Aikamatkustajan blogi

Hämmentävän moni ulkomaalainen on sanonut tulleensa Suomeen samasta syystä: suomalainen synkkyys ja hiljaisuus kiehtoi. Huomio veti hiljaiseksi ja synkäksi. Olemmeko me niin raskassieluisia ja omituisia, että sitä pitää tulla katsomaan kaukaisista maista asti? Kuva Suomesta muodostuu raskaasta musiikista, ankarasta luonnosta ja Kaurismäen elokuvista. Siinä on jotain samaa kuin erään amerikkalaisen toimittajan pakkomielteessä matkustaa Ruotsiin Ingmar Bergmanin synkän mustavalkoisen elokuvan takia. Yksi suomalaisista omituisuuksista, jota tosin ei tunneta laajemmin ulkomailla, on tapamme viettää itsenäisyyspäivää. Pieni joukko jonottaa punaisella matolla kättelemään presidenttiä ja seisoskelemaan sen jälkeen tungoksessa, kylmää ruokaa lautasella. Loput kansasta tuijottaa seremoniaa televisiosta. Onneksi tämän vuoden käsikirjoitukseen oli tullut herkullinen virhe, sen ainoa valopilkku: yksi vihaisen linnun näköinen punainen mekko. Kuva levisi nopeasti maailmalle. Nyt sekä vihaiset lin...

Meillä ei ole enää televisiota. Ei ole ollut yli kuukauteen ja olemme yhä hengissä. Vaikkei tv:tä ole koskaan katsottukaan päivittäin, on ollut hämmästyttävää huomata ettei sitä ole kaivattu lainkaan. Tai ehkä lapset ovat. Kuulin miten he kertoivat asuntonäytöllä kiinteistönvälittäjälle, kuinka joku setä tuli ja kantoi television pois – liikuttavasti kuin olisivat muistelleet auton alle liiskaantunutta kissanpentua. Tajusin vasta jälkeenpäin, että tarina kuulosti hupaisan osuvasti ulosottomiehen vierailulta. Syy televisiosta luopumiseen ei kuitenkaan ollut raha, ideologia eikä yökatselu, vaan käytännöllisyys, koska olemme muuttamassa. Myin tv:n pois 25:llä eurolla. En todellakaan halunnut roudata uuteen kotiin pesukoneen kokoista putkitelevisiota. Samalla pääsimme kätevästi eroon tv-luvasta. Nyt ongelmana on, ettemme enää keksi yhtään syytä, miksi pitäisi hankkia uusi televisio. Elämä voi olla tylsää toki ilman tv:täkin, mutta tylsemmältä se tuntuu sitä katsellen. Tylsää oli myös...

HUOM: Valitettavasti palvelussa on hetkellinen tekninen häiriö. Kokeile ladata sivu hetken kuluttua uudelleen. Tämä viesti ilmestyi ruutuun kun yritin katsoa jotain Yleisradion nettipalvelusta. Kerta ei ollut ensimmäinen, eikä varmaankaan viimeinen. Siitä tuli kuitenkin omituisen tuttu ja turvallinen olo. Lapsena tv:tä katsoessa keskelle ohjelmaa ilmestyi yhtenään ruutu, jossa luki Hetkinen . Sitten kuuluttaja pahoitteli katkoa ja teknisiä ongelmia ja vakuutteli, että ne varmasti pian ratkaistaisiin. Pahoittelu jatkuu yhä. Verkkopalvelun toimivuus ei ole kuitenkaan ainoa asia Yleisradiossa, josta tulee mieleen menneisyys. Televisio oli jäänyt toisena päivänä auki, kun musiikkiohjelma Obladii alkoi. En olisi muuten kiinnostunut, mutta vaimoni kysyi, onko tämä joku vanha ohjelma. Vain showssa vierailleet julkkikset ja Maria Lund todistivat, että se on tältä vuosituhannelta. Muuten Obladiita olisi hyvin voinut luulla uusinnaksi 70-luvulta. Puvustus, kuvaustyyli ja grafiikat menneisyyte...

Meillä on tv, mutta ei lupaa sen katsomiseen. Sori vaan, Yleisradio. Eipä sitä ehdi paljon katsoakaan. On jotenkin koomista lukea tutkimuksia siitä, miten monta tuntia ihmiset katsovat televisiota päivässä. Siis päivässä! Jos viikossa ehdin katsoa kaksi tuntia, se vastaa jo 3% kaikesta vapaa-ajasta. Sekin tuntuu paljolta. Katsottavaa kyllä riittäisi, se ei ole ongelma. Satelliitin kautta näkyy vähän toista sataa kanavaa, en edes tiedä mitä kaikkea siellä on. Suomen tv:tä silmäilen välillä uteliaisuudesta, että tietää mistä ihmiset puhuvat. Sarjojen tai kilpailujen seuraaminen ei ole koskaan kiinnostanut. Onnettoman vähällä katsomisella satelliittilautanen tuntuu äkkiseltään hukkainvestoinnilta. Ulkomailta hankittu kanavapaketti on kuitenkin niin edullinen, ettei sillä ole mitään väliä. Se on paljon halvempi kuin tv-lupa, ja mitä kaikkea sillä saakaan. Jos tekee mieli katsoa pyöräilyä, latinomusiikkia tai vaikka scifi-elokuva, sopiva kanava löytyy varmasti ja ohjelmaa tulee vuorokauden ...