Tekstit

Näytetään tunnisteella ehdokas merkityt tekstit.

Sopivin voittakoon

Kuva
Päätin vuoden lopuksi käyttää harvoja jäljellä olevia kansalaisoikeuksiani ja äänestää presidenttiä. Tilasin siis äänestyspaperit ulkomaille, sain postia, luin ohjeet, vastasin vaalikoneiden kysymyksiin ja lähetin oikein piirretyllä numerolla varustetun lappusen takaisin Suomeen. Ehdokas löytyi vaivattomasti, koska kaikki vaalikoneet antoivat saman vastauksen. Nyt olen osallistunut päätöksentekoon. Kukaan ei voi väittää, etten olisi kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Itse vaalia ei silti tarvitse jännittää. Ehdokkaani ei tule valituksi.   Presidentiksi valitaan demokraattisessa järjestelmässä ehdokkaista sopivin. Sopivin on sellainen, joka miellyttää mahdollisimman monia ja ärsyttää mahdollisimman harvoja äänestäjiä – saa siis eniten ääniä. Sopivin ei ole useinkaan pätevin, älykkäin tai kaunein, vaan se joka ei keikuta venettä. Näin toimitaan myös muualla työelämässä. Johtoon valitaan se, joka saa hommat tehtyä, ei aiheuta ongelmia ja osaa olla diplomaattisesti hiljaa sillo...