Tekstit

Näytetään tunnisteella häpeä merkityt tekstit.

Hän

Kuva
Koiramme täytti juuri kaksi vuotta. En ole ihan varma, pitäisikö ennemminkin juhlia sitä päivää jolloin koira saapui meille. Itse hän ei tuntunut juuri välittävän syntymäpäivästä, vaikka saikin ihan oikean luun ja onnittelulaulut. Häntä on hemmoteltu liikaa. Koira saa rakkautta ja huolenpitoa enemmän kuin kukaan muu perheessä. Ei toki niin, että olisin kateellinen millään muotoa. Välittäminen on kaksisuuntaista – siitä saa ihan yhtä paljon takaisin. Se ei ole hukattua energiaa, koira on hyvä osoittamaan tunteitaan myös meitä kohtaan.   Ehkä siksi ihmiset ja koirat sopivat niin hyvin elämään yhdessä. Tätä olen pohtinut nyt kaksi vuotta. Miten koirat osaavat näyttää tunteita niin, että me ymmärrämme niitä. Ymmärrämme tai tulkitsemme riittävän oikein. Ne myös osaavat lukea meidän sanatonta viestintäämme. Koira tietää jopa meitä paremmin milloin olemme huonolla tai hyvällä tuulella. Ihminen luulee voivansa peittää negatiiviset tunteet jonkin käyttäytymisen alle, mutta koiran kanssa s...

Taas meitä hävettää

Kuva
Aijai. Kyllä taas hävettää kun Suomi on joutunut otsikoihin maailman lehdissä. Kettu perhana tappoi kaikki Korkeasaaren flamingot. Mitä ne nyt taas ulkomailla meistä ajattelevat kun täällä tapahtuu vain murhia ja muuta ikävää. Onko maine jo mennyttä? Kukaan ei kohta muista Nokiaa, Joulupukkia eikä Kimi Räikköstä. Toivottavasti nyt ei aleta englantilaisissa lehdissä kirjoitella, että se kettu oli jotenkin tyypillinen supisuomalainen – yksinäisyydestä ja kaamosmasennuksesta ahdistunut – kun se otti niin raivokkaasti hengiltä eksoottisen näköiset ulkomaalaiset linnut. Suomihan on tasa-arvoinen ja suvaitseva maa, täällä saa olla myös vaaleanpunainen. Euroviisuissa koettu kansallinen häpeä on ilmeisesti juuri kaikista häpeän lajeista kaikkein kovin. Siksi vuosittaisen edustajan valitseminen on niin tunteita herättävä tapahtuma. Paineita ei ole niinkään jalossa kilvassa menestymisestä, vaan epäonnistumisen välttämisestä. Kun kaikki katsovat. Lordia hävettiin sekä ennen pisteiden laskua, ett...