Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2009.

Miehen manifesti

Mies on perheen pää ja päättää kaikista tärkeistä asioista. Monet asiat eivät ole kuitenkaan niin tärkeitä, että miehen tarvitsisi niihin itse puuttua. Suurimman osan asioista päättää alempi johtoporras eli vaimo. Jos jotakin vaimo ei syystä tai toisesta päätä, sen päättää yleensä työnantaja. Vaimon mielestä mies yrittää lähteä töihin liian aikaisin, eikä tee riittävästi kotitöitä – aamulla pitäisi tyhjentää astianpesukone, keittää lapsille puuroa ja silittää paidat itse. Työnantajan mielestä mies tulee töihin liian myöhään. Vaimon mielestä töistä voi lähteä vähän aikaisemminkin, ei aina tarvitse tehdä täyttä päivää. Työnantajan mielestä mies ei ole oikein sitoutunut, ei osoita riittävää innostusta ja välttelee vastuuta. Työnantajan mielestä parkkipaikkoja ei tarvita, koska julkinen liikenne toimii niin hyvin. Vaimon mielestä töihin voi mennä vaikka polkupyörällä, siinä saa samalla raitista ilmaa. Vaimon mielestä lounaaksi riittävät nuudelit ja tonnikalapurkki. Jos ehtii kotiin lou

Pääministeri pesuhuoneessa

Kaksikielisessä kodissa on asioita, joita kutsutaan vain yhdellä nimellä, vaikka käytössä onkin kaksi kieltä. Puuro on aina puuroa, koska sillä ei toisella kotikielellä ole omaa nimeä. Sama kohtalo on löylykauhalla ja pulkalla. Sen sijaan syömme usein ruokia, joita ei suomen kielessä ole olemassakaan. Sitten on asioita, joilla on kummallakin kielellä niin hankala nimi, ettei kukaan halua sitä käyttää, kuten vaatteidenkuivausteline. Pelkkä kuivaustelinekin on jotenkin kömpelö, jäykkä ja turhan virallinen. En edes muista mitä se vaimon äidinkielellä on, joku pitkä sana kuitenkin. Ongelman ratkaistaksemme olemme nimittäneet vaatteidenkuivaustelineen pääministeriksi. Nimi on helppo muistaa ja tuntuu heti päivittäiseen käyttöön sopivalta ja toisaalta esineen arvolle sopiva. Pääministerin tehtävä on nimittäin perheessämme hyvin tärkeä. Itse asiassa se on virantoimituksesta sivussa äärimmäisen harvoin, ehkä vain joulu- tai pääsiäisloman aikaan. Ilman pääministeriä emme tulisi toimeen, mutta

Mainonta on syvällä

Mainosalaa väitetään talouden ilmapuntariksi, se notkahtaa ensin ja nousee ensin, ennakoi talouden liikkeitä. Tämä johtuu siitä, että yritysten markkinointibudjetista on kaikkein kivuttominta säästää, siihen kajotaan aina ensimmäiseksi. Yleinen ajatus on kai, että eihän siitä mainonnasta edes tiedä, tuottaako se mitään vai ei. Ilmeisesti markkinoinnin hyöty on jäänyt johdolle epäselväksi ja se on kyllä osin mainostoimistojen vika. Hyvinä aikoina markkinointibudjetit ovat suuria, huonoina ne nollataan. Senhän pitäisi olla toisinpäin. Ollaan syvällä notkelmassa. Ainakin seitsemän isoa mainostoimistoa on vähentänyt väkeä syksyn ja talven aikana. Nyt toitotetaan liikuttavan yksimielisesti kustannustehokkuutta, ketteryyttä hyvää palvelua. Sehän on sama kuin julkinen tunnustus, että tähän asti on oltu hitaita, kalliita ja laiskoja. Helppo elämä turruttaa. Jotkut irtisanotuista ovat nähneet laman ja sen seuraukset kahteen kertaan. YT-karkeloissa vapaaherraksi joutuminen on mainonnantekijäll

Maan hiljaiset

Niissä on jotain niin perin juurin suomalaista. Ja outoa. Ne hiljaiset hetket, tiedättehän, kun keskustelu vain taukoaa jostain syystä ja kaikki ovat hetken hiljaa, omissa ajatuksissaan. Vilkkaammasta sosiaalisesta kulttuurista tuleville se on outoudessaan melkein maagista, kuin jotakin pyhää. Ikäänkuin sanattomasta sopimuksesta kaikki vaikenevat kuin tietäisivät jonkin näkymättömän pahan hengen kulkevan juuri samaan aikaan ohi. Puheliaammissa maissa kun ei edes osata olla hiljaa, eikä sitä varsinkaan pidetä sopivana. Keskusteluun syntyvät aukot täytetään sillä 'small talkilla'. Hiljaa oleminen toisten ihmisten seurassa on yleensä epäkohteliasta ja hiljainen hetki keskustelussa on yhtä tervetullut kuin salmonella sikatilalla. Kun tulin takaisin Suomeen, ihmettelin miksi ihmiset ovat niin hiljaisia. Mietin sanoinko jotain sopimatonta tai olenko loukannut jotakuta? Sitten huomasin, että ainoa joka oli vaivautunut tilanteissa, olin minä. Olin monta vuotta ollut tekemisissä päivit

Lepopäivä?

Sunnuntaista on taas tullut ongelma. Suomesta puuttuu selkeä kaava siitä, miten sunnuntaita kuuluu viettää. Irlantilaiset kyllä tietävät. Aamulla syodään paahtoleipää, munia, makkaroita ja papuja tomaattikastikkeessa. Sitten vedetään kauluspaita päälle ja mennään kirkkoon. Kirkosta päästyään miehet ostavat sanomalehden kirkonportilla seisovalta myyjältä. Lehtikin määräytyy jokaiselle kaupunginosan ja yhteiskuntaluokan mukaan. Sitten lehti kainalossa vaelletaan pubiin. Pubi on irlantilaisille pyhä paikka, vähintään yhtä tärkeä kuin suomalaisille sauna. Siksi se sopii kirkon jälkeen oikein hyvin sunnuntaiohjelmaan. Pubissa syödään lounas eli ‘carvery lunch’ seisovasta pöydästä. Ruokaakaan ei tarvitse ihmetellä, menu on joka paikassa sama. Tarjolla on uunissa haudutettua nautaa, porsasta tai kalkkunaa, lohkoperunoita, ruskeaa kastiketta ja vetisiksi keitettyjä vihanneksia, joita ei ota kukaan. Maha täynnä on helppo nytkähtää sohvalle tuoppi kädessä tuijottamaan iltapäivän matsia, jotain

Kiitos, ole hyvä ja anteeksi

Minun sukupolveni, 70-luvulla syntyneet, ovat täysin hukassa. Me emme osaa käytöstapoja, niitä ei ole koskaan opetettu. Peruskoulussa ei enää ollut kuria eikä sääntöjä ja kotonakin uskottiin ajan hengen mukaan vapaan kasvatuksen olevan avain onneen. Näperreltiin vain luovuutta kehittävillä puuleluilla. Voi olla, että käytöstavoista on joskus mainittu, mutta virhe on siinä, ettei niitä ole vaadittu. Tämän kohtalokkaan virheen seuraukset näkyvät nyt päiväkodissa, kun me olemme niiden pienten lasten vanhempia. Oman kokemukseni mukaan puolet tarhassa vastaan tulevista vanhemmista ei osaa edes tervehtiä. Ulkomailla asumisen jälkeen tämä havainto ensin hämmensi, sitten järkytti ja nyt pelottaa. Miten on mahdollista, että ihmiset ovat selviytyneet aikuisikään asti osaamatta muuta kuin ynähtää seinille katsellen kun joku sanoo kohteliaasti ‘huomenta’? Minkälaiset edellytykset näillä vanhemmilla on kasvattaa lapsistaan hyvinkäyttäytyviä, kohteliaita ja huomaavaisia ihmisiä? En väitä olevani p