Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2012.

Iso Pee

Kuva
Hyvinvointi ja oikeudenmukaisuus. Kumpikaan ei koskaan toteudu kaikkien mielestä oikein. Klassisin tuloerojen tasaamisen resepti lienee se, että otetaan rikkailta, annetaan köyhille ja täytetään siinä sivussa omatkin taskut. Mutta kuka päättää ketkä niitä rikkaita ovat, miten heiltä otetaan ja kenelle pitäisi lopulta antaa? Onneksi vuoden karikatyyriksi valittu Jutta Urpilainen on nyt ilahduttanut meitä yhdellä Suomen taloushistorian hämmentävimmistä aloitteista. Rikkaita ovat ne, jotka ansaitsevat yli sata tuhatta euroa vuodessa. Heiltä siis otetaan. Nopeasti kaikille onkin varmaan valjennut, että otsikon P tarkoittaa palkkaa. Solidaarisuusvero kuulostaa yhtä raikkaalta kuin tuprahdus itäsaksalaisen auton pakoputkesta. Harmittaa etten ole rikas, muuten olisin varmasti jo loistoautoni takapenkillä vinhaa vauhtia kiikuttamassa verottajan tykö hiukan solidaarisuutta . Vihdoin voisin kantaa vastuuta. Sitten kun valtion arkun pohja taas näkyy, voisin antaa pois koko omaisuuteni ja nous

Ilmasto-opin alkeita

Kuva
Autoin tänään kitkarenkaillaan tuoreeseen lumeen juuttuneen naapurin liikkeelle. Tosin siinä kului melkein puoli tuntia ja tarvittiin toinenkin naapuri apuun. Lopulta auto nousi kuopasta. Tyytyväinen naapuri kiitteli, otti kontista juuri ostamansa olutlaatikon ja paineli kotiinsa. Meille auttajille jäi talkoista hiki ja väsymys, mutta emme saaneet kiitokseksi yhtä oluttölkkiä. Tiedän muutamia muita maita, joissa kyseinen käytös olisi moukkamaisuuden huippu. Mutta ensin näyttäisin mielelläni videon viikon takaisesta lumipyrystä Romaniassa. Sen jälkeen meillä kaikilla on käsitys siitä, mitä kunnon lumimyrsky saa aikaan. Pahimmillaan lunta oli satanut ja kasaantunut yli neljä metriä, satoja taloja hautautui hankeen, kotieläimiä kuoli lumen alle ja kaikki pysähtyi. Kukaan haastatelluista maaseudun vanhuksista ei muista eläissään kokeneensa vastaavaa. Viranomaisista ei juuri ole apua, vie nimittäin päiviä ennenkuin armeija ehtii lapioineen joka kylään. Jos kyläläiset eivät huolehtisi

Jättekivaa

Kuva
Viikko sitten valittiin Suomen parhaat työpaikat . Isojen ykkönen oli Ikea , mikä ilahduttaa siksi, että imagonkin mukaan olettaa, että juuri Ikeassa ollaan hymysuin. Onneksi se ei ole väkinäistä. Mainostoimistot eivät näillä listoilla keiku, mikä ei varsinaisesti yllätä. Mainosalan imagoon kuitenkin kuuluu, että töissä on olevinaan kivaa ja tapahtuu kaikkea jännää. Juhlitaan ja tavataan tv:stä tuttuja julkkiksia. Ja vaikka vauhtia olisi liikaakin, onhan sentään kohtuullista korvausta vastaan ilo palaa loppuun. Todellisuus on hiukan toista. Joko töitä on järjettömän paljon; niin paljon, ettei niitä mitenkään pysty enää tekemään hyvin, mutta kukaan ei tohdi myöntää asiakkaille, että ei tämä nyt oikein onnistu. Mitä tahansa myydään millä hyvänsä hinnalla ja sitten ristitään kädet ja toivotaan, että joku ehtii ja osaa tehdäkin jotain kun lasku on jo lähtnyt. Toinen äärimmäisyys on, että ei ole mitään tekemistä. Tai yhdellä on ja toisella ei ole. Silloin kylmäpäisesti lomautetaan, irtisa