Aikamatkustajan blogi

Olen tehnyt paljon töitä. Mutta ehtinyt myös harrastaa. Suomessa siihen on paljon mahdollisuuksia, koska on ajateltu, että ihminen tarvitsee sekä vapaa-aikaa että kehittävää ja mielekästä tekemistä. Niin pysymme terveinä henkisesti ja fyysisesti. Työtehokin on todennäköisesti parempi. Harrastuksista on tullut niin tärkeitä, että monen identiteetti muodostuu enemmän harrastuksista kuin työstä, varsinkin jos työ ei tunnu erityisen merkitykselliseltä. Kaipaan sekä harrastuksia että harrastamisen mahdollisuutta, jonka olen hukannut muutossa. Kävin kaikenlaisilla kursseilla, kirjoitusryhmissä, kuorossa, urheilemassa, hiihtoladulla tai piirtämässä elävää mallia. Kaikki aktiviteetit olivat myös sosiaalisia. Nyt harrastukset joutuu keksimään itse ja se kysyykin luovuutta. Tai rahaa. Syy tilanteeseen ei ole pelkästään asuinmaa, vaan enemmän se, että asumme pikkukaupungissa.   Romaniassa harrastuksia on vain lapsilla, jos vanhemmilla sattyy olemaan niihin varaa. Poikani tosin harrastaa sekä ...

…mutta haluamme näyttää siltä. Niinhän somessa usein toimitaan. Esitetään, että tehdään asioita, joita ei oikeasti tehdä tai joihin ei oikeasti ole varaa.  Kunhan se vain näyttää  hyvältä  kuvissa.  Käydään ottamassa potretteja kalliissa paikassa tai seisotaan Maseratin vieressä. Se on näytelmä, mutta en oikein tiedä kenelle sitä esitetään. Romaniassakin ihmiset tekevät mitä kummallisimpia uhrauksia vain hankkiakseen rahaa, jolla voi ostaa kalliin auton näyttääkseen muille, että on rahaa. Toinen tärkeä statussymboli heti rahan ja auton jälkeen on maha, miehillä siis. Kauluspaidan alla pitää pullottaa, koska jos on mahaa, on myös rahaa. Laiha ihminen on köyhä, ei hyväkuntoinen kuten suomalaisena on tottunut ajattelemaan. Jos joku yrittää pysyä hoikkana, häntä kannustetaan syömään paremmin.   Lomailimme joulun välipäivinä Serbiassa, hiihtäen ja syöden. Sattui niin, että löytämässämme vuoristohotellissa oli oikein tasokas ravintola. Niinpä testasimme kaikkea, koska...

Suurin kulttuurishokki ei aiheudu ilmastosta, ruoasta eikä taloudesta vaan ihmisten käyttäytymisestä. Romaniassa minua on aina hämmentänyt se, miten romuna kaikki on. Tuntuu siltä, ettei mitään koskaan korjata. Miksi? Infra on rikki. Kadut, sillat ja talot murenevat. Kommunismin kaaduttua vanhaa järjestelmää syytettiin vuosikausia johdonmukaisesti kaikista ongelmista. Kaikki oli Ceausescun syytä. Sitten syyllisiksi löytyivät köyhyys, huono hallinto ja korruptio. Vika oli siinä, ettei oltu EU:ssa, jäsenyyden jälkeen vika oli EU:ssa. Oli todellinen syy mikä tahansa, ongelmat johtuvat kuitenkin ihmisistä.  Viimeiset 15 vuotta EU:n rahahanat ovat olleet herutettavissa kehityshankkeisiin. Toki niitäkin on toteutettu, mutta yleiskuva on silti 30 vuotta diktaattorin teloituksen jälkeenkin hyvin post-kommunistinen. Kaikki on enemmän tai vähemmän vinksin vonksin ja heikun keikun. Yhteiskunta ei toimi niin kuin sen pitäisi. Kaikki uskottavat selitykset alkavat olla vähissä. Kyllä, korruptio ...

Kuten joku on ehkä arvannutkin, pidän Juri Gagarinista. En oikeastaan tiedä miksi. Minulla on Gagarinin kuvakin seinällä. Pidän nyt myös Juri Milneristä ja siihen on hyvin selvä syy. Upporikas venäläinen on juuri sijoittanut miljooniaan hankkeeseen , jonka päämääränä on (Stephen Hawkingin johdolla) selvittää olemmeko me maailmankaikkeudessa yksin. Minäkin olen koko elämäni odottanut, että joku tulisi vierailulle toiselta planeetalta. Olen vakuuttunut, että elämää kyllä on. Jossakin linnunradan tuolla puolen.  On myös ilahduttavaa, että joku jolla on niin paljon rahaa käyttää sitä edes potentiaalisesti ihmiskuntaa hyödyttävään hankkeeseen, eikä ostele vain itselleen huviloita ja veneitä tai kannusta kaikkia start up-yrittäjiksi. Toisaalta raha saattaa myös antaa harhaanjohtavan vallantunteen, jolloin alkaa uskoa, että kaikki on ostettavissa ja saavutettavissa. Myös vastaukset kaikkiin kysymyksiin.  Olemmeko me yksin? Ongelma onkin siinä, jos joku vastaa. Stephen Haw...

Viime matkalla Romaniassa päädyin pitkän junamatkan aikana juttelemaan ystävällisen vanhan herran kanssa. Tämä kovin nuhjuisen näköinen, mutta herttainen vanhus kertoi olevansa 86-vuotias ja menevänsä pääkaupunkiin myymään puusta veistämiään ikoneita. Ja pitävänsä kovasti lapsista. Sitten hän totesi muina miehinä, kaivaessaan virttyneestä kassistaan ikonia näytettäväksi, viettäneensä nuorempana 25 vuotta vankilassa. En ollut ihan varma, olinko kuullut oikein. Ihan niin kuin Mandela . Epäilin, haluaako vanhus muistella sellaista kokemusta. Hän kertoi oikein mielellään.  Elettiin vuotta 1945. Kommunistit olivat ottaneet vallan. Sotilaat tulivat kotiin pidättämään perheen isää, joka oli kuulunut oikeistolaisiin legioonalaisiin. 17-vuotias Silviu hyökkäsi isäänsä puolustaakseen sotilaiden kimppuun ja sattui puhkaisemaan silmän yhdeltä. Niinpä sekä isä että poika lähtivät vankilaan. Isä kituutti hengissä neljä vuotta, poika istui kaikissa mahdollisissa pakkotyölaitoksissa...

En tiennytkään olevani isokenkäinen. Nuorena kengännumeroksi vakiintui neljäkymmentäkolme ja ostin jääräpäisesti samannumeroisia kenkiä sattumatta koskaan kokeilemaan isompia. Nyt ostan kaksi numeroa suurempia ja elämä on muuttunut ihan erilaiseksi – isokenkäisemmäksi. Olen tuskaillen kulkenut vuosikausia liian pienissä kengissä! Voi tietysti olla, että jalkakin on painunut askeltaessa lättänämmäksi, kuka tietää.  Kesälukemisena olen ahminut Alexander von Schönburgin kirjan Tyylikkään köyhäilyn taito . Se ei ollutkaan trendikäs opaskirja, joka kertoo miten vähällä rahalla voi elää paremmin. Se on viisas teos, joka hämmästyttää loputtomasti siksi, että kirjoittajalla on niin paljon omakohtaista ymmärrystä rikkaudesta ja köyhyydestä. Kovin moni meistä ei tunne rahaa. Sitä vain kuuluu haluta lisää ja kuuluu uskoa, että sillä voi tehdä itsensä onnelliseksi. Ei tietenkään voi, mutta vasta kreivi von Schönburg on onnistunut yksinkertaistaen kertomaan miksi.  Ainutlaatu...

Aah – se tuntuu ilmassa, se tuntuu ruumiissa. Kevät. On ollut ahdistava, mutta nyt se on ohi. Blogia ei ole jaksanut pitää elossa. Yleinen ilmapiiri maassa on muutenkin painostava ja tulehtunut. Töissä on musertanut pitemmän aikaa, mutta se onneksi muuttuu pian. Uutta kotia ei ole löytynyt. Ahdingossa on kuitenkin se hyvä puoli, että aina on tilaisuus oppia jotakin. Seuraavat viisaudet on käytännön elämässä omakohtaisesti kantapään kautta testattu ja oikeiksi todettu, enkä yritäkään väittää keksineeni niitä kaikkia itse. 1. Luota vaistoosi. Se on kuitenkin aina oikessa, vaikka juuri sillä hetkellä näyttäisi muulta. Jos kysyy neuvoa toisilta, saa yhtä monta erilaista vastausta. Oman elämän päätökset on syytä tehdä itse ja ottaa niistä itse myös vastuu. 2. Älä hukkaa mahdollisuuksia. On turha ajatella, että saa toisen tilaisuuden. Ei sitä tule. Samaan tienhaaraan ei voi palata, koska sitä ei enää ole. Menemällä samaan paikkaan samaan aikaan seuravalla viikolla, ei näe samoja ihmisi...

Skandaali! Romanialaisen Adevarul (totuus) -lehden mukaan ajokortin saa myös rahalla. Siis läpäisemättä kirjallista tai ajokoetta. Näin on todistettavasti tapahtunut ainakin kahdessa maakunnassa. Häpeällistä! Hämmästyttävää? Eipä juuri. Jokainen Romaniassa asunut tietää, että mitä tahansa voi ostaa. Ajokortti on niitä vähäpätöisimpiä asioita, sen nyt saa kuka tahansa muutenkin. Kunnon päästötodistus koulusta tai maisterinpaperit ovat paljon tuottoisampi sijoitus. Tuli etsimättä mieleen kun vaimoni kävi autokoulun ja läpäisi inssin ja teoriakokeen kerralla. Samana päivänä ajaneet kaksi nuorta miestä joutuivat uusimaan. Autokoulun opettajakin oli naureskellut, että sepäs meni helposti. Opettaja tiesi, että vaimoni eno on entinen poliisipiirin päällikkö. Eihän sellaisilla suhteilla tarvitse oikeasti päästä kokeista läpi, vai mitä? Tässä tarinassa on koko korruptoituneen yhteiskunnan pahin mätä – ei ole mitään väliä sillä mitä oikeasti osaa, kukaan ei kuitenkaan usko sitä. Olen kuull...