Aikamatkustajan blogi

Myönnän syyllisyyteni. Olen katsonut televisiosta kovasti parjattua Vain elämää -ohjelmaa, niin juuri sitä jossa kyynelehditään ruokapöydässä kun toiset laulavat. Olen näyttänyt sitä myös lapsilleni, vaikka he eivät ymmärräkään miksi aikuiset itkevät. Formaatti voi olla melodramaattinen ja korni, mutta tunteet ovat sittenkin aitoja. Kyllä, siinä koetaan aitoa empatiaa ja joukko ihmisiä oppii tuntemaan toisensa, ja samalla yleisö saa tutustua heihin. Ja lauletaan. Se koskettaa, siinä ei voi olla mitään pahaa. Ei, en ole itkenyt sitä katsoessani, mutta eihän sitä vielä tiedä.  On äärettömän arvokasta, jos ympärillä on ihmisiä, joihin voi luottaa ja jotka ovat samalla puolella ja samassa pöydässä. Parhaassa tapauksessa on jopa niin, että niiden ihmisten ansiosta voi tuntea olevansa paljon hauskempi, viisaampi ja kauniimpi kuin onkaan. Työelämän valintojakaan ei pitäisi tehdä sen perusteella, missä saa parasta palkkaa, vaan sen mukaan minkälaisten ihmisten kanssa voi viettää ...

Ja tuottaa lamppuun valkeaa , lauloi Martti Syrjä 80-luvulla Three Mile Islandin ydinvoimalaonnettomuuden inspiroimassa biisissä Suomi-ilmiö . Toinen asia, mikä samalta vuosikymmeneltä jäi hyvin mieleen, on Tshernobylin onnettomuus 1986. Neuvostovoimalan pamahtaminen romutti pysyvästi uskon kahteen asiaan: ydinvoimaan turvallisena energianlähteenä ja viranomaisten kriisitiedottamisen luotettavuuteen, eikä kyse ollut vain naapurin viranomaisista. Kumpikaan ei ole palautunut, eikä Fukushiman draamakaan taida auttaa.  Siitä huolimatta, että japanilaiset juoksevat savuavaa voimalaa karkuun, minkä jaloistaan pääsevät ja virallinen tiedotus kangertelee, suomalaiset uskovat ilmeisesti yhä ydinvoiman ilosanomaan. Se on varmaan sitä sisua. Ja miksi eivät uskoisi, eihän Suomessa ole koskaan sattunut yhtään ydinvoimalaonnettomuutta ja lahjomattomat poliitikot vakuuttavat, että turvallista on, ei huolta. Tässä vaiheessa keskustelua isänmaallinen suomalainen alkaisi luennoida voimalatyyppien t...

Satuin seuraamaan eduskunnan ydinvoimakeskustelua, kun Marjo Matikainen puhui lempeästi ydinvoiman puolesta. Joku siinä häiritsi, enkä heti keksinyt mikä se oli. Puheen nuotti oli jotenkin niin lauhkea, siitä tuli mieleen hurmoshenkinen saarna, josta ei ole sopivaa olla eri mieltä. Faktoja puolesta ja vastaan selitetään ydinvoimakeskustelussa kuin lapsille. Ydinvoimaa joko vastustetaan tai kannatetaan, molempia yhtä jyrkästi. Ja on kyse tunneasiasta, josta ei voi edes väitellä, koska vastapuolella on pelkkiä hölmöjä. On silti älytöntä väittää, ettei ole vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja on aina. Meistä vain tuntuu siltä, ettei niitä ole, koska emme uskalla ajatella eri tavalla. Me vain emme tiedä. Siksi poliitikot päättävät niin kuin päättävät. Ei ole kyse uudesta asiasta, vaan tekniikasta, joka tulee nimenomaan menneisyydestä. On helpompi tehdä päätöksiä, joiden riskit ja mahdolliset huonotkin seuraukset tunnetaan, kuin sellaisia, joiden seurauksia ei tunneta. Sitä muistitikulla silmään, j...

Mielipidekyselyissä annetaan tavallisesti kolme vaihtoehtoa: kyllä, ei tai en osaa sanoa. Viimeinen tuntuu sopivan suomalaisille erityisen hyvin. Se, ettei ota kantaa tai halua kertoa sitä, mielletään puoleettomaksi ja neutraaliksi mielipiteeksi. Ydinvoiman lisärakentamisen kannatus on vihdoin kääntynyt laskuun ja vastustus kasvuun. Viidennes vastaajista sanoi, ettei ota kantaa tai ei osaa sanoa. Neutraalia vastausta ei kuitenkaan ole olemassa; ydinvoimaa joko rakennetaan tai ei rakenneta, ei mitään siltä väliltä. Jos kysyttäisiin, kuka haluaa asua ydinvoimalan vieressä tai loppusijoituspaikan päällä, välinpitämättömiä olisi erittäin vähän. Kun suomalainen ei tervehdi toista ihmistä tilanteessa, jossa se kuuluisi hyviin tapohin, hän ei ole neutraali , vaan välinpitämätön. Tervehtiminen on kohteliasta, tervehtimättömyys epäkohteliasta. Vaihtoehtoa en ota kantaa , ei ole arkielämässä tarjolla. Jos bussissa pitäisi antaa istumapaikka vanhukselle, ei voi teeskennellä ettei huomaa. Se on i...