankaluuksia tai hymähtelevät lempeästi niille, jotka eivät ymmärrä hyvinvointivaltiomme onnea. Pieni vastatuulikaan ei haittaa. He käyvät vapaaehtoisesti ottamassa piikkinsä heti kun sen saavat ja käyttävät kuuliaisesti maskia, vaikkei kukaan olisi näkemässä, koska he tuntevat olevansa hyviä ja vastuuntuntoisia kansalaisia, jotka hoitavat oman osuutensa niin kuin kuuluu. He uskovat uutisia ja sanovat jaksaa jaksaa odottaessaan kiltisti ja valittamatta kun valtiovalta suuressa viisaudessaan ratkaisee tämän pandemian. Tällaisen kuvan saa Suomesta uutisia seuraamalla.   Juuri tällaiseen tottelevaisten tarinaan törmäsin Ylen sivuilla. Jo jutun otsikko oli provosoiva: r okotukset etenevät hyvin kouluissa . Miksi hyvin? Ei jäänyt epäselväksi mitä julkaisija ajattelee rokotusten etenemisestä. Ollaan viranomaisten asialla. Sävy oli kuitenkin kevyt ja huoleton, kuin aiheena olisi ol lut jäätelötötterön o...

Vaimoni sai viestin tuntemattomalta henkilöltä. Meitä pyydettiin sairaalaan katsomaan nuorta naista, joka oli loukkaantunut kolarissa. Joku tuttu oli antanut numeron. Tytön vanhemmat olivat Romaniassa ja isä halusi tietää miten tytär oikeasti voi ja saako hän hyvää hoitoa. Mehän menimme. Tytär makasi kirurgisella osastolla. Ambulanssi oli kiidättänyt sairaalaan tajuttomana. Hän kertoi ajaneensa kaupunkifillarilla kuntosalille ja herännyt seuraavaksi sairaalan pyjamassa eikä tiedä mitä siinä välissä on tapahtunut. Se ei ole selvinnyt tarkasti vieläkään, ei tiedä poliisikaan. Kallon luissa on useampia murtumia. Olosuhteisiin nähden hän siis voi hyvin. Hän oli kaatunut, mutta ei tiedetä oliko onnettomuudessa osallisena joku muukin. Kerroimme vanhemmille, että kaikki näyttää hyvältä ja että suomalainen sairaala on erittäin tasokas. Lääkäreille ei tarvitse maksaa yhtään ylimääräistä, tuskin voisikaan. Ensiluokkaista hoitoa saa ilman lahjuksia, mikä tuntui ilmeisesti vaikealta uskoa. Ru...

Ensinnäkin haluan onnitella Uudenmaan valtiota itsenäisyysjulistuksen johdosta. Huomenna 28. maaliskuuta herran vuonna 2020 Uudenmaan kansa ottaa kohtalonsa omiin pehmeisiin käsiinsä, koska nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat itsenäistymään. Uusmaalaisten uljas ja ylpeä heimo tuntee syvästi, ettei se enää voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin vapaana itsenäisenä maana. Huraa Nyland! Elämme yhtä historiallisia aikoja kuin Suomen itsenäistyessä. Silloinkin kaoottinen maailmantilanne tarjosi pienelle kansalle mahdollisuuden määritellä oman tulevaisuutensa. Nyt niin käy vielä pienemmälle kansalle. Olemme eläneet Suomen vallan alla yli sata vuotta. On tullut aika lopettaa myös kauan jatkunut hallitsematon maahanmuutto. Muualta Suomesta on rynnitty vapaasti käsiäkään pesemättä uusmaalaisten tonteille ja toreille. Siksi laitammekin ihan ensiksi rajat kiinni.   Kovan maahanmuuttopolitiikan hyvä puoli on se, ettei kukaan enää tule rajan yli...

Suomen kielessä on hyviä yleistoivotuksia, kuten paljon onnea , parane pian ja pitäkää tunkkinne, mutta yksityiskohtaisempia ilmaisuja jää monessa tilanteessa kaipaamaan. Pohdin tätä kun tuttavaperhe odotti lasta. Raskaana olevalle äidille voi tietysti toivottaa arkisesti onnea , mutta romanialaiset toivottaisivat  helppoa synnytystä . Synnytyksen jälkeen toivotaan lapselle  hengissä pysymistä ja terveyttä . Kun joku kertoo mitä tahansa lapsistaan, on tapana sanoa eläköön lapsenne eli selviytyköön hengissä eli pyyköön terveenä.  Onneksi meillä on kuitenkin terve . Se on universaali ja historiallinen toivotus, joka juontaa  luultavasti juurensa katolilaiseen rukoukseen Ave Maria eli terve Maria. Voisi olettaa, että terveyttä on toivotettu ja toivottu läpi ihmiskunnan historian. Silti terve on hukkunut pikkuhiljaa ruotsinlaivalla saapuneen lyhyemmän ja kevyemmän hein jalkoihin, joka ei tarkoita mitään muuta kuin iloisuutta. Hej tomtegubbar slå i glasen ....